13.2.2014 – Ansaitulla vapaalla

Ansaitulla vapaalla, kuten kuvagalleriasta on voinut päätellä. Vihdoinkin olen nähnyt lumen ja kokenut jälleennäkemisen ilon suuresti kaivattujen samansukuisten ja -kielisten ystävien kanssa.

”I have seen the light!”
Tästä päivityksestä voi tulla tylsä, sillä tällä hetkellä kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Mukava sänky, sopivan pehmeä tyyny ja rauhallinen huone. Kuu paistaa taivaalla täydellä teholla ja täysikuun unettomuus vaivaa. Mitäs sille mahtaa, sitähän se aina silloin tällöin tekee. Eikä auringonkaan paisteessa voi olla vihainen! Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ympäristönmuutos on tunnetusti hyvä keino saada uutta energiaa ja ladata akkuja. Tässä tapauksessa siirtyminen vuoristoon ajaa juuri tätä tehtävää. Hyvä mieli alkoi jo Adlerissa. Hissi-sisar-kolmikkomme lopettivat oikuttelun kuin käskystä. Kuljetuksissakin on havaittu huomattavaa parantumista. Valitin jossain vaiheessa bussista, joka kiersi käsittämättömän 15 km lenkin moottoritiellä päästääkseen 2 km päässä olevaan määränpäähän. Nyt reitti olikin muuttunut huomattavasti järkevämmäksi ja lyhyemmäksi. Edistystä siis. Englanninkielikin sujuu yhtäkkiä paljon sujuvammin meidän respassa. Asiointi on paljon helpompaa ja sutjakkaampaa. Ihan on mietittävä todella että mistä aiheesta sitä nyt tällä kertaa voisi valittaa!

Matka vuorille meni kuin tanssi. Maanteiden varsilla seisoskelivat perinteisesti poliisit ja turvamiehet. Kyllä meitä nyt valvotaan! Näin kisatyöntekijänä en pane pahaksi vaikka valvotaankin. Jos seinillä on korvat – yllättävän monta toivettani on toteutunut! – minulla ei ole mitään salattavaa tai pelättävää. Täällä paikan päällä on niin paljon mediaa, että tuskin saisin hengiltä sitä yhtä epävireistä kukkoakaan ilman että siitä joku kirjoittaisi. Siis ihan näin metaforisesti sanottuna. Enhän minä sitä kukkoa hengiltä ottaisi, muuten kuin mielessäni. Joskus.

Nyt kisojen aikana olosuhteet täällä ovat tietenkin poikkeukselliset. Miten elämä täällä normaalissa tilanteessa sujuu, on sitten ihan toinen juttu. Vääryyksistä on voitava puhua ja näin pohjoismaisen mittapuun mukaan, myös niihin oletetaan ihmisten reagoivan. Epäkohdat silti eivät aina ole verrannollisia keskenään. Siinä missä amerikkalainen valittaa eri asioita kuin suomalainen, myös Sotshilaisen ongelmat ovat erilaisia kuin Pietarilaisten. Tunnin kestävän bussimatkan aikana jouduin väkisinkin kuuntelemaan amerikkalaisryhmän valituksia. Porukan suurin ongelma oli majoitusten, vessojen ja ihmisoikeuksien jälkeen Starbucks kahvilan puuttuminen. Kyllä se Adlerin kailottava kukko kävi siinä mielessäni… Metaforisesti.

Perillä vuoristossa odotti yllättävän sydämellinen vastaanotto. Olipa todella miellyttävää tavata suomalaisia kisatyökavereita. Siinä se päivä vierähti leppoisasti ylhäällä 2200m korkeudessa, valoa palvoen. Mikäs siinä kun hehkuviini ja saslikki maistui. Hymy hyytyi ainoastaan hiihtohisseissä, mutta niistäkin selvittiin. Illan kruunasi vielä suomalainen sauna.

Photo: День святого Валентина!<br /><br /><br /><br /><br />
Downhill with the three-tier set Gornaya Carousel from the top of the Chornaya Pyramid 2200m
Kyllä niitä töitä pian tekisi, ajatukset ne on kun ajan vie. Tässä vapauden ja auringonoton huumassa oli ihan pakko tarkistaa milloin minun odotetaan olevan jälleen stadionilla töissä. On se – 16.2 seuraava työpäivä. Päättäjäisten harjoittelut alkavat silloin stadionilla. Sitä ennen kuitenkin nautitaan ystävistä ystävänpäivänä ja katsellaan miten kollegat pärjäävät töissä! Ylös vuorille siis. Vuorossa ”day off nr 5”. За ваше здоровье!

Photo: Ansaitulla vapaalla, kuten kuvagalleriasta on voinut päätellä. Vihdoinkin olen nähnyt lumen ja kokenut jälleennäkemisen ilon suuresti kaivattujen samansukuisten ja -kielisten ystävien kanssa. "I have seen the light!"<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Tästä päivityksestä voi tulla tylsä, sillä tällä hetkellä kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Mukava sänky, sopivan pehmeä tyyny ja rauhallinen huone. Kuu paistaa taivaalla täydellä teholla ja täysikuun unettomuus vaivaa. Mitäs sille mahtaa, sitähän se aina silloin tällöin tekee. Eikä auringonkaan paisteessa voi olla vihainen! Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ympäristönmuutos on tunnetusti hyvä keino saada uutta energiaa ja ladata akkuja. Tässä tapauksessa siirtyminen vuoristoon ajaa juuri tätä tehtävää. Hyvä mieli alkoi jo Adlerissa. Hissi-sisarkolmikkomme lopettivat oikuttelun kuin käskystä. Kuljetuksissakin on havaittu huomattavaa parantumista. Valitin jossain vaiheessa bussista, joka kiersi käsittämättömän 15 km lenkin moottoritiellä päästääkseen 2 km päässä olevaan määränpäähän. Nyt reitti olikin muuttunut huomattavasti järkevämmäksi ja lyhyemmäksi. Edistystä siis. Englanninkielikin sujuu yhtäkkiä paljon sujuvammin meidän respassa. Asiointi on paljon helpompaa ja sutjakkaampaa. Ihan on mietittävä todella että mistä aiheesta sitä nyt tällä kertaa voisi valittaa!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Matka vuorille meni kuin tanssi. Maanteiden varsilla seisoskelivat perinteisesti poliisit ja turvamiehet. Kyllä meitä nyt valvotaan! Näin kisatyöntekijänä en pane pahaksi vaikka valvotaankin. Jos seinillä on korvat - yllättävän monta toivettani on toteutunut! - minulla ei ole mitään salattavaa tai pelättävää. Täällä paikan päällä on niin paljon mediaa, että tuskin saisin hengiltä sitä yhtä epävireistä kukkoakaan ilman että siitä joku kirjoittaisi. Siis ihan näin metaforisesti sanottuna. Enhän minä sitä kukkoa hengiltä ottaisi, muuten kuin mielessäni. Joskus.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Nyt kisojen aikana olosuhteet täällä ovat poikkeukselliset. Miten elämä täällä normaalissa tilanteessa sujuu, on sitten ihan toinen juttu. Vääryyksistä on voitava puhua ja näin pohjoismaisen mittapuun mukaan, myös niihin oletetaan ihmisten reagoivan. Epäkohdat silti eivät aina ole verrannollisia keskenään. Siinä missä amerikkalainen valittaa eri asioita kuin suomalainen, myös Sotshilaisen ongelmat ovat erilaisia kuin Pietarilaisten. Tunnin kestävän bussimatkan aikana jouduin väkisinkin kuuntelemaan amerikkalaisryhmän valituksia. Porukan suurin ongelma oli majoitusten, vessojen ja ihmisoikeuksien jälkeen Starbuckskahvilan puuttuminen. Kyllä se Adlerin  kailottava kukko kävi siinä mielessäni... Metaforisesti.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Perillä vuoristossa odotti yllättävän sydämellinen vastaanotto. Olipa todella miellyttävää tavata kisatyökavereita. Siinä se päivä vierähti lepposasti ylhäällä 2200m korkeudessa, valoa palvoen. Mikäs siinä kun hehkuviini ja sashlikki maistui. Hymy hyytyi ainoastaa hiihtohisseissä, mutta niistäkin selvittiin. Illan kruunasi vielä suomalainen sauna.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Kyllä niitä töitä pian tekis, ajatukset ne on kun ajan vie. Tässä vapauden ja auringonoton huumassa oli ihan pakko tarkistaa milloin minun odotetaan olevan jälleen stadionilla töissä. On se -  16.2 seuraava työpäivä. Päättäjäisten harjoittelut alkavat silloin stadionilla. Sitä ennen kuitenkin nautitaan ystävistä ystävänpäivänä ja katsellaan miten kolleegat pärjäävät töissä! Ylös vuorille siis. Vuorossa "Day off nr 5". За ваше здоровье!

10.2.2014 – Ansaittu vapaapäivä

Ansaitun ihanaisen vapaapäivän vietin Sotshissa, hyvässä seurassa, meren äärellä auringon paistaessa. Nauttien. Kaukana kaikesta urheilusta ja tekniikasta. Niin sitä luulisi, jossain vaiheessa kuitenkin tuli mietiskeltyä yhtä sun toista, enemmän tai vähemmän syvällistä.

Nyt on siis tämä avajaisspektaakkeli nähty ja saatettu lepoon. Stadionilla on purettu pois tavaroita ennätysvauhtia, sillä seuraava show on tulossa. Kaikki ne upeat lavasteet ja härpäkkeet, kuten se 20 metriä korkea troikka on myös purettu osiin ja pistetty pakettiin. Kaiken kaikkiaan noin 140 konttia rahdataan tuntemattomaan osoitteeseen odottamaan parempia aikoja. Näin siinä yleensä käy. Poikkeuksena Moskovan -80 kisojen Miska-karhu joka saatettiin kyynelehtien avaruuteen heliumpallojen kanssa. Se oli sitä aikaa!

Muuten – se hieno kuvio stadionin lattialla oli projisointi johon tarvittiin 120 projektoria, jotka eivät tässä tapauksessa olleet katossa vaan projisointi suunnattiin vinosti vaakatasossa. Tästä syystä esiintyjät värjäytyivät myös, vaatetuksesta riippuen. Hienoa jälkeä ne projisoinnit kuitenkin tekivät!

Televisiolähetyksessä tarvitaan myös vaikka mitä vehjettä. Meidän kv-signaalia välittämässä oli jo useampaan kertaan mainitun suurehkon henkilömäärän lisäksi aimo annos teknistä välineistöä. Kaksi täysin identtistä HD-ulkotuotantoautoa, Euroopan parhaimmistoa minulle sanottiin, sekä kunnioitettava määrä kameroita, yhteensä 33. Näistä 11 oli erikoiskameroita: 1x spidercam, 1x 3D kaapelikamera (se, joka laskeutui komeasti sekä vertikaali- että horisontaalisuuntaan), 2x steadicamia, 2x kannettavaa, 1x technocrane, 1x jibcam. Lisäksi erikoiskameroina oli 2 towercamia (vertikaalikameroita) ja 1 beauty-cam, joka oikeasti roikkuu 1.4 km pitkässä vaijerissa yli koko Olympic Parkin. Tämmöisiä leluja täällä!

Segwaytä (kaksipyöräinen moottoroitu kulkuväline) käytettiin myös, mutta tässä jouduimme turvautumaan venäläisten vuokraamaan laitteeseen ja kameramieheen, tanskalaiseen Karsteniin. Meidän oma Segway otti aikalisän kesken ajon ja oli aiheuttaa aikamoisen vaaratilanteen käyttäjälleen. Onneksi Juhalla oli hyvä reaktiokyky ja onnettomuudelta vältyttiin. Tanskalaisia oli kaksi, toinen oli ns. focus puller, eli skarpin vaihtaja joka juoksi kuin vinttikoira Segwayn perässä. Mahtoi hänelläkin oli hyvä kunto.

Tässä oli siis pelkästään kv-signaalin aikaansaamiseksi. Venäläisillä oli 4 ulkotuotantoautoa ja 17 kameraa. Jos hiuksia halkoo vai sanoa että olimme ainoat jotka tekivät suoraa lähetystä. Jenkitkin lähettivät oman koosteensa useamman tunnin viiveellä. Venäläiset taasen lähettivät ”suoran” ohjelmansa 30 sekunnin viiveellä. Jaa että miksi? Se on kuulemma heillä tapana, kun ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua. Ja kas, venäläisiltä löytyikin salamannopeaa reagointia kun sitä tarvittiin. He olivat varautuneet toisin sanoen tähän hyvin. Kunnia siitä heille.

Saanen tässä nyt ihan ilman sen suurempaa surua vielä kerran ilmoittaa että rengasrikko, enkä puhu nyt segwaystä, oli puhtaasti tekninen vika. Siitä ei voi syyttää ketään erikseen, ei mistään ohjeen laiminlyönnistä tai väärästä komennosta. Ei voi. Kyseessä oli pyrotekninen toimenpide: neljä muuta rengasta totteli kuuliaisesti, mutta tämä yksi päätti hajota ah! – niin sopivaan aikaan!

Pyroja tässäkin show’ssa riitti, 3500 ilotulitetta, eli 20,6 /minuutti. Yksi pyropesäke oli juuri meidän tv-kompoundin kohdalla ja pauke oli todella mitä suurinta luokkaa. Autot tärähtelivät ja meinasin jo jossain vaiheessa hermostua, kun tajusin että olin jättänyt beetasalpaajat sinä päivänä ottamatta. Mutta ihme ja kumma, hengissä ja jälleen vauhdissa. Ennen seuraavaa päättäjäisten show’ta, tavoitteena on käydä vuoristossa, tapaamassa muita suomalaisia. Sinne siis aivoja ja kieltä lepuuttamaan. Sillä näinhän se on: ”Kaksi suomalaista ei tulkkia tarvitse”.  Радость!

Photo: Ansaitun vapaapäivän vietin Sotshissa, hyvässä seurassa, meren äärellä auringon paistaessa. Kaukana kaikesta urheilusta ja tekniikasta. Niin sitä luulisi, sillä samalla kuitenkin tuli mietiskeltyä yhtä sun toista, enemmän tai vähemmän syvällistä.<br /><br /><br /><br /><br />
Nyt on siis tämä avajaisspektaakkeli nähty ja saatettu lepoon. Stadionilla on purettu pois tavaroita ennätysvauhtia, sillä seuraava show on tulossa. Kaikki ne upeat lavasteet ja härpäkkeet, kuten se 20 metriä korkea troikka on myös purettu osiin ja pistetty pakettiin. Kaiken kaikkiaan noin 140 konttia rahdataan tuntemattomaan osoitteeseen odottamaan parempia aikoja. Näin siinä yleensä käy. Poikkeuksena Moskovan -80 kisojen Miska-karhu joka saatettiin kyynelehtien avaruuteen heliumpallojen kanssa. Se oli sitä aikaa!<br /><br /><br /><br /><br />
Muuten, se hieno kuvio stadionin lattialla oli projisointi johon tarvittiin 120 projektoria, jotka eivät tässä tapauksessa olleet katossa vaan projisointi tapahtui enemmän vinosti vaakatasossa. Siitä syystä esiintyjät värjäytyivät myös, vaatetuksesta riippuen. Hienoa jälkeä ne projisoinnit kuitenkin tekivät!<br /><br /><br /><br /><br />
Televisiolähetyksessä tarvitaan myös vaikka mitä vehjettä.  Meidän kv-signaalia välittämässä oli jo useampaan kertaan mainitun suurehkon henkilömäärän lisäksi aimo annos teknistä välineistöä. Kaksi täysin identtistä ulkotuotantoautoa, Euroopan parhaimmistoa minulle sanottiin, sekä kunnioitettava määrä kameroita, yhteensä 33. Näistä 11 oli erikoiskameroita: 1x spidercam, 1x 2D kaapelikamera (se joka laskeutu komeasti myös samalla vertikaalisuuntaan, ylhäältä alas), 2x steadicamia, 2x kannettavaa, 1x technocrane, 1x jibcam. Lisäksi erikoiskameroina oli 2 towercamia (vertikaalikameroita) ja 1 beauty-cam, joka oikeasti roikkuu 1.4 km pitkässä vaijerissa yli koko Olympic Parkin. Tämmöisiä leluja täällä!<br /><br /><br /><br /><br />
Segwaytä (kaksipyöräinen moottoroitu kulkuväline) käytettiin myös, mutta tässä jouduimme turvautumaan venäläisten vuokraamaan laitteeseen ja kameramieheen, tanskalaiseen Karsteniin. Meidän oma Segway otti aikalisän kesken ajon ja oli aiheuttaa aikamoisen vaaratilanteen käyttäjälleen. Onneksi Juhalla oli hyvä reaktiokyky ja onnettomuudelta vältyttiin. Tanskalaisia oli kaksi, toinen oli ns. focus puller, eli skarpin vaihtaja joka juoksi kuin vinttikoira Segwayn perässä. Mahtoi hänelläkin oli hyvä kunto.<br /><br /><br /><br /><br />
Tässä oli siis pelkästään kv-signaalin aikaansaamiseksi. Venäläisillä oli 4 ulkotuotantoautoa ja 17 kameraa. Jos hiuksia halkoo vai sanoa että olimme ainoat jotka tekivät suoraa lähetystä. Jenkitkin lähettivät oman koosteensa useamman tunnin viiveellä. Venäläiset taasen lähettivät "suoran" ohjelmansa 30 sekunnin viiveellä. Ja että miksi? Se on kuulemma heillä tapana, kun ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua. Ja kas, venäläisiltä löytyikin salamannopeaa reagointia kun sitä tarvittiin. He olivat varautuneet toisin sanoen tähän hyvin. Kunnia siitä heille.<br /><br /><br /><br /><br />
Saanen tässä nyt ihan ilman sen suurempaa surua vielä kerran ilmoittaa että rengasrikko, enkä puhu nyt segwaystä, oli puhtaasti tekninen vika. Siitä ei voi syyttää ketään erikseen, ei mistään ohjeen laiminlyönnistä tai väärästä komennosta. Ei voi. Kyseessä oli pyrotekninen toimenpide: neljä muuta totteli kuuliaisesti, mutta tämä yksi päätti hajota ah! -  niin sopivaan aikaan!<br /><br /><br /><br /><br />
Pyroja tässäkin showssa riitti, 3500 ilotulitetta, eli 20,6 /minuutti. Yksi pyropesäke oli juuri meidän kompoundin kohdalla ja pauke oli todella mitä suurinta luokkaa. Autot tärähtelivät ja meinasin jo jossain vaiheessa hermostua, kun tajusin että olin jättänyt beetasalpaajat sinä päivänä ottamatta. Mutta ihme ja kumma, hengissä ja jälleen vauhdissa. Ennen seuraavaa päättäjäisten showta, maalina on käydä vuoristossa, tapaamassa muita suomalaisia. Sinne siis aivoja ja kieltä lepuuttamaan. Sillä näinhän se on:  "Kaksi suomalaista ei tulkkia tarvitse". Радость!

9.2.2014 – Thanks for the Opening

Thank you! Great to work with you too! #sotshi
Dave Nuckolls wrote: Shout out to my friends from OBS (Olympic Broadcasting Service). At showtime, I was in the truck with some of the most talented and kindest people in the business whose task it was to deliver the images to 3 Billion viewers around the world.
Yiannis is the CEO of OBS. Jose Ramón was the director. Michael was the Vision Mixer (TD). Joe, Louise and Heidi were Asst. Directors. Christine handled all of the graphics.

Photo: Shout out to my friends from OBS (Olympic Broadcasting Service). At showtime, I was in the truck with some of the most talented and kindest people in the business whose task it was to deliver the images to 3 Billion viewers around the world.<br /><br />
Yiannis is the CEO of OBS. Jose Ramón was the director. Michael was the Vision Mixer (TD).  Joe, Louise and Heidi were Asst. Directors. Christine  handled all of the graphics.

8.2.2014 – Ihmeellinen tekniikka

Tekniikka on ihmeellistä. Meillä on kolme hissiä: Masha, Olga ja Irina. Lyhyesti moi, (suom. moi, ven. minun). Sisarukset eivät millään aina usko että haluan mennä alas respaan. Kun painan nuolinappulaa alas, toinen paneelin merkkivalo kertoo että menen ylös ja toinen paneeli on sitä mieltä että en mene minnekään. Ja silti en vielä tiedä pääsenkö alas vai ylös menemättä lähtöruudun kautta. Vaikka hissit ovat saaneet femiinin kasteen, tämä ei ole sitä naisen logiikkaa, vaan jonkun muun. Miehen. Piste. Kertaakaan en ole kuitenkaan joutunut käyttämään portaita tänne 6. kerrokseen, kiitos siitä.

Meidän eilinen lähetyksemme oli ihan ok ja tämä mielipide on tietenkin lähetyksestä ilman selostusta. Selostusta en onneksi kuullut. Ottaen huomioon että paljon oli sellaista mitä ei ehditty harjoitella lainkaan, antaisin eilisestä tv-lähetyksestä arvosanan tyydyttävä. Sisältö on se mitä on, pakollinen protokolla vaatii sinne ne puheet, urheilijoiden sisäänmarssit ja valat. Tosiasia on se että eniten katsojalukuja kerää juuri se marssiosuus (hohhoijaa!). Suomessakin 1,48 miljoonaa oli sitä mieltä. Hyvä että en sössinyt siinä kohtaa.

Joskus menee asiat pieleen. Pahan kerran. Harjoitusten perusteella se mitä eilen nähtiin oli jo ihme sinänsä. Ne lentävät osiot olivat älyttömän suuria ja teknisesti vaativia. Televisio ei anna oikeutta niille mittasuhteissa. Avajaisten tekninen tiimi pääsi stadionille töihin 15 päivää myöhässä aikataulusta. Stadion ei ollut rakennuksena valmis määräaikaan mennessä. Yli kaksi viikkoa on pitkä matka kuroa kiinni kun päivät ovat muutenkin täynnä ja maassa maan tavalla meininki. Kokouksissa monesti keskusteltiin mitä tehdään jos tapahtuu joku haaveri. Kuunnellessani naapurikansan huolia tajusin pian että nuo herrat eivät usko itsekään että kaikki menee kuin Strömsössä. Eikä mennytkään! Varasuunnitelmia oli useampikin. Alusta asti oli selvää, että vaikka naapurimme kovasti asiaa kyseli ja vänkäsi, meidän kansainvälinen kuvasignaalimme ei peittele haavereita. Miten selittää kansainväliselle lehdistölle että he ovat nähneet väärin? Siinä se viimeinenkin uskottavuus televisiolta lähtisi kuin pieru Saha… – no sinne siis.

Toimittajilla on tapana värittää hieman tarinoita, niin kuin ehkä minullakin – no vähän. Ikävintä tässä kuitenkin on se että renkaat ovat näiden kisojen symboli ja nämä kisat muistetaan mm. vessojen lisäksi nyt myös puuttuvasta renkaasta. Voi, voi kun minun muistissani olisi niin paljon onnistuneita ja hyviä asioita! Ymmärrän hyvin vallan ja tiedon kahvassa olevia henkilöitä, jotka lehtiartikkeleita lukiessaan vääntelehtivät tuskissaan, koska he tietävät asiasta paljon enemmän, mutta eivät voi kertoa sitä. Kurkkua kuristi kun tajusin että jonkun syyksihän tuo rengasrikkokin laitetaan ja se joku miettii kuumeisesti koko show’n ajan että mitä hänelle tapahtuu sen jälkeen… Täältä on nimittäin lentänyt ihmisiä ulos paljon vähemmästäkin!

Meidän tv-tekniikka toimi lähes kommelluksitta. Kaikkea pientä nyt sattuu. Eräänä päivänä ohjaajamme JR meni ulkotuotantoauton ohjaamoon. Siellä istui pari ihmistä, joista toinen meikäläisen paikalla. JR jutteli siinä hetken ja sitten kysyi että miksi tämä ihminen istuu Heidin paikalla – Heidinhän siinä pitäisi olla. Hmm. Kävi ilmi että hän oli mennyt vahingossa back-up auton ohjaamoon. Meillä kun on kaksi ulkotuotantoyksikköä, täysin identtistä, jopa samoilla monitorisettauksilla varustettuna. Kaikenlaista pientä siis voi tapahtua, ihan kaikkeen mekään emme osaa varautua. Mutta se mitä te ette huomanneet, sitä ei tapahtunut.

Mitäs tässä. Eilisen juttuja. Istun parvekkeella, on iltapäivä, aurinko porottaa niin somasti ja olo on ihan kuin Ellun kanalla. Naapurikorttelin kukko ainakin tuntuu uskovan niin, sillä se kiekuu ihan kurkku suorana Netrebkomaisesti kunnon volyymillä. Taustakuoroa vetää vähän epävireisempi kukko, joka kuulostaa siltä kuin sillä olisi hirveä kankkunen. Onneksi minulla ei ole, sillä toimin eilen kuskina. Tällaisella kukonlaululla alkoi meikäläisen ensimmäinen oikea vapaapäivä. Tulihan tässä tehtyä jo 29 päivää putkeen. NO WORKING DAY TODAY! Свобода!

Photo: Tekniikka on ihmeellistä. Meillä on kolme hissiä: Masha, Olga ja Irina.  Lyhyesti moi, (suom. moi, ven. minun). Sisarukset eivät millään aina usko että haluan mennä alas respaan. Kun painan nuolinappulaa alas, toinen paneelin merkkivalo kertoo että menen ylös ja toinen paneeli on sitä mieltä että en mene minnekään. Ja silti en vielä tiedä pääsenkö alas vai ylös menemättä lähtöruudun kautta. Vaikka hissit ovat saaneet feminiinisen kasteen, tämä ei ole sitä naisen logiikkaa, vaan jonkun muun. Miehen. Piste. Kertaakaan en ole kuitenkaan joutunut käyttämään portaita tänne 6. kerrokseen, kiitos siitä.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Meidän eilinen lähetyksemme oli ihan ok ja tämä mielipide on tietenkin lähetyksestä ilman selostusta. Selostusta en onneksi kuullut. Ottaen huomioon että paljon oli sellaista mitä ei ehditty harjoitella lainkaan, antaisin eilisestä tv-lähetyksestä arvosanan tyydyttävä. Sisältö on se mitä on, pakolliset protokollat vaatii sinne ne puheet, urheilijoiden sisäänmarssit ja valat. Tosiasia on se että eniten katsojalukuja kerää juuri se marssiosuus (hohhoijaa!). Suomessakin 1,48 miljoonaa oli sitä mieltä. Hyvä että en sössinyt siinä kohtaa.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Joskus menee asiat pieleen. Pahan kerran. Harjoitusten perusteella se mitä eilen nähtiin oli jo ihme sinänsä. Ne lentävät osiot olivat älyttömän suuria ja teknisesti vaativia. Televisio ei anna oikeutta niille mittasuihteissa.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Avajaisten tekninen tiimi pääsi stadionille töihin 15 päivää myöhässä aikataulusta. Stadion ei ollu rakennuksena valmis määräaikaan mennessä. Yli kaksi viikkoa on pitkä matka kuroa kiinni kun päivät ovat muutenkin täynnä ja maassa maan tavalla meininki. Kokouksissa monesti keskusteltiin mitä tehdään jos tapahtuu joku haaveri. Kuunnellessani naapurikansan huolia tajusin pian että nuo herrat eivät usko itsekään että kaikki menee kuin Strömsössä. Eikä mennytkään! Varasuunnitelmia oli useampikin. Alusta asti oli selvää, että vaikka naapurimme kovasti asiaa kyseli ja vänkäsi, meidän kv-signaali ei peittele haavereita. Miten selittää kansainväliselle lehdistölle että he ovat nähneet väärin? Siinä se viimeinenkin uskottavuus televisiolta lähtisi kuin pieru Sah... - no sinne siis.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Toimittajilla on tapana värittää hieman tarinoita, niinkuin ehkä minullakin - no vähän. Ikävintä tässä kuitenkin on se että renkaat ovat näiden kisojen symbooli ja nämä kisat muistetaan mm. vessojen lisäksi nyt myös puuttuvista renkaista. Voi, voi kun minun muistissani olisi niin paljon onnistuneita ja hyviä asioita! Ymmärrän hyvin vallan ja tiedon kahvassa olevia henkilöitä, jotka lehtiartikkeleita lukiessaan vääntelehtivät tuskissaan, koska he tietävät asiasta paljon enemmän mutta eivät voi siitä kertoa. Kurkkua kuristi kun tajusin että jonkun syyksihän tuo rengasrikkokin laitetaan ja se joku miettii kuumeisesti koko shown ajan että mitä hänelle tapahtuu sen jälkeen... Täältä on nimittäin lentänyt ihmisiä ulos paljon vähemmästäkin!<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Meidän tv-tekniikka toimi lähes kommelluksitta. Kaikkea pientä nyt sattuu. Eräänä päivänä ohjaaja JR meni ulkotuotantoauton ohjaamoon. Siellä istui pari ihmistä, joista toinen meikäläisen paikalla. JR jutteli siinä hetken ja sitten kysyi että mitä tämä ihminen tekee minun paikallani, Heidinhän siinä pitäisi olla. Hmm. Kävi ilmi että hän oli mennyt vahingossa back-up auton ohjaamoon. Meillä kun on kaksi ulkotuotantoyksikköä, täysin identtistä, samoilla settauksilla varustettuna. Kaikenlaista pientä siis voi tapahtua, ihan kaikkeen mekään emme osaa varautua. Mutta se mitä te ette huomanneet, sitä ei tapahtunut.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Mitäs tässä. Eilisen juttuja. Istun parvekkeella, on iltapäivä, aurinko porottaa niin somasti ja olo on ihan kuin Ellun kanalla. Naapurikorttelin kukko ainakin tuntuu luulevan niin, sillä se kiekuu ihan kurkku suorana Netrebkomaisesti kunnon volyymillä. Taustakuoroa vetää vähän epävireisempi kukko, joka kuulostaa siltä kuin sillä olisi kankkunen. Onneksi minulla ei ole, sillä toimin eilen kuskina. Tällaisella kukonlaululla alkoi meikäläisen ensimmäinen oikea vapaapäivä. Tulihan tässä tehtyä jo 29 päivää putkeen. NO WORKING DAY TODAY! Свобода!

7.2.2014 – THE Night

What could possibly go wrong? Anything! But we are a great group of fighters! Havuja, per**le! Meikäläisen adrenaliini alkaa nousta pelottavan lähelle huippua. Huomenna sitten lisää tarinoita elävästä elämästä!

”Four rings and an asterix” – huh, huh! Sellaista tänään Sotšissa! Pysykää kuulolla, huomenna voin kertoa enemmän…#sotshi — feeling glad.

6.2.2014 – Tukka putkella

Tämä työpäivän viimeinen kuva ohjaamosta selittää kaiken. Jos ei minusta kuulu vähään aikaan se ei tarkoita sitä että olen laulanut liian lujaa suihkussa tai rähjännyt turvatarkastuksessa, vaan että on vain Kaksi Päivää Avajaisiin. Tukka putkella mennään!
Two days to the Opening Ceremony. Showtime!

Photo: Tämä työpäivän viimeinen kuva ohjaamosta selittää kaiken. Jos ei minusta kuulu vähään aikaan se ei tarkoita sitä että olen laulanut liian lujaa suihkussa tai rähjännyt turvatarkastuksessa, vaan että on vain Kaksi Päivää Avajaisiin. Tukka putkella mennään! 
Two days to the Opening Ceremony. Showtime!

5.2.2014 – Ulkona paistaa aurinko

Ulkona paistaa aurinko, ei tuulen virettäkään havaittavissa. Toisin sanoen sää on kuin morsian. Tasan ei käy onnen lahjat sillä minä istun sisällä ja valmistelen illan esitystä. Enhän minä ainoa ole, joka sitä työtä tekee. Meillä on hieno parakki jossa neljä pientä huonetta ja keskellä ns. kokoushuone. Useimmiten kokouspöydän ympärillä istuu kamerahenkilöitä, assareita ja muita työryhmän jäseniä. Tällä kertaa olen saanut oman huoneen, joka on aivan luksusta! Minulla on myös kannettava tietokone ja väriprintteri, vihdoinkin, joka toimii. Paperista on tosin pula. Täällä kuten monessa muussakin toiminnassa on päätetty säästää paperin kulutuksessa ja onnistuttu siinä mielestäni aika hyvin. Paperia ei nimittäin ole. Tai no, saan yhden pakkauksen kinumalla ja vänkäämällä. Kertokaa minulle, miten välittää 3,5 tunnin shown käsikirjoituksen ja ajolistan noin sadalle työntekijälle ilman paperia? Luuleeko joku tosiaankin että nämä kässärit ja ajolistat pysyvät muuttumattomina koko tuotannon ajan? Uskokaa nyt että jos vain joku jossain löytäisi jonkun järkevämmän tavan jakaa tietoa koko poppoolle, tekisimme sen. Padit ja langattomat yhteydet voivat onnistua jossain pienemmässä tuotannossa, mutta ei nyt täällä. Eikä näillä taajuuksilla.

Olemme kollegani kanssa oppineet huonoille tavoille. Sanotaanhan että harjoitus tekee mestarin, silti täytyy mestareidenkin harjoitella. Meidän harjoittelun kohteena ovat logistiikkaosaston toimistotarvikkeet ja niiden saatavuus. Kolme viikkoa sitten teimme listan tavaroista joita tarvitaan toimiston ylläpitämiseksi. Lista toimitettiin nimeltä mainitsemattoman yhtiön logistiikalle. Mitä tapahtui sitten? Ei mitään. Tai, no saimmehan kolme kynää, yhden teroittimen, kaksi muovitaskua, neljä lehtiötä. Siinä kaikki.

Viime viikolla sissiryhmämme aloitti toiminnan. Ensimmäinen kaappaus oli rei’ittäjä. Seuraava kohde oli nitoja. Eilen ohjaaja toi minulle IBC:n logistiikkavaraston viimeisen mapin. En paljasta mistä nämä muut kaappaamamme kohteet ovat kotoisin, mutta sen voin paljastaa että tänään on kohteenamme teippi. Tähän asti olemme saanet tekniikan pojilta valkoista roudariteippiä josta sitten revitään sopivan kokoiset palat tarvittavaan käyttöön. Tiedoksi myös että suunnitelmissamme on lisää niittejä nitojaan. Sanoinko jo että olemme olleet täällä kohta neljä viikkoa ?!

Mitäs pienistä! Tärkeintä on viihtyvyys. Meidän toimistomme seiniä koristavat julisteet, jotka hankimme taannoin vuoristoreissultamme. Silloin kun vielä oli aikaa aamupäivisin käydä ekskursioilla. Julisteet ovat kopioita 50-luvulta, aivan hervottomia propaganda-julisteita á 100 ruplaa kpl. Toissapäivänä erittäin korkeassa virassa oleva venäläinen tuottaja tuli koppiimme, seisahtui hetkeksi ja katsoi ympärilleen silmiä pyöritellen. Hän otti katsekontaktin meihin, hieman hämmästyneenä ja kysyi että tiedämmekö että nämä ovat kommunismin aikaisia julisteita. Daa!!! Eli näillä mennään kohti kahta päivää ennen avajaisia. Alkamassa on ”working day nor 27”. Давай, давай!

3.2.2014 – Tänään kajahtaa

Tänään sitten kajahtaa toinen ja viimeinen kenraali täältä Fisht Stadionilta. Kuvalistoja tehdään näppis kuumana ja toivotaan että paperi ei lopu kesken printteristä. Ei kannata kadehtia meikäläistä juuri nyt. Mutta eilen olisi ehkä voinut! Nimittäin korkkasin aamulla hotellin kylpyläosaston ja kävin hierottavana. Sen verran tämä venäjän kieli on vähän ruosteessa, tai liekö pitkän keikan alitajunnan kepposia, mutta tilatessani hieronnan taisin pyytää erityisesti mieshierojaa. No, alun perin tarkoituksena oli kysyä löytyykö eräälle tuttavalle parturia, eli kampaamoa miehelle. Sitten perään tilasin hieronnan. Mietin kyllä että miksi minulta kysytään kaksikin kertaa että ”mieskö” ja minä siihen että ”daa, daa”!

Jos Venäjä tunnetaan siitä että naiset ovat kauniita niin meidän hotelli tunnetaan siitä että mieshierojat ovat komeita! Olipa kuulkaa niin kaunis mies; sellaisen jonka voisi laittaa lasipulloon, sitten kirjahyllyyn ja ravistella. Olisin voinut ihastella pitkäänkin, mutta hierottaessa makaa suurimman osan ajasta ajasta vatsallaan – Vladimirin lenkkareita katsellessa – tai sitten selällään ja katseensuunta ylösalaisin. En minä olisi muutenkaan nähnyt mitään kun silmälasit piti jättää pöydälle ja näkö ilman niitä on yhtä utupilveä. Siinä sitten maattiin 40 minuuttia ja niska-hartia-seutua hemmoteltiin 2000 ruplan edestä. Avajaisten jälkeen taidan mennä uudestaan!

Hotelli avattiin tammikuun 4.pvä ja ei se vielä ihan valmis ole. En valita. Lämmintä vettä tulee, ilmastointi/lämmitys toimii ja huoneen äänieristys on kunnossa. Paljon pahemmin voisi olla ja on joskus ollutkin. Kylpyläosastomme aukesi vihdoinkin pari päivää sitten, ei ihan tammikuun aikana kuten luvattiin. Nyt pääsisi uimaan, saunaan ja kuntosalille, jos ehtisi! Huoneiden viimeistely on osittain vieläkin kesken ja niitä täydennetään pikku hiljaa. Jotkut asiat sitten taas ovat vähän hitaampia täydentymään. Viikko sitten soitettiin illalla ja kysyttiin onko minibaari tyhjä. On… Ja on vieläkin. Mutta parempi niin, nyt siellä on tilaa omille tavaroille! Pientä tuunaamista siis tapahtuu kaiken aikaa. Eräänä päivänä ilmestyi kahvikuppien lautaset, toisena päivänä sain kylpyhuoneeseen vihdoinkin koukut, johon voin roikottaa pyyheliinat. Jostain käsittämättömästä syystä kylpyhuoneen tarvikkeet taas lisääntyvät. Shampoopulloja ym. tulee vaan lisää ja lisää. Pyyhkeitäkin on jo neljälle. Kylpytossuja kolmelle ja tänään ilmestyi vaatekaappiin toinen kylpytakki lisää. Ei kai tässä mitään hätää ole. Pysynpä puhtaana.

Photo: Tänään sitten kajahtaa toinen ja viimeinen kenraali täältä Fisht Stadionilta. Kuvalistoja tehdään näppis kuumana ja toivotaan että paperi ei lopu kesken printteristä. Ei kannata kadehtia meikäläistä juuri nyt.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Mutta eilen olisi ehkä voinut! Nimittäin korkkasin aamulla hotellin kylpyläosaston ja kävin hierottavana. Sen verran tämä venäjän kieli on vähän ruosteessa, tai liekö pitkän keikan alitajunnan kepposia, mutta tilatessani hieronnan taisin pyytää erityisesti mieshierojaa. No, alunperin tarkoituksena oli kysyä löytyykö eräälle tuttavalle parturia, eli kampaamoa miehelle. Sitten perään tilasin hieronnan. Mietin kyllä että miksi minulta kysytään kaksikin kertaa että "mieskö" ja minä siihen että "daa, daa"!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Jos Venäjä tunnetaan siitä että naiset ovat kauniita niin meidän hotelli tunnetaan siitä että mieshierojat ovat komeita! Olipa kuulkaa niin kaunis mies; sellaisen jonka voisi laittaa lasipulloon, sitten  kirjahyllyyn ja ravistella aina silloin tällöin. Olisin voinut ihastella pitkäänkin, mutta hierottaessa makaa suurimman osan ajasta vatsallaan - Vladimirin lenkkareita katsellessa - tai sitten selällään ja katseensuunta ylösalaisin. En minä olisi muutenkaan nähnyt mitään kun silmälasit piti jättää pöydälle ja näkö ilman niitä on yhtä utupilveä. Siinä sitten maattiin 40 minuuttia ja niska-hartiaseutua hemmoteltiin 2000 ruplan edestä. Avajaisten jälkeen taidan mennä uudestaan!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Hotelli avattiin tammikuun 4.pvä ja ei se vielä ihan valmis ole. En valita. Lämmintä vettä tulee, ilmastointi/lämmitys toimii ja huoneen äänieristys on kunnossa. Paljon pahemmin voisi olla ja on joskus ollutkin. Kylpyläosastomme aukesi vihdoinkin pari päivää sitten, ei ihan tammikuun aikana kuten luvattiin. Nyt pääsisi uimaan, saunaan ja kuntosalille, jos ehtisi! Huoneiden viimeistely on osittain vieläkin kesken ja niitä täydennetään tavaroilla pikku hiljaa. Jotkut asiat sitten taas ovat vähän hitaampia täydentymään. Viikko sitten soitettiin illalla ja kysyttiin onko minibaari tyhjä. On... Ja on vieläkin. Mutta parempi niin, nyt siellä on tilaa omille tavaroille! Pientä tuunaamista siis tapahtuu kaiken aikaa. Eräänä päivänä ilmestyi kahvikuppien lautaset, toisena päivänä sain kylpyhuoneeseen vihdoinkin koukut, johon voin roikottaa pyyheliinat. Jostain käsittämättömästä syystä kylpyhuoneen tarvikkeet sitten taas lisääntyvät. Shamppoopulloja ym. tulee vaan lisää ja lisää. Pyyhkeitäkin on jo neljälle. Kylpytossuja kolmelle ja tänään ilmestyi vaatekaappiin toinen kylpytakki lisää. Ei kai tässä mitään hätää ole. Pysynpä puhtaana.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Henkilökunta tekee parhaansa ja kouluttaminen tapahtuu selvästikin työtä tehdessä. Tuo kielitaito ja sen puutteesta aiheutuvat väärinkäsitykset - puolin ja toisin - ovat hyvin tavallisia ja aiheuttavat hauskoja tilanteita silloin tällöin. Annan kuitenkin henkilökunnalle täyden kympin siitä että kaikki tapahtuu hymyillen ja yritystä on 10+. Vähän niinkuin meidän tiimillämme tänään siellä stadionilla, yritystä ja vähän erehtymisiäkin. Ja miehiä. Tästä se lähtee se "Working day nr 25". Mужской, конечно!
Henkilökunta tekee parhaansa ja kouluttaminen tapahtuu selvästikin työtä tehdessä. Tuo kielitaito ja sen puutteesta aiheutuvat väärinkäsitykset – puolin ja toisin – ovat hyvin tavallisia ja aiheuttavat hauskoja tilanteita silloin tällöin. Annan kuitenkin henkilökunnalle täyden kympin siitä että kaikki tapahtuu hymyillen ja yritystä on 10+. Vähän niinkuin meidän tiimillämme tänään siellä stadionilla, yritystä ja vähän erehtymisiäkin. Ja miehiä. Tästä se lähtee se ”working day nr 25”. Mужской, конечно!

 

2.2.2014 – Avajaisten eka kenraali

Avajaisten ensimmäinen kenraali eilen illalla oli monellakin tavalla mielenkiintoinen, sekä tuotantotiimille että esiintyjille. Vaikkakin kaikki elementit eivät ehkä ole vielä kohdallaan, saatiin kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä mikä meitä odottaa. Yleisön läsnäolo tilaisuudessa luo aina oman tunnelmansa. Kenraaleissa sattuu aina kaikenlaista, silti edessäni olevaa punaista hot-line puhelinta ei kuitenkaan vielä tarvinnut käyttää. Onhan se kuitenkin hieno!

Sen verran päässä kuitenkin pyörii ajatuksia että nukkuminen tahtonut millään onnistua. Vielä neljän aikaan aamuyöstä pyörin sängyssäni kuin pullonokkadelfiini avomerellä, hymyilevänä, onnellisena mutta samaan aikaan huolestuneena siitä mitä kaikkea vielä pitäisi opetella ja muistaa ennen varsinaista live-vetoa. Onneksi ohjaamossa ohjaajista ei ole pulaa, ainakaan amerikkalaisen nimikekäytännön mukaan. Vieressäni istuu kollegani, toinen apulaisohjaaja, joka vastaa inserttimateriaalien varoituksista sekä auttaa minua muissa varoituksissa. Luksusta! Minun tehtävänä, ensimmäisenä apulaisohjaajana, on varoittaa kameroita sekä kuvan että musiikin mukaan tulevia tapahtumia. Tv-ohjaaja istuu toisella puolellani ja lopullisesti luo ohjelman valitsemalla ohjelmaan tarvittavat kuvat. Hänen vieressään ns. tekninen ohjaaja, eli miksaaja joka toteuttaa ohjaajan toiveet teknisesti niitä rivistössä olevia lukuisia nappeja painamalla. Tämä näin yksinkertaisesti kerrottuna. Eturivissä siis Amerikka, Suomi, Espanja ja Kanada. Takarivistä löytyy Argentiina, Amerikka, Kreikka ja Englanti. Komentokieli on tietenkin englanti, juuri näillä ja monen muun maan aksenteilla väritettynä. Ohjaaja suoltaa kyllä espanjaksi ihan kunnioitettavan määrän komentoja, vähän tässä on joutunut opettelemaan niitäkin. Epäilykseni on että moni niistä on ehkä kirosanoja… Kuvatarkkaamon, äänitarkkaamon ja evs-osaston pojista en vielä osaa sanoa mistä kaikki ovat. Niin ja sitten on se back-up auto, jossa istuu toinen mokoma sekoitus. Kyllä tätä voi kutsua kaikella tavalla kansainväliseksi lähetykseksi!

Meidän englantilaisten autojen lisäksi tv-kompoundillamme on 4 venäläistä ja 2 amerikkalaista ulkotuotantoautoa. Tekevät kansoilleen omia versioitaan avajaisten lähetyksestä. Toisin sanoen he saavat meidän kuvasignaalin jota sitten höystävät omilla lisäkuvillaan. Suuret ja mahtavat haluavat näyttää omia kansalaisiaan vähän enemmän kuin mitä kv-signaali suostuu näyttämään. Kuriositeettina mainittakoon että venäläiset ovat vuokranneet ulkopuolista työvoimaa, apulaisohjaaja ja miksaaja, tuttuja kummatkin, ovat Ruotsista ja tekninen päällikkö Virosta. På det viset!

Ikäjakauma on aika mielenkiintoinen. Tunnustan heti että suurin osa joukosta on minua nuorempaa, mutta yllättävän suuri määrä meistä on myös kokeneempaa ja vanhempaa väkeä. Ei tässä siis vielä pyyhkeitä kannata heittää kehään, jos ei tee mieli! Kokemus, se on täälläkin valttia! Ilahduttavaa myös huomata että sekä kompoundin päällikkö että logistiikkapäällikkö ovat naisia! Oikeita tehopakkauksia. Silti jakauma on aika surullisen perinteinen, 203:sta työntekijästä 35 on naisia. Ainakin siis etunimeltään.

Paljon on vielä tällä työvoimasekoituksella edessään töitä. Monta asiaa saatava toimimaan saumattomasti, mutta onhan tässä vielä viikko ensi-iltaan! Ja hotellimme kylpyläkin on vihdoinkin avattu. Sinne. Kohta. Ennen töihin menoa. Ruodussa siis toistaiseksi ollaan kun aloitetaan ”working day nr 23”. Слава!

Photo: Avajaisten ensimmäinen kenraali eilen illalla oli monellakin tavalla mielenkiintoinen, sekä tuotantotiimille että esiintyjille. Vaikkakin kaikki elementit eivät ehkä ole vielä kohdallaan, saatiin kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä mikä meitä odottaa. Yleisön läsnäolo tilaisuudessa luo aina oman tunnelmansa. Kenraaleissa sattuu aina kaikenlaista, silti edessäni olevaa punaista hot-line puhelinta ei kuitenkaan vielä tarvinnut käyttää. Onhan se kuitenkin hieno!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Sen verran päässä kuitenkin pyörii ajatuksia että nukkuminen ei tahtonut millään onnistua. Vielä neljän aikaan aamuyöstä pyörin sängyssäni kuin pullonokkadelfiini avomerellä, hymyilevänä, onnellisena mutta samaan aikaan huolestuneena siitä mitä kaikkea vielä pitäisi opetella ja muistaa. Onneksi ohjaamossa ohjaajista ei ole pulaa, ainakaan amerikkalaisen nimikekäytönnön mukaan. Vieressäni istuu kolleegani, toinen apulaisohjaaja, jonka tehtävänä on hoitaa inserttimateriaalien varoitukset sekä auttaa minua varoituksissa. Luksusta! Minun tehtävänä, ensimmäisenä apulaisohjaajana, on varoittaa kameroita sekä kuvan että musiikin mukaan tulevia tapahtumia. Tv-ohjaaja istuu toisella puolellani ja lopullisesti luo ohjelman valitsemalla ohjelmaan tarvittavat kuvat. Hänen vieressään ns. tekninen ohjaaja, eli miksaaja joka toteuttaa ohjaajan toiveet teknisesti niitä rivistössä olevia lukuisia nappeja painamalla. Tämä näin yksinkertaisesti kerrottuna. Eturivissä siis Amerikka, Suomi, Espanja ja Kanada. Takarivistä löytyy Argentiina, Amerikka, Kreikka ja Englanti.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Komentokieli on tietenkin englanti, juuri näillä ja monen muun maan aksenteilla väritettynä. Ohjaaja suoltaa kyllä espanjaakin ihan kunnioitettavan määrän komentoja, vähän tässä on joutunut opettelemaan niitäkin. Epäilykseni on että moni niistä on ehkä kirosanoja... Kuvatarkkaamon, äänitarkkaamon ja evs-osaston pojista en vielä osaa sanoa mistä kaikki ovat. Niin ja sitten on se back-up auto, jossa istuu toinen mokoma sekoitus. Kyllä tätä voi kutsua kaikella tavalla kansainväliseksi lähetykseksi!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Meidän englantilaisten autojen lisäksi kompoundillamme on 4 venäläistä ja 2 amerikkalaista ulkotuotantoautoa. Tekevät kansoilleen omia versioitaan avajaisten lähetyksestä. Toisin sanoen he saavat meidän kuvasignaalin jota sitten höystävät omilla lisäkuvillaan. Suuret ja mahtavat haluavat näyttää omia kansalaisiaan vähän enemmän kuin mitä kv-signaali suostuu näyttämään. Kuriositeettina mainittakoon että venäläiset ovat vuokranneet ulkopuolista työvoimaa, apulaisohjaaja ja miksaaja, tuttuja kummatkin, ovat Ruotsista ja tekninen päällikkö Virosta. På det viset!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Ikäjakauma on aika mielenkiintoinen. Tunnustan heti että suurin osa joukosta on minua nuorempaa, mutta yllättävän suuri määrä meistä on myös kokeneempaa ja vanhempaa väkeä. Ei tässä siis vielä pyyhkeitä kannata heittää kehään, jos ei tee mieli! Kokemus, se on täälläkin valttia!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Ilahduttavaa myös huomata että sekä kompoundin päällikkö että logistiikkapäällikkö ovat naisia! Oikeita tehopakkauksia. Silti jakauma on aika surullisen perinteinen, 203:sta työntekijästä 35 on naisia. Etunimeltään siis ainakin.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Paljon on vielä tällä työvoimasekoituksella edessään töitä. Monta asiaa saatava toimimaan saumattomasti, mutta onhan tässä vielä viikko ensi-iltaan! Ja hotellimme kylpyläkin on vihdoinkin avattu. Sinne. Kohta. Ennen töihin menoa. Ruodussa siis toistaiseksi ollaan kun aloitetaan "working day nr 23". Слава!