Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2015

21.6.2015 – Muistoja ja nykyisyyttä – Soile Isokoski Cardiffin laulukilpailujen tuomaristossa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Soile Isokoskella on tärkeä rooli Cardiffin laulukilpailuissa, sillä hän on sekä laulukilpailujen varsinaisen Main Prize-, että laulukilpailun Song Prize -tuomariston jäsen. Main Prize on oopperalaulukilpailu ja Song Prize on taas lied-laulukilpailu.

Hän on itse osallistunut kilpailuun vuonna 1987, joten voi hyvällä omalla tunnolla sanoa että tässä istuu tuomari joka voi samaistua niihin tunteisiin ja kokemuksiin mitä kilpailijat käyvät läpi osallistuessaan tähän kilpailuun.

– Onneksi ei tällä kertaa tarvitse itse laulaa! hän toteaa.

– Muistan hyvin miten helposti St. David’s Hallin sokkeloisiin käytäviin olisi voinut eksyä. Aikataulu oli silloinkin tiukka, kuljetettiin paikasta toiseen, oli haastatteluja lehdistölle, radiolle ja televisiolle.
Aloitin oman kilpailuosuuteni laulamalla Franz Schubertin Nacht und Träume. Silloin Cardiffissa ei vielä ollut erillistä Lied-laulukilpailua, vaan orkesterin keskelle työnnettiin aina tarvittaessa flyygeli sitä osuutta varten.

Soile paljastaa että itse asiassa erillinen laulukilpailu, nykyinen Song Prize, päätettiin muun muassa perustaa juuri siksi, koska hän toi kilpailuihin mukaan niin paljon liedejä.

Tuomarina muistot nousevat pintaan
Miltä tuntuu istua nyt tuomarina?
– Muistot tulevat takaisin. Sitä muistelee juttuja, joita on itse käynyt läpi kilpailijana. Voin vaan hämmästellä tätä uutta sukupolvea, ja miten taitavia he ovat. Monista näkee, että heillä on tarkka visio siitä mitä he ovat tekemässä, rooli on heille ennestään tuttu. Monet ovat jo kiinnitettyinä oopperataloihin.

Soile Isokoski toteaakin, että perjantai-illan Song Prize -kilpailussa kuultiin paljon taidokasta laulua. Ja vaikka pianosäestyksellinen laulu on erilaista ja eroaa jonkun verran orkesteriaarian esittämisessä, molemmissa on silti mahdollista reagoida nopeasti ja käyttää eri sävyjä.

Tuomaristossa on aikaisemminkin istunut arvovaltaisia suomalaisia laulajia kuten Kim Borg vuosina 1983-1987, Tom Krause vuosina 1995 ja 2001 ja nyt vuonna 2015 Soile Isokoski.

Soile Isokoski Cardiffin Royal Welsh College of Music and Drama mestariluokan jälkeen. Kuva: Tiina Siniketo

Soile Isokoski Cardiffin Royal Welsh College of Music and Drama mestariluokan jälkeen. Kuva: Tiina Siniketo

Entäpä suomalaiset kilpailijat…?
Suomalaiset laulajat ovat aiemmin menestyneet hyvin Cardiffin kilpailuissa. Mutta missä he nyt ovat?
– Tämä on vaikea kysymys. Koelauluihin ympäri maailmaa osallistui lähes 300 laulajaa, joista 20 valittiin. Suomessa järjestettiin myös koelaulu johon osallistui monia suomalaisia laulajia.

Tarjonta on ehkä nykyään suurempaa ja musiikkia on käytettävissä paljon enemmän, Soile pohtii ja jatkaa: – Täällä on laulajia Kongosta ja Mongoliasta asti. On pantava myös merkille, että Etelä-Korean laulajat, ”Aasian latinot”, ovat oppineet näyttämään tunteensa ja ylläpitämään vuorovaikutuksen yllä yleisön kanssa.
Soile Isokoski ei moiti suomalaista laulunopetusta.
– Ei voi sanoa etteikö Suomessa olisi hyvää laulunopetusta. Opetan itse Oulun ammattikorkeakoulussa ja voin vilpittömästi sanoa että kyllä Suomessa yritetään saada nimenomaan ääni palvelemaan musiikkia.

Syksystä alkaen Soile Isokoski toimii vierailevana professorina Sibelius-Akatemiassa. – On hienoa saada sellainen näköalapaikka, jossa voi tutustua nuoriin laulun opiskelijoihin Suomessa.

Kiinnostavinta on päästä vaikuttamaan kokemattomaan ääneen
Tapasimme Soile Isokosken Royal Welsh College of Music & Drama -koulun tiloissa, jossa hän oli juuri pitänyt mestariluokan kolmelle koulun opiskelijalle. Miksi valitsit juuri opiskelijoita kurssillesi?

– Kilpailuun osallistuvat laulajathan ovat melkein kuin kollegoita! Tuntui paljon mielekkäämmältä ohjata nuoria laulajia, joilla ei ole jo valmiiksi opittua tyyliä miten laulaa. He ovat vastaanottavaisia, heitä on ilo ohjata ja huomata jo pienessä ajassa tapahtuva kehitys. Kyseessä on kuitenkin luottamuksellinen tapahtuma, yleensä opettajan kanssa tehdään vuosikausia yhdessä töitä.

Soile Isokosken mestariluokka 2015, Dora Stoutzker Hall, Royal Welsh College of Music and Drama, Cardiff

Soile Isokosken mestariluokka 2015, Dora Stoutzker Hall, Royal Welsh College of Music and Drama, Cardiff

Laulajaksi opiskelu ei ole helppoa.
Mitä kaikkea oppiminen vaatii?
– Opiskeleminen vaatii paljon työtä ja nöyryyttä, sivistyneisyyttä eri tyyleistä. Tarvitaan sekä luonnetta että tilannetajua, eikä laulaja voi närkästyä heti kun joku arvostelee tai antaa ohjeita. Lisäksi on osattava kieliä, hallittava itsensä sekä myönnyttävä siihen että sinua ohjataan ja kritisoidaan, Soile tiivistää.

Suomesta Cardiffin laulukilpailuihin osallistuneet kilpailijat
1983, Karita Mattila, finalisti ja Cardiffin-laulukilpailun voittaja
1985, Petteri Salomaa
1987, Soile Isokoski, finalisti
1989, Monica Groop, finalisti
1991, Antti Suhonen
1993, Jaana Mäntynen
1995, Kirsti Tiihonen, finalisti ja Lied-kilpailun voittaja
1997, Camilla Nylund
2003, Tommi Hakala, finalisti ja Cardiffin-laulukilpailun voittaja
2007, Helena Juntunen

Royal Welsh College of Music and Drama, Cardiff

Tämä kyseinen blogiteksti on yle.fi/klassinen -sivulle kirjoittamani Soilen haastattelu ja tekstin editoinnista vastaa Sandra Saulo/Yle. Soilen kuvat: Tiina Siniketo/Yle

18.6.2015 – Neljäs ja Villi Kortti-ilta. Kilpailu tiivistyy.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Cardiff ja Wales näyttivät kauniimmat kasvonsa meille maaseutukierroksen ja auringonpaisteen muodossa. Komea päivä joka huipentui illan viimeiseen konserttiin ennen sunnuntaina käytävää finaalia. Kilpailuerien viimeisen illan voittaja, sekä ns. villi kortti selviäisi illan päätteeksi. Vauhti tähän iltaan otettiin siis walesiläisistä pikkukylistä ja linnoista. Painakaa mieleen paikat Llanwit Major, Merthyr Mawr, Cowbridge ja Caerphilly. Ensi viikolla yritän iloksenne vierailla vähän vaikeammin lausuttavissa kylissä.
Olemme saaneet istua salissa lähes samoilla paikoilla kaikki illat ja se on hyvä asia, jos aikoo tehdä vertailuja kilpailijoiden kesken. Kuten minä taas kerran ajattelin tehdä. 15 kuultua ja 5 uutta ja kynä odottaa kirjoittajaa. Tänä iltana miesääniä oli kaksi, bassobaritoni ja baritoni, sekä sopraanoja peräti kolme.

Ensimmäinen kilpailija tuli Sveitsistä ja hän vastasi samalla myös illan ensimmäisestä komediallisesta osuudesta. Lepakon ”Mein Herr Marquis” on laulu jota ei naama totisena voi esittää. Tai voi, mutta se olisi virhe. Regula Mühlemann on 29-vuotias veikeä Adele, josta Strauss nuorempi olisi pitänyt. Paljon! Laulu kuulosti helpolta, nuorelta ja kirkkaalta ja sopi kuin kukka kämmenellä juuri tähän lauluun. Donizetti sujui myös hyvin. Don Pasqualen Norina luki ohjelmalehteä lavalla samalla kuin flirttaili soljuvasti yleisön kanssa. Mutta Mozart olis kyllä kääntynyt kauhistuksesta haudassa, sillä aaria ”Vorrei spiegarvi, oh Dio!” todisti juuri sen, miksi jotkut laulajat nimetään erityisesti nimenomaan Mozart-tulkitsijoiksi. Tämä 1800-luvun hittimaakari osasi todella tehdä biisejä!

Amerikkalainen bassobaritoni Ryan Speedo Green oli saanut jenkkityylisen ilmaisukoulutuksen. Pyöreä, hieman puuromainen ääni hieman hukkasi La Calunniasta sitä siihen kuuluvaa ironiaa. Silti uskon että tämä myös 29-vuotias laulaja on edukseen karaktäärirooleissa. Korva lepäsi myös Händelissä Messiaksen oratoriossa, vaikka englannin kielinen teksti hukkui enkä siksi olisi ymmärtänyt ketkä siellä pimeydessä oikein vaelsivatkaan. Floridassa opiskeleva laulaja ei ihan saanut osavaltionsa lämpöä jaettua yleisöön, sillä Puccinin ”Vecchia zimarra” Bohemesta ja Mozartin Osminin aaria Ryöstö Seraljista jäivät hieman etäisiksi.

Mutta ilta oli pelastettu, sillä illan ja uskoisin että myös koko kilpailun varsinainen valopilkku liihotti lavalle! Nadine Koutcher on 32-vuotias sopraano Minskistä Valko-Venäjältä kotoisin ja hän totisesti osaa laulaa. Onnettomien ompelijattarien sarjassa Charpentier on säveltänyt oman versionsa aarian ”Depuis le jour”. Aloituskappaleena tämä pysäytti heti kuuntelemaan. Varsinainen showstopperi olikin Hoffmannin seikkailujen mekaaninen nukke, eli ”Les oiseaux dans la charmille”. Harvoin olen kuullut tämän Offenbachin teknistä taituruutta ja äänen hallintaa vaativan aarian laulettuna ja ilmaistuna näin helposti ja vaivattomasti. Yleisö oli haltioissaan – ja syystäkin. Kts. video. Komediallinen ja veikeä osuus jatkui Bellinin Elviran morsian-aariassa. Odotin myös jonkinlaista ”venäläistä soundia” hänen Rachmaninovissaan, mutta ei sitä tullut. Välillä tuntui että voimat katosivat, mutta saattoi myös johtua siitä että en tuntenut kappaletta yhtään ja muut kappaleet olivat niin nappiin esitettyjä.

Väliajalla sitten kehuttiin kilpaa Nadinea ja mietittiin että tässäkö oli meidän koko kilpailun voittaja? Jos harrastaisin vedonlyöntiä, panostaisin häneen. Kertoimet olisivat kylläkin huonot. Väliäkö sillä! Minä valitsen hänet. Tosin vielä kaksi kilpailijaa jäljellä ja mikä tahansa on mahdollista.

Ei hätää, Etelä-Korean Insu Hwang esitti Nürnbergin Mestarilaulajista Hansin tilityksen ja äänessä oli kaunis sävy, mutta Wagner vaatii enemmän volyymiä ja voimaa. Tämä 32-vuotias baritonin äänessä oli rehellisyyttä ja suoruutta. Nautin myös siitä että artikulaatio oli loistavaa ja mietin miten ihmeessä nämä korealaiset oppivat niin upeasti esittämään eurooppalaista musiikkia. Alidoron aaria, Rossinin Tuhkimosta soi kauniisti, silti dramaattinen Fordin aaria Verdin Falstaffista huusi enemmän sielua ja voimaa.

Adjektiivit loppuvat kohta, mutta viimeinen laulaja ansaitsee vielä omansa. Kun ohjelmistossa on sekä Elsan aaria Lohengrinistä että Magdan aaria La Rondinesta odotin mielenkiinnolla että minkälainen ääni sieltä tulisi vastaan. Ehkä turhankin leveä vibrato ja tunkkainen sävy eivät vakuuttaneet. Lauluharrastajana en myöskään ymmärtänyt miten oli mahdollista laulaa Wagneria ja Rossinia lähes suu kiinni. Mitähän sieltä olisi tullut ulos, jos suu olisi auennut enemmän? Kanadan 27-vuotias sopraano Aviva Fortunata esitti myös Rossinin Maometto II oopperasta Annan aarian jota en ole aikaisemmin kuullut. Ajattelin että minulle riittää tämä yksi kerta, mutta ehkä joku toinen artisti esittäisi sen mielenkiintoisemmin.

Illan ja 4. finalistipaikan voitti odotetusti Valko-Venäjän Nadine Koutcher. Mutta sitten jännitettiin, kuka saisi viimeisen finaalipaikan, villi kortti on jaossa! Dame Kiri Te Kanawa onnistui sekoittamaan pakan sekä lavalla että muutenkin lopullisesti ilmoittamalla tuloksen. Tuomaristo valitsi kilpailun ensimmäisen laulajan, Etelä-Korean Jongmin Parkin, basson josta kirjoitin ensimmäisessä blogissani vain neljä riviä. Kertokoon se jotakin. Olen siis tuomariston kanssa tästä valinnasta TÄYSIN eri mieltä. Jos tämä herra voittaa koko kilpailun, lupaan lopettaa kilpailujen arvostelun ja bloggaamisen heti. Voihan olla pieni mahdollisuus että kadun tätä päätöstä myöhemmin, sillä voi olla että tuomaristo tietää jotain enemmän kuin minä.

Edessä on pari päivää ilman kilpailuja. Vietettäköön se ystävien ja mestariluokkien kanssa. Lisäksi täytynee ryhtyä metsästämään adjektiivejä, sillä nykyinen sanavarasto on loppumaisillaan ja finaali ansaitsee kuitenkin täydellisen panostuksen, vai mitä!

VIDEO: Nadine Koutcher laulaa ”Les Oiseaux dans la charmille” , Offenbachin Hoffmannin seikkailut

VIDEO: Greminin aaria Tsaikovskin oopperasta Eugen Onegin

BBC Cardiff Singer of the World 2015 FINALISTIT:
http://www.southwales-eveningpost.co.uk/BBC-Cardiff-Singer-World-2015-finalists-announced/story-26728084-detail/story.html

17.6.2015 – Kolmannen finalistin valinta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Puolivälissä kilpailuja huomasin että tuli ensimmäinen särö minun ja tuomareiden kesken. Kilpailun Fab Five eli David Pountney (Walesin kansallisoopperan johtaja), John Fiore (Norjan oopperan ja baletin johtaja), Dennis O’Neill (walesiläinen, myös Suomessa konsertoinut tenori), Soile Isokoski (aika paljon Suomessa ja maailmalla konsertoinut sopraano), Claron McFadden (amerikkalainen sopraano) ovat tietenkin oikeassa, kuten kaikki tuomaristot. Mutta saahan tuomareiden kanssa silti olla eri mieltä? Tietenkin saa, mutta mitä se hyödyttää. En voi takoa nyrkkiä pöytään sillä salissa ei katsomon puolella ole sellaista sopivaa. En voi myöskään osoittaa mieltäni verbaalisti, sillä täällä on sivistynyt kansa, joka hymyilee ja on kohtelias potenssiin 10. Jotain tästä on siis tarttunut meikäläiseenkin, koska ilmeisesti hyväksyn – hymyillen ja kohteliaasti – juryn päätöksen. Pienestä säröstä siis huolimatta.

Tänä iltana kilpailijoiden syntymäkaupungit ovat Istanbul, Mountauban, Sukhbataar, Lakewood ja Kisangani. Joukossa on kutakin lajia yksi; tenori, sopraano, baritoni, mezzosopraano ja basso. Ikähaitari 26-30 vuotta ja harrastuksiin kuuluu ruoanlaitto, matkailu, hevoskilpailut, salsa ja ruoanlaitto. Ei tämä joukko ainakaan nälkään kuole.

Lavalle asteli ensimmäisenä oikea Serenaadipoika, lainatakseni vierustoverin kommenttia. 30-vuotias tenori, Ilker Arcayürek, sulatti naispuoliset katsomon kohtalontoverit Mozartilla ja Puccinilla. ”Che gelida manina” uppoaa AINA, vaikka laulaja ei ihan ylä-ääniä hallitsisikaan. Onhan se silti hienoa, että kilpailuun on vihdoinkin saatu tenoreita, kunpa viellä altotkin löytäisivät Cardiffin!
Lempisäveltäjäni R. Strauss oli jälleen kerran unohtanut mitä tarkoittaa aarian säveltäminen. Morgen, op 27 nro 4 oli kuitenkin parasta Ilkeriltä, kun nuotit pysyivät sopivassa rekisterissä eikä korkeita ääniä tarvinnut painaa kurkusta ulos.

Sitten lavalle astui pieni sopraano, vaatimattomassa asussa – lue: ei paljetteja – kilpailun kuopus, 25 v. Ranskaa edustava Anaïs Constans olisi vienyt jalat altani, ellen olisi jo istunut tukevasti. ”Ach, ich fühl’s” on varsin vaativa ensimmäiseksi kilpailukappaleeksi, mutta Mozart soi erittäin komeasti. Kun listaan vielä lisätään yksi Massenet, Manonin hilpeä, tyttömäinen aaria ja yksi Verdin aaria ”Caro nome”, niin tämä kokki oli myyty. Olin aivan varma että Anaïs menisi finaaliin. Kohta adjektiivit loppuvat kesken sillä laulu oli puhdasta, kirkasta, kevyttä, täyteläistä, voimakasta ja niin tyylikästä. Kuin hyvä resepti konsanaan. Eikä kaikkeen hyvään kakkuun tarvita paljetteja ja korkeakorkokenkiä…

Niinhän sitä luulisi. Ennen lisäpaljetteja, lavalle tuli Mongolian poika, baritoniäänensä kanssa. Jykevä Amartuvshin Enkhbat seisoi lavalla kuin mongoolivaltias ja vaikka onkin vain 29-vuotias osasi hän olla todella vakuuttava Prinssi Igor. Kovin täyteläinen ja vakava oli tämäkin tapaus, mutta yleisön lämmin vastaanotto sulatti jopa pienen hymyn hänen kasvoilleen. Amartuvshinin ohjelmistoon kuului myös Giordanon oopperasta Andrea Chénier, Gérardin tunteikas aaria sekä Rigoletton aaria ”Cortigiani, vil razza dannata”. Äänessä oli lämpöä, sävyä ja hyvät ala-äänet. Olisin kuitenkin kaivannut hieman enemmän herkkyyttä sekä ilmaisua – muutakin kuin ruhtinaallista haara-asentoa. Mutta yleisökin rakasti sitä!
image
Tauolle mentiin sitten ihmettelemään että mistä näitä laulajia oikein tulee! Kuinka Mongoliassa koko ikänsä asustanut laulaja löydetään tällaiseen kilpailuun. Matkustavatko agentit Mongolian oopperaan etsimään kykyjä? Lahjakkuuksia löytyy milloin mistäkin. Todellakin.

Yhdysvalloista on peräti kolme laulajaa mukana kilpailussa. Tänään lavalle kanarianlinnun värisessä paljettipuvussa astui J’nai Bridges, 28-vuotias mezzosopraano, jonka ohjelmistossa oli jokaiselle jotakin. Bellini, Berg, Gounod ja Carter – loppupään aakkosia saadaan ehkä kuulla myöhemmin. Normasta kuultiin Adalgisan aaria, dramaattinen ja epätoivoinen anelu. Nyt hänellä oli kuitenkin pyöreä, tumma, omasta mielestäni ehkä liian puuromainen ääni, jonka esityksessä oli kuitenkin draamaa ja tarinaa. Sallikaa klishee, mutta amerikkalaiset kyllä osaavat tämän esittämisen! Alban Bergin Die Nachtigall on erikoinen pyrähdys, menkööt lintumaisen viserryksen piikkiin. Sapho-oopperasta ”O ma lyre immortelle” oli tasainen, ehkä hieman tylsä. Tempperamenttiä löytyi vasta viimeiseen Kantaattiin, John Carterin Toccata: Ride on King Jesus. Tämä 1964 sävelletty teos esitettiin musikaalimaisesti, innolla ja vauhdilla. Ongelmana oli vain se että sanoista ei saanut mitään muuta selvää kuin ”Jesus”. Jestas sentään.

Sillä seuraava ihme tuli Kongon demokraattisesta tasavallasta. Ja miten sitten tämä kongolainen basso Blaise Malaba oli löytänyt itsensä tähän kilpailuun olisikin varmaan ihan toinen tarina. 26-vuotias, Kulttuuria ja PR:ää Lvivissä opiskeleva luonnonlapsi lauloi kauniisti mutta on vasta uransa alkutaipaleella. Hän aloitti laulun opiskelun vasta 2012. Tällä hetkellä ääni oli niin tuore, ettei oikein tiennyt miten lauletaan korkealta ja kovaa. Bassoäänessä on kuitenkin potentiaalia ja tulee ne tunteetkin sitten joskus myöhemmin mukaan peliin. Glinkan Susanin aaria oli ehkä liian vaikea, sitävastoin Katalogiaaria oopperasta Don Giovanni toi ilmaisua mukaan ja vapautti äänen paremmaksi. Lopussa Bizet’n säveltämä aaria oopperasta La jolie fille de Perth antoi merkkejä siitä että töitä riittää.

Voittajan nimeämistä odoteltiin sitten innokkaana. Perusteluina oli: eeppinen ja voimakas. Ei tarvitse olla Einstein arvatakseen että Mongolian ihmehän se! Onnea hänelle!

Ja kaikille jotka luulevat että minulle maksetaan siitä että tulin tänne Cardiffiin, sanon vaan että Yle on täysin syytön. Olen totaalinen amatööri ja minulle on sallittua arvostella, tarvittaessa korkealta ja kovaa. Minä olen täällä lomamatkalla – niinkuin edelliset 11 kilpailuakin olen ollut. Lomamatka jatkuu siksi huomenna maaseutukiertueella. Nautitaan maaseudun rauhasta sekä maalauksellisesta maisemasta. Jotta jaksaisi huomennakin turista.
VIDEO: Amartuvshin Enkhbat, Mongolia. Giordano: Andrea Chénier ”Nemico della patria?”

BBC Cardiff Singer of the World nettisivut.

17.6.2015 – Toinen päivä toden sanoo

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Toinen kilpailuilta Cardiffissa, taso sen kun kovenee. Laulussa kilpaileminen on kyllä raakaa peliä. Miten oikeastaan on mahdollista laittaa laulajia paremmuusjärjestykseen? Siinä missä toinen tykkää vaaleasta ja toinen tummasta, laulamisessa äänensävy, eläytyminen, äänen puhtaus, ulosanti ja jopa esiintymisasu aiheuttaa reaktioita meissä kaikissa. Sekä silloin kun ovat pielessä tai kun on nappisuoritus.
Edellisenä iltana voittajan ennustaminen oli suhteellisen helppoa. Toisen illan laulajat toivat mukanaan sekä yllätyksiä, pettymyksiä että huippuhetkiä.

Etelä-Afrikkalaisen laulajan Kelebogile Besongin esiintyminen oli tyylikäs ja yllätyksellinen. Hän aloitti illan Mozartilla – ”Come scoglio” soi komeasti ja varmasti. Verdin Amelian aaria Naamioihuveista sen sijaan oli vaisu. Tällä kertaa ensimmäistä kertaa Cardiffin kilpailuhistorian aikana kuulin myös teoksen joka laulettiin zulun kielellä. Jos joku on joskus aikaisemmin kuullut Mzili Khumaton teoksen Princess Magogo ja sieltä aarian nimeltä ”The heart is never satisfied”, niin ja vielä zulun kielellä laulettuna – sanokoon hep! Sanomattakin on selvää että en ymmärtänyt sanaakaan. Mutta 28-vuotiaan sopraanon eläytyminen oli liikuttumiseen asti käsinkosketeltava, joten teksti on varmasti ollut dramaattinen ja koskettava. Nyt olisin toivonut livetekstitystä paikan päällä! Gounod ja Jalokiviaaria eivät myöskään jätä yleensä ketään kylmäksi, tässä tapauksessa tosin rytmi oli hieman hakusessa. Esiintymisasu sitä vastoin ei! Kirkkaanpunainen unelma sekä kilpailun tähän asti korkeimmat korkokengät – valkoiset, arvio 15 cm korko…

Tällaisen eksoottisen tuulahduksen jälkeen kuka tahansa seuraava esiintyjä joutuu tiukan paikan eteen. Kuten Maltan tenori Nico Darmanin. 30-vuotias oli valinnut kaksi Verdiä, yhden Mozartin sekä yhden Rossinin aarian, kaikki italiaksi. Vahinko vaan että ulosanti ja äänen puhtaus ei ollut ihan sitä terävintä laatua. Ohuehko ääni vaatii itsevarmaa luottamusta lavalla ja sitä riitti tällä veneilyä ja snorklausta harrastavalla maltaisella. Ja tunnustan suoraan että tämä herra saisi mielellään kyllä laulaa minulle Verdin Falstaffista Fentonin aarian milloin vain aamunkoitteessa.

Walesiläiset ovat laulavaa kansaa ja kun oma tyttö tulee lavalle, tunnelma tiivistyy. Céline Forrest on kisan nuorin, 25 vuotta ja Swanseasta kotoisin. Ensimmäiset ”Dove sono” -sävelet tulivat ihanan pehmeästi ja puhtaasti. Siinä kohtaa sanoin vierustoverille – tässä on voittaja-ainesta. Mimin aarian mukana tuli kuitenkin aimo annos vibraattoa kehiin ja vaikka äänen puhtaudessa ei ole valittamista, saa se aina minut tuntemaan siltä kuin en olisi varma mitä ääntä laulaja oikein haluaa laulaa. Tuntuu julmalta sanoa että moinen vibraato voi olla vain vanhalla sopraanolla, mutta kuten on käynyt ilmi, tässä blogissa kirjoittavalla amatööriarvostelijalla ei ole rajoja! Ja se puku. Sen kommentoiminen jääköön toiseen kertaan. Weberin Taika-ampujan Ännchen oli elävä ja Gounodin (jälleen) Juliette tuskainen. Ja yleisö palkitsi mega-aplodeilla, kuten asiaan kuuluu.

Ingeborg

Ingeborg Gillebo, Norja, vapaa-ajalla


Väliajan jälkeen tulikin seuraava yllätys: tenori, Etelä-Korea, ikää 31-vuotta. Ihana ääni tällä Jaeyoon Jungilla! Jos aloittaa oman osuutensa ”Una furtiva lagrima” aarialla ja päättää toisella superhitillä ”Che gelida manina”, kyllähän siinä mikätahansa yleisö villiintyy. Näin hienoja tenori-pianissimoja en ole kuullut pitkään aikaan. Sääli että Donizetissa viimeinen kadenssi hurahti hieman ohi oikean sävelkorkeuden ja että ”suosikkisäveltäjäni” R. Straussin Ruusukavaljeeri ei vaan sopinut tälle herralle. Äänen sävy ja tulkinta oli kyllä muuten huippua.

Kuka tämän potin sitten vei kotiin? Lauren Michelle, sopraano, oli illan viimeinen ja vei ansaitusti voiton. Tässä oli suurin osa kohdallaan: puhtaus, eläytyminen, ulosanti ja se pukukin! Ja vaivattomuus ja varmuus. On ihanaa huomata että ei tarvitse jännittää laulajan puolesta. Ohjelmisto oli kattava – musikaalimainen Carlisle Floydin ”Ain’t it a pretty night” oopperasta Susannah. Minulle uusi tuttavuus, joka kuitenkin tulkinnassa ja äänessä toi mieleeni Kiri Te Kanawan. En tiedä miksi. Ehkä siksi että hän istui siinä viistosti takanani… Toisena teoksena kuultiin Peter Grimesistä Ellenin tuskainen hetki, Brittenin musiikkia upeasti tulkittuna. Amerikkalainen koulutus ilmeisesti panostaa myös paljon ilmaisuun ja esiintymiseen. Niin hiottua oli tämäkin suoritus. Kun vielä ”È strano” kuullaan upeasti laulettuna, tuli esitykseenkin lisää sitä sävyä ja ryhtiä. Ja saahaan esiintyjä olla myös kuvankaunis! Voittajasta lisää http://www.bbc.co.uk/programmes/profiles/1bSSJXB8y4DnSHvYZBXYsxx/lauren-michelle

Tämä oli juuri se ilta joka sai minut pohtimaan, mikä etuoikeus on myös olla paikalla ja kuulla teoksia joita ei ennen ole kuullut. Musiikkiesityksiä jotka herättävät tunteita, yllättävät ja antavat uusia elämyksiä sekä ihastumisia. Ja pidot sen kun paranevat. Seuraavaksi Turkki, Ranska, Mongolia, Yhdysvallat ja Kongon demokraattinen tasavalta esittäytyvät. C’est magnifique!

VIDEO: Lauren Michelle, USA ja Carlisle Floydin oopperasta Susannah, ”Ain’t it a pretty night”

16.6.2015 – Cardiff ja ensimmäinen ilta

Julkaistu , kirjoittanut
1

Vihdoinkin kilpailun ensimmäinen ilta jossa kohtaavat Etelä-Korea, Norja, Saksa, Valkovenäjä ja Ukraina. Kyseessä on siis kansainvälinen laulukilpailu BBC Cardiff Singer of the World 2015, jonka järjestelyistä vasta BBC joka toinen vuosi Walesissa. Kilpailun järjestäjät ovat kiertäneet maailmaa, järjestäneet koelauluja valitakseen tälle maailmankuululle kilpailulle osanottajat. Eilen täällä esiintyivät 5 ensimmäistä laulajaa 20. kilpailuihin valitusta joukosta. Täällä nyt kilpailevat ovat jo omalta osaltaan voittajia sillä hakuprosessiin on osallistunut yli sata laulajaa.

Kun olin täällä ensimmäisen kerran vuonnna 1989, se olikin varsinainen ”crème de la crème” vuosi, sillä finaalissa olivat Dmitri Horostovsky, Bryn Terfel, Hillevi Martinpelto, Monica Groop ja Helen Adams. Sitä finaalia täällä vieläkin muistellaan. Siitä lähtien joka toinen vuosi on Juhannukseni ollut varattu laululle.
Laulumusiikin harrastajana olen ottanut oikeudekseni arvostella laulajia täysin omavaltaisesti, à la Kokki. Puolustukseni todettakoon että nämä ovat minulle 14. Cardiffin kilpailut, jotka itse näen ja koen paikan päältä, joten suotakoon se minulle. Onneksi en kuitenkaan ole tuomaristossa!

Tänä iltana siis mittaa ottivat keskenään basso Jongmin Park (Etelä-Korea), mezzosopraano Ingeborg Gillebo (Norja), basso Sebastian Pilgrim (Saksa), mezzosopraano Marina Pinchuk (Valkovenäjä) ja tenori Oleksiy Palchykov (Ukraina). Orkesterina oli BBC National Orchestra of Wales, jota johti Thomas Søndergård.

St. David's Hall, Cardiff

St. David’s Hall, Cardiff


Ensimmäisenä laulavan kilpailijan paikkaa tuskin kukaan kadehtii, eikä se ole helppoa, mutta Haydn soi hyvin Jongmin Parkin tulkitsemana, äänessä oli nuoreutta ja herkkyyttä, joka ilmeni erityisesti Greminin aariassa. Verdin ”Studia il passo” olisi kaivannut enemmän voimaa, mutta Etelä-Korealaisella 28-vuotiaalla on vielä kasvunvaraa. Kypsyyttä lisää kehiin, ja hyvää tulee.

Pohjoismainen tuulahdus lensi keltaisena šifonkipilvenä lavalle Gounodin sävelin. Ingeborg Gillebo on 32-vuotias mezzo-sopraano, joka oli säväyttänyt jo harjoituksissa. Tämä Lillehammerista Norjasta kotoisin ja ulkoilua sekä käsitöitä harrastava laulaja ilahdutti kilpailujen ainoalla Sibeliuksella. ”Flickan kom från en älsklings möte” aiheutti ensimmäisen tunnevyöryn. Sitävastoin Strauss ei niinkään. Syynä ei varmaankaan ollut laulajan tai orkesterin vaan yksinkertaiseksi siksi että en ole koskaan ymmärtänyt Straussin musiikkia. Se kuulostaa minusta aina siltä kuin hän olisi päättänyt yllättää kuulijan vaihtamalla sävellajia ja sävelkulkua aina noin kahden-neljän tahdin välein. Not my piece of cake – jos saan sanoa. Kaunis ja sopusuhtainen kakku.

Kolmantena lavalle astui jykevä basso Saksasta. Sebastian Pilgrim on 30-vuotias, joka 6 vuotta sitten debytoi Falstaffina. Nyt alku oli hieman takelteleva, Filipin aaria Verdin Don Carloksesta oli haalea ja vaikka äänessä oli ihailtavaa lämpöä, se ei oikein sytyttänyt. Varsinaiseen tuleen hän pääsi laulaessaan Wagneria (Lohengrin ja Jumalten tuho). Siinä oma kieli ja ilmeisestikin saksalaisuus tuli avuksi. Kuulimme myös, minä aikakin ensimmäistä kertaa, valssinomaisen aarian Ryöstö Seraljista. Yllättävä siksi että kuulosti tulkintana hyvin epä-Mozartimaiselta.

Tauon ja konserttisalin baarissa erittäin mielenkiintoisten puoleen ja toiseen kantaa ottavien mielipiteiden jälkeen oli vuorossa kilpailun toinen puoliaika. Valkovenäläinen 32-vuotias Marina Pinchuk oli niin slaavilainen mezzosopraano, kuin vaan olla voi. Musorgskin Marfan aaria sai parhaimman arvosanan, tältä täysin puolueelliselta yksinaisiselta raadiltani. Saint-Saënsin ranska ja Cilean italia kuulosti yhdeltä ja samalta puurolta. Todellisuudessa ääni oli kaunis ja siinä oli volyymiä, mutta lavalla esiintyi aikalailla pirteä ja iloinen laulaja, vaikka laulujen sanojen piti ilmentää tuskaa ja rakkauden nälkää. Ehkä pieni tekstiin ja fraseerauksiin perehtyminen olisi paikallaan.

Ja sitten. Illan voittaja. Joka ilta kilpailijoista valitaan illan paras ja viimeisenä iltana kerrotaan kuka on päässyt 21.6. pidettävään finaaliin. Illan paras pääsee suoraan finaaliin, mutta sen lisäksi tarvitaan ”yksi ylitse muiden -ilta” jonka taso on niin korkea että siitä voidaan valita finaalin ns. Villi Kortti, 5. finalisti. Tämä saattaa vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, koska illat eivät välttämättä ole tasoltaan aivan samanlaisia, mutta näin on päätetty tehdä tällä kertaa. Luotan siihen että tuomarit kyllä tietävät mitä tekevät.

Ei ole siis tarvetta arvata onko ukrainalainen 29-vuotias tenori Oleksiy Palchykov sunnuntai-illan finaalissa. Hyvin poika lauloi! Ohjelmisto oli hyvin valittu, toi varmalla tavalla esiin laulajan kyvyt sekä karaktäärinä että äänenä. Tuomaristo myös perusteli – nyt ensimmäistä kertaa – valintaansa nimenomaan hyvin laaditun ohjelmiston takia. Oleksiy lauloi Taminon aarian Mozartin Taikahuilusta, lyyrisesti ja lapsellisen kirkkaasti. Seuraavaksi minulle täysin tuntemattoman Gluckin Iphigénie en Tauride -oopperasta aarian ”Quel langage accablant… Unis dès la plus tendre enfance”, joka vaan kuulosti niin helpolta. Mutta ilmeisesti on supervaikea. Kaverilla on hengitystekniikka aivan huippua. Tällaisia fraaseja en ole kuullut yhteen laulettavan pitkään aikaan. Don Ottavion aaria Don Giovannista välittyi karusti ja kohtalokkaasti ja lopun kruunasi niin ihana Lenskin aaria. Tässä Olgalle tunnustettiin rakkautta niin komeasti ja tunteikkaasti että melkein vaivuin transsiin. Ehdottomasti mielestäni illan paras.

Seuraavassa erässä onkin sitten luvassa eksoottista zulun kieltä. Aina on mukava yllättyä. Myös Cardiffissa.

VIDEO: Oleksiy Palchukov, Ukraina, laulaa Gluckin oopperasta Iphigénie en Tauride aarian ”Quel langage accablant… Unis dès la plus tendre enfance”

15.6.2015 – Laulun siivellä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Illan odotukset ovat korkealla. Etelä-Korea, Norja, Saksa, Valkovenäjä ja Ukraina ottavat mittaa toisistaan. Ei, en ole Bakussa eikä kyse ole urheilusta. Parittoman vuoden kohokohta minulle on Cardiffin laulukilpailut (Cardiff Singer of the World 2015) jotka BBC järjestää Walesissa. Täällä esiintyvät neljänä iltana peräkkäin 5 nuorta laulajaa, jotka on valittu yli sadan laulajan joukosta, ympäri maailma. Siksi odotukset ovat korkealla.
Olen seurannut näitä kilpailuja vuodesta 1989 asti, joka toinen vuosi on Juhannus vietetty Walesissa. Niin myös tänä vuonna. Omalta osaltani matka meinasi päättyä jo Helsingin lentokentällä. Tällä kerralla opin sen, että lentoyhtiö voi sähköpostitse vahvistaa tilaamani matkan ja sen jälkeen näköjään peruuttaa varauksen ilman erillistä peruutusilmoitusta. Kaiken kukkuraksi kehtaa vielä pari viikkoa ennen matkaa

Kyllä hätä keinot keksii

Kyllä hätä keinot keksii

lähettää postia minulle lentokohteesta tyyliin ”Valmistele matkasi kohteeseen Cardiff”. Ihmettelin kyllä äänen aamulla taksissa että miksi en ollut saanut check-in ilmoitusta, mutta kuvittelin pahaa-aavistamattomana että sattuuhan sitä.
Check-inissä alkoi sitten sattumaan. Toisin sanoen, lentovarausta EI nimelläni löytynyt koska minulla EI ollut voimassa olevaa varausta. Ja kaikki lennot olivat täynnä ko. kohteeseen, joten päätin siirtää määränpääni Lontooseen, josta jatkaisin junalla tai bussilla lopulliseen kohteeseen, eli Cardiffiin. KLM ei kyennyt tekemään sitäkään varausta, joten marssin Finnairin (Hyvä Suomi!) tiskille, ostin halvimman mahdollisimman lipun, tietokoneen temppuiluista huolimatta – ja vot! – löysin itseni Lontoosta Heathrowin kentältä 4 tunnin kuluttua. KLM:lle tiedoksi: perästäpäin kuuluu.
Seuraavaksi tuli valita väline jatkoa varten. Lentokentältä bussilla Cardiffiin kuulosti houkuttelevalta vaikkakin arvokkaalta, rahallisessa mielessä. Niinpä. Kesken matkan kuljettaja ilmoitti että ajoneuvossa oli jokin vika ilmastoinnissa. Siitä sitten Bristolissa vaihdettiin ajoneuvoa. Kun lopulta ylitettiin Bristolin lahti oli vuorossa seuraava yllätys. Pojilta oli unohtunut maantietullin lupa siihen toiseen rikkinäiseen bussiin. Jäätiin hetkeksi tietulliin kun puhelimet kävivät kuumana bussifirman ja tullin välillä, saatiin lupa ja jatkettiin matkaa.
Jotenkin kävi mielessä että jokin voima tässä taistelee meikäläistä vastaan, nyt oikein koetellaan tämän mamman kestävyyttä. Majapaikka onneksi löytyi helposti ja vastaanotto oli iloinen kuten aina täällä.
Minulla on aina ollut vahva tunne siitä että olen ollut entisessä elämässäni englantilainen. Olen asunut maaseudulla, luultavasti jonkun suuren kartanon asukkina. Olen istunut puutarhassani ja ihastellut vehreää maisemaa sekä niityllä pureskelevia lampaita. Lausunut eri kukkien nimiä oxfordilaisittain nasaalisti. Todennäköisesti olen melko varmasti kuitenkin ollut apukokkina jossain pimeässä keittiössä kellaritasossa, mutta ihmisellä on hyvä olla kuvitelmia.
Seuraavat kaksi viikkoa antavatkin sitten lisämakua siihen ensimainittuun kuvitelmaan. Tänään kierrettiin Cardiffia, askelmittarin mukaan 18726 askelta. Mutta huomenna siirrytään jo keskustaa kauemmaksi ja toivon mukaan myöhemmin viikolla ihan maaseudulle asti. Joten tarina jatkukoon.