27.1.2014 – Kaikesta huolimatta

Kaikesta huolimatta tänään oli aivan mahtava päivä! Tänään saatiin ulkotuotantoautot kompoundille ja alkoi kunnon meno ja meininki. Kuvassa näkyvä laiva seilaili sunnuntaina Mustalla merellä kuusi ylimääräistä tuntia ennen kuin sai rantautumisluvan Adlerin satamaan. Ei kuitenkaan byrokratian takia, vaan kovan tuulen takia. Laivassa olikin varsin arvokas lasti – 68 kpl OBS:n ja NBC:n HD-ulkotuotantoautoa!

Mahtava fiilis päästä oikeaan ohjaamoon ja saada kaikki kamerat käyttöön! Olemme tähän asti istuneet stadionilla sijaitsevassa huoneessa, jonne tehtiin 8 kameran ohjaamo. Siellä istuminen tuntuu nyt ihan leikiltä. Saatiin kyllä hyvää harjoitusta varsinaisesta showsta ja mitä kaikkea tuleman pitää. Nyt on kuitenkin se mielenkiintoisin hetki. Tästä päivästä lähtien meillä on siis käytössämme Telegenicsin 2 ulkotuotantoautoa (toinen on back-up) suoraan Britanniasta.

Kameroiden lukumääräkin nousi nelikertaisesti. Tv-kompoundillamme tulee työskentelemään kaiken kaikkiaan 203 OBS:n palkaamaa henkilöä ja vain seremonioita varten. Tästä lähtien kaikki harmaat aivosoluni opettelevat uusia nimiä ja uusia kasvoja. Alkaa se kuuluisa tunnistusleikki!

Eikä se ole niin helppoa kuin luulisi, kun kaikki pukeutuvatkin vielä samanlaisesti. OBS:n työntekijänä olen nimittäin osa suurta massaa, jonka tehtävänä on välittää kisat puolueettomasti ja tasapuolisesti jokaiselle televisionkatselijalle maailmassa. Ja jotta me myös työntekijöinä olisimma mahdollisen samaa anonyymistä massaa, meille kaikille annetaan puolueeton ja tasapuolisesti anonyymi työasu, jota on käytettävä tietystä ajankohdasta eteenpäin aina työpaikalla. Myönnetään että asu auttaa muita ja miksei meitäkin, tunnistamaan kollegan. Asuja on vuosien varrella tullut jokunen. Ja joka kerta mittoja antaessaan toivoo että jospa tällä kertaa osuisi koot kohdalleen. No ei ihan osunut meikäläiselle tälläkään kertaa. Työasuun kuuluu talvitakki, soft shell takki, kaksi pikeepuseroa, kahdet housut, pipo, kauluri ja hanskat. Ja näistä kolme viime mainittua olivat ainoat jotka olivat sopivat. Kaikki muu oli XL-kokoa. Valaistakoon teille, jotka ette ole tavanneet minua pitkään aikaanm, että ihan tuohon XL-kokoon en ole vielä päässyt! Meikäläinen muistutti erittäin onnetonta pingviiniä laahustaessaan peilin edessä. Onniklovnimaisesti housuissakin oli tilaa ihan yhdelle Pikku Heidille lisää. Mutta tässäkin asiassa asia hoitui näppärästi. Menin pääkonttoriin ja sain uudet sopivat takit ja housut. Lahkeet jopa lyhennettiin heidän ompelimossaan. Kyllä nyt kelpaa.

Saattaa olla silti että vaatteet vielä puristavat, meikäläisten catering nimittäin on aivan huippuluokkaa. Sama yhtiö vastaa täällä cateringista kuin Lontoon kisoissa ja täytyy sanoa että vaikka entrecotin leikkaaminen ja sahaaminen muoviveitsellä ja haarukalla vähän turhauttaakin, on se maku kuitenkin hemmetin hyvä piparjuurikastikkeen ja grillattujen vihannesten kanssa. Kaksi kertaa päivässä alkupalat, keitto, pääruoka – gourmet ruokaa – ja jälkiruokaa! Tsiisus! Tästä on hyvä aloittaa ”working day nr 18”. Röyh!

Photo: Kaikesta huolimatta tänään oli aivan mahtava päivä! Tänään saatiin ulkotuotantoautot kompoundille ja alkoi kunnon meno ja meininki. Kuvassa näkyvä laiva seilaili sunnuntaina Mustalla merellä kuusi ylimääräistä tuntia ennenkuin sai rantautumisluvan Adlerin satamaan. Ei kuitenkaan byrokratian takia, vaan kovan tuulen takia. Laivassa olikin varsin arvokas lasti - 68 kpl OBS:n ja NBC:n HD-ulkotuotantoautoa!<br /><br /><br /><br />
Mahtava fiilis päästä oikeaan ohjaamoon ja saada kaikki kamerat käyttöön. Olemme tähän asti istuneet stadionilla sijaitsevassa huoneessa, jonne tehtiin 8 kameran ohjaamo. Siellä istuminen tuntuu nyt ihan leikiltä. Saatiin kyllä hyvää harjoitusta varsinaisesta showsta ja mitä kaikke tuleman pitää. Nyt on kuitenkin se mielenkiintoisin hetki. Tästä päivästä lähtien meillä on siis käytössämme 2 ulkotuotantoautoa (toinen on back-up) suoraan Britanniasta. Kameroiden lukumääräkin nousi nelikertaisesti.<br /><br /><br /><br />
Kompoundillamme tulee työskentelemään kaiken kaikkiaan 203 OBS:n henkilökuntaa ja vain seremonioita varten. Tästä lähtien kaikki harmaat aivosoluni opettelevat uusia nimiä ja uusia kasvoja. Alkaa se kuuluisa tunnistusleikki! Eikä se ole niin helppoa kuin luulisi, kun kaikki pukeutuvatkin vielä samanlaisesti.<br /><br /><br /><br />
OBS:n työntekijänä olen nimittäin osa suurta massaa, jonka tehtävänä on välittää kisat puolueettomasti ja tasapuolisesti jokaiselle televisionkatselijalle maailmassa. Ja jotta me myös työtekijöinä olisimme mahdollisen samaa anonyymistä massaa,  meille kaikille annetaan puolueeton ja tasapuolisesti anonyymi työasu, jota on käytettävä tietystä ajankohdasta eteenpäin aina työpaikalla. Myönnettään että asu auttaa muita ja miksei meitäkin, tunnistamaan kolleegan. Asuja on vuosien varrella tullut jokunen. Ja joka kerta mittoja antaessaan toivoo että jospa tällä kertaa osuisi koot kohdalleen. No ei ihan osunut meikäläiselle tälläkään kertaa. Työasuun kuuluu talvitakki, soft shell takki, kaksi pikeepuseroa, kahdet housut, pipo, kauluri ja hanskat. Ja näistä kolme viime mainittua olivat ainoat jotka olivat sopivat. Kaikki muu oli XL kokoa. Valaistakoon teille, jotka ette ole tavanneet minua pitkään aikaan että ihan tuohon kokoon en ole vielä päässyt! Meikäläinen muistutti erittäin onnetonta pingviiniä laahustaessaan peilin edessä. Onniklovnimaisesti housuissakin oli tilaa ihan yhdelle Pikku Heidille lisää. Mutta tässäkin asiassa asia hoitui näppärästi. Menin pääkonttoriin ja sain uudet sopivat takit ja housut. Lahkeet jopa lyhennettiin heidän ompelimossaan. Kyllä nyt kelpaa.<br /><br /><br /><br />
Saattaa olla silti että vaatteet vielä puristavat, meikäläisten catering nimittäin on aivan huippuluokkaa. Sama yhtiö vastaa täällä cateringista kuin Lontoon kisoissa ja täytyy sanoa että vaikka entrecoten leikkaaminen ja sahaaminen muoviveitsellä ja haarukalla vähän turhauttaakin, on se maku kuitenkin hemmetin hyvä piparjuurikastikkeen ja grillattujen vihannesten kanssa. Kaksi kertaa päivässä alkupalat, keitto, pääruoka - gourmet ruokaa - ja jälkiruokaa! Tsiisus! Tästä on hyvä aloittaa "working day nr 18". Röyh!

26.1.2014 – Majoittuminen Sotshissa

26.1.2014
Majoittuminen täällä Sotshissa ei luulisi olevan ongelmallista, erään lehden mukaan täällä on 55000 enemmän hotellihuoneita kuin Moskovassa. Mitä hotellihuoneella sitten tarkoitetaan, se on vähän niin ja näin. Monet huoneista ovat vielä kesken, eikä kaikkia voia voi ihan hotellihuoneiksi edes kutsuakaan. Ainakin meidän työntekijöiden majoittuminen on aikamoinen asuntorumba, josta eittämättä tulee mieleen että ns. pitkällinen suunnittelu ei myöskään kuulu tämän maan vahvoihin osaamisiin. Jostain syystä meidän tuotantotiimimme asuu eri paikassa kuin meikäläinen. Ensin heidät sijoitettiin majoitustilaan, joka olikin tilapäinen, tosin sitä heille ei ensin kerrottu. Tuli vaan ilmoitus että huomenna muutatte niihin kämppiin jossa teidän piti alun perin asuakin. Kiva! Alkuperäiset majoitukset eivät olleet valmistuneet ajoissa. (deja-vu ilmiö?). Näistä tiimimme majoitustiloista tehdään myöhemmin asuntoja joka tarkoittaa sitä että huoneet ovat erikokoisia ja hyvin, hyvin erilaisia. Muuton jälkeinen päivä olikin sitten yksi niistä ’hilmpeimmistä’ päivistä porukan kesken.

Mitä sanoisit jos pikku kämpässäsi ei ole lämmitystä eikä lämmintä vettä? Tai kun kylpyhuoneen lattiakaivo ei ole lattian matalimmalla paikalla? Tai kun lattiakaivolla ei ole viemäriä ollenkaan? Kim oli nukkunut koko yön takki päällä, sen minkä nyt pystyi hytisemättä nukkumaan. Amando taas sai tietämättään aikaan pienen Lake Adleriin huoneeseensa. Brian huomasi jossain vaiheessa että suihkusta tuleva vesi ei mene viemäriin, vaan valuu laattojen alle. Vesi meni lattian väliin ja sieltä kolme kerrosta alempaa talon ravintolan keittiöön. Yllättävän pian kolme rotevaa miestä ilmestyi paikalle, avasivat lattiakaivon ja rupesivat päivittelemään näkemäänsä. Viemäri puuttuu! Joltain puuttuivat sekä suihkuverhot että kämpän verhot (onneksi on suuria kylpypyyhkeitä ja se tanko…), toisen verhotanko on puolittain taipunut puoleen väliin huonekorkeutta. Jollain toimii netti, jollain ei. Jonkun huone on niin pieni että sängyllä maatessaan voi samanaikaisesti koskettaa sekä ikkunaa että vastakkaista seinää…  Tasan ei käy onnen lahjat.

Sillä tällä kertaa minulla on kunnia asua neljän tähden kylpylähotellissa, jossa ei vielä tosin ole siis sitä toimivaa kylpylää. 720 huoneesta noin kolmannes ei ole vielä valmiina. Ne huoneet jotka oli meille tilattu valmistuivat vasta tällä viikolla. Minulla nyt siis neljäs huone, osittain siksi että meille osoitetut huoneet olivat muuta kuin mitä on tilattu ja mistä OBS maksaa. Nyt minulla on ns. studio huone, joka on itse asiassa ihan samanlainen mutta pari neliötä suurempi huone kuin edellinen. Merinäköalalla. En valita.

Ja hei – tänään on siis tv-compoundilla Lock Down, eli meillä VAPAAPÄIVÄ! Tai no melkein. Tänään ohjelmassa OBS:n Ison Päällikön tarjoama lounas avajaisten työporukalle. Töitä onkin tehty 16 päivää putkeen, joten mikäs tässä. Lisää merinäköalasta ensi kerralla.
Kokilla siis todellakin kaikki hyvin!

Photo: Majoittuminen täällä Sotshissa ei luulisi olevan ongelmallista, sillä erään lehden mukaan täällä on 55000 enemmän hotellihuoneita kuin Moskovassa. Mitä hotellihuoneella sitten oikein tarkoitetaan, se on vähän niin ja näin. Monet huoneista ovat vielä kesken, eikä kaikkia voi ihan hotellihuoneiksi edes kutsuakaan. Ainakin meidän työntekijöiden majoittuminen on aikamoinen asuntorumba, josta väkisinkin tulee mieleen että ns. pitkällinen suunnittelu ei myöskään kuulu tämän maan vahvoihin osaamisiin. Jostain syystä meidän tuotantotiimimme asuu eri paikassa kuin meikäläinen. Ensin heidät sijoitettiin majoitustilaan, joka olikin tilapäinen, tosin sitä heille ei ensin kerrottu. Tuli vaan ilmoitus että huomenna muutatte niihin kämppiin jossa teidän piti alunperin asuakin. Alkuperäiset majoitukset eivät olleet valmistuneet ajoissa. (deja-vu ilmiö?) Näistä tiimimme majoitustiloista tehdään myöhemmin asuntoja joka tarkoittaa sitä että huoneet ovat erikokoisia ja hyvin, hyvin erilaisia. Muuton jälkeinen päivä olikin sitten yksi niistä 'hilpeimmistä' päivistä porukan kesken.<br /><br /><br /><br />
Mitä sanoisit jos pikku kämpässäsi ei ole lämmitystä eikä lämmintä vettä?  Tai kun kylpyhuoneen lattiakaivo ei ole lattian matalimmalla paikalla? Tai kun lattiakaivolla ei ole viemäriä ollenkaan? Kim oli nukkunut koko yön takki päällä, sen minkä nyt pystyi hytisemättä nukkumaan. Amando taas sai tietämättään aikaan pienen Lake Adleriin huoneeseensa. Brian huomasi jossain vaiheessa että suihkusta tuleva vesi ei todellakaan mene viemäriin, vaan valuu laattojen alle. Vesi meni lattian väliin ja sieltä kolme kerrosta alempaa talon ravintolan keittiöön. Yllättävän pian kolme rotevaa miestä ilmestyi paikalle, avasivat lattiakaivon ja rupesivat päivittelemään näkemäänsä. Viemäri puuttuu! Joltain puuttuivat sekä suihkuverhot että kämpän verhot, toisen verhotanko on puolittain taipunut puoleen väliin huonekorkeutta. Jollain toimii netti, jollain ei. Jonkun huone on niin pieni että sängyllä maatessaan voi samanaikasesti koskettaa sekä ikkunaa että vastakkaista seinää... Tasan ei käy onnen lahjat.<br /><br /><br /><br />
Sillä tällä kertaa minulla on kunnia asua neljän tähden kylpylähotellissa, jossa ei vielä tosin ole siis sitä toimivaa kylpylää. 720 huoneesta noin kolmannes ei ole vielä valmiina. Ne huoneet jotka oli meille tilattu valmistuivat vasta tällä viikolla. Siksi huoneisiin ilmestyy myös aina pikku hiljaa ajan myötä lisää tavaroita. Minulla nyt siis neljäs huone, osittain siksi että meille osoitetut huoneet olivat muuta kuin mitä on tilattu ja mistä OBS maksaa. Nyt minulla on ns. studio huone, joka on itse asiassa ihan samanlainen mutta pari neliötä suurempi huone kuin edellinen. Merinäköalalla. En valita.<br /><br /><br /><br />
Ja hei - tänään on siis compoundilla lock down, eli meillä VAPAAPÄIVÄ! Tai no melkein. Tänään ohjelmassa OBS:n Ison Päällikön tarjoama lounas avajaisten työporukalle. Töitä onkin tehty 16 päivää putkeen, joten mikäs tässä.  Lisää merinäköalasta ensi kerralla. Kokilla siis todellakin kaikki hyvin!

25.1.2014 – Eilen oli iltatöitä

Eilen oli taas iltatöitä, oli löysät protokollaharjoitukset, joten päätettiin käydä ennen sitä Sotshin kaupungissa. Autolla. Tunnustan heti, että minä en ollut kuskina. Etupenkillä istuin kylläkin. Ja eilenkään sää ei pettänyt. Vettä tuli kuin… Tämänhän te jo tiedättekin!

Liikennekulttuuri täällä on nuori, villi ja vapaa. Nähtiin tänään ensimmäiset toimivat liikennevalot. Eikä siinä kaikki, nähtiin myös auto joka pysähtyi suojatielle! Liikennesuunnittelijat ovat saaneet koulutuksensa todennäköisesti siellä missä palmut kasvavat ja kamelilla ei ole kilometrilaskuria. Kun bussi matkaa hotellistamme IBC:hen, kävellen matka on 2km, mutta uuden uutukaisten moottoriteiden – ja liikennesuunnittelijoiden – ansiosta sama matka bussilla on 15,3 km. Pankaa paremmaksi! Pääsisitte varmaan tänne töihin.

Ja täällähän ollaan töissä. Jokunen tuossa on ihmetellyt miksi olen täällä. Välillä ihmettelen minäkin! Lyhyesti: En ole täällä tällä kertaa Ylen työntekijänä, vaan Olympic Broadcasting Services, OBS:n työntekijänä, virkavapaalla omasta toimestani. Toimin tv-ohjaajan assistenttina ja tiimimme tuottaa kansainvälistä kuvasignaalia olympialaisten avajaisista ja päättäjäisistä. Joillekin voi olla yllätys että olen taas näissä kuvioissa mukana; hetken olinkin vankasti sitä mieltä että uudet, nuoret kehiin ja vanhat narikkaan. Eikä työskentely Venäjällä tuntunut yhtään houkuttelevalle. Ei yhtään! Sitten jokin käsittämätön uteliaisuus kuitenkin herätti mielenkiinnon ja kaiketi turhamaisuus iski. Että jos vielä kerran! Ja kun kauniisti kysytään…

Vastaavaa keikkaa olen tehnyt kolmasti ennenkin, nyt erikoisuutena on se että tiimi ei ole Ylestä. Eli se ihana turvaverkko puuttuu. Olen siis oman onneni kokki! Muistettava on kuitenkin se, että ilman tiettyjä Ylen henkilöitä ja Ylen työhistoriaa minä en olisi tässä ja täällä nyt. Välillä kyllä nipistelen itseäni ja ihmettelen – esimerkiksi tänään kaatosateessa seistessä, kuljetusta odotellessa kävi taas mielessä että mikä ihme ja kumma masokisti minussa piilee!

Tämä työ vaan on niin mielenkiintoista! Työtoverit täällä, paria lukuun ottamatta ovat täysin uusia tuttavuuksia ja työtavat ovat vähän erilaisia. Ja ihanaa että täällä seremonioiden tiimissämme on nyt viikon ollut toinenkin suomalainen, Juha. Kolmatta suomalaista odotellaan ensi viikolla.

Tunnen olevani niin etuoikeutettu. Ei siinä mitään vaikka välillä paleltaa, on kastunut, on pihalla kuin leppäkeihäs ja ei tiedä onko ilta vai päivä. Joskus se musta auto on vastassa lentokentällä, hotelli on huippuluokkaa ja joskus on tehnyt 30 päivää putkeen töitä ilman vapaapäiviä ja on niin väsynyt että ei muista omaa nimeäkään. JA vaihtaa hotellihuonetta neljännen kerran (jätetään jotain seuraavaan tarinatuokioon). Hitsi vieköön, silti on kiva aloittaa ”working day nr 16”.

Photo: Eilen oli taas iltatöitä, oli löysät protokollaharjoitukset, joten päätettiin käydä ennen sitä Sotshin kaupungissa. Autolla. Tunnustan heti, että minä en ollut kuskina. Etupenkillä istuin kylläkin. Ja eilenkään sää ei pettänyt. Vettä tuli kuin... Tämänhän te jo tiedättekin!<br /><br /><br /><br />
Liikennekulttuuri täällä on nuori, villi ja vapaa. Nähtiin tänään ensimmäiset toimivat liikennevalot. Eikä siinä kaikki, nähtiin myös auto joka pysähtyi suojatielle! Liikennesuunnittelijat ovat saaneet koulutuksensa todennäköisesti siellä missä palmut kasvavat ja kamelilla ei ole kilometrilaskuria. Kun bussi matkaa hotellistamme IBC:hen, kävellen matka on 2km, mutta uuden uutukaisten moottoriteiden - ja liikennesuunnittelijoiden - ansiosta sama matka bussilla on 15,3 km. Pankaa paremmaksi! Pääsisitte varmaan tänne töihin.<br /><br /><br /><br />
Ja täällähän ollaan töissä. Jokunen tuossa on ihmetellyt miksi olen täällä. Välillä ihmettelen minäkin! Lyhyesti: En ole täällä tällä kertaa Ylen työntekijänä, vaan virkavapaalla omasta toimestani ja Olympic Broadcasting Services,  OBS:n työntekijänä. Toimin tv-ohjaajan assistenttina ja tiimimme tuottaa kansainvälistä kuvasignaalia olympialaisten avajaisista ja päättäjäisistä. Joillekin voi olla yllätys että olen taas näissä kuvioissa mukana; hetken olinkin vankasti sitä mieltä että uudet, nuoret kehiin ja vanhat narikkaan. Eikä työskentely Venäjällä tuntunut yhtään houkuttelevalle. Ei yhtään! Sitten jokin käsittämätön uteliaisuus kuitenkin herätti mielenkiinnon ja kaiketi turhamaisuus iski. Että jos vielä kerran! Ja kun kauniisti kysytään... Vastaavaa keikkaa olen tehnyt kolmasti ennenkin, nyt erikoisuutena on se että tiimi ei ole Ylestä. Eli se ihana turvaverkko puuttuu. Olen siis oman onneni kokki! Muistettava on kuitenkin se, että ilman tiettyjä Ylen henkilöitä ja Ylen työhistoriaa minä en olisi tässä ja täällä nyt. Välillä kyllä nipistelen itseäni ja ihmettelen -  esimerkiksi tänään kaatosateessa seistessä, kuljetusta odotellessa kävi taas mielessä  että mikä ihme ja kumma masokisti minussa piilee!<br /><br /><br /><br />
Tämä työ vaan on niin mielenkiintoista! Työtoverit täällä, paria lukuunottamatta ovat täysin uusia tuttavuuksia ja työtavat ovat vähän erilaisia. Ja ihanaa että täällä seremonioiden tiimissämme on nyt viikon ollut toinenkin suomalainen, Juha. Kolmatta suomalaista odotellaan ensi viikolla.<br /><br /><br /><br />
Tunnen olevani niin etuoikeutettu. Ei siinä mitään vaikka välillä paleltaa, on kastunut, on pihalla kuin leppäkeihäs ja ei tiedä onko ilta vai päivä. Joskus se musta auto on vastassa lentokentällä, hotelli on huippuluokkaa ja joskus on tehnyt 30 päivää putkeen töitä ilman vapaapäiviä ja on niin väsynyt että ei muista omaa nimeäkään. JA vaihtaa hotellihuonetta neljännen kerran (jätetään jotain seuraavaan tarinatuokioon). Hitsi vieköön, silti on kiva aloittaa "working day nr 16".

24.1.2014 – Kokin sydäntä lämmittää

Kokin sydäntähän lämmittää erityisesti ruoka ja ruokakulttuuri. Syöminen avartaa maailmaa! Paikalliset ruokalistat tarjoavat paljon vihannesvaihtoehtoja sillä kaukasialainen keittiö on tunnettu hyvistä makuelämyksistä ja maukkaista vihannesruoista. Täällä suositaan paikallisia tuottajia. Mikä ruoan lopullinen valmistumisketju on, en tiedä, mutta tähän asti lopputulos on ollut herkullista murkina. Muistettava on kuitenkin että jos ruokalistalla lukee että porsaanpihvi 100g ja hinta 300 rbl, se tarkoittaa juuri sitä. Eli lautaselle tulee porsaan pihvi. Ei mitään muuta. Ja jos pihvin koko on 150g, silloin maksukin on sen painon mukainen. Ja turha kuvitella että mitään lisukkeita tulisi. Ne on tilattava erikseen. Kuubalaista (Kuban) punaviiniä saa edullisesti. Miettikää kuitenkin kaksi kertaa ennen kuin tilaatte. Paitsi jos satutte pitämään kuubalaisesta punaviinistä…

Hintataso ravintoloissa vaihtelee kovasti. Hotelleissa ja turistipaikoilla päästään lähelle Suomen hintatasoa, ja ylikin, mutta kansankuppiloissa saa hyvää ruokaa edullisesti. Kraanavettä en ole täällä juonut, muistan vielä liian hyvin Leningradin 1993 ameban, jonka hävittämiseen maallisesta ruumiistani voisi kirjoittaa vaikka kirjan! Meidän kompoundin catering aloittaa vasta ensi viikolla, joten ravintoloissa on tullut käytyä. IBC:n Food Court on ankeudessaan niin ahdistava, että muita vaihtoehtoa on kokeiltu mielellään.

Hotellimme vieressä on pienen pieni hotelli jossa mainio ravintola. Ruokalista on sekoitus amerikkalaisten vieraitten ja paikallisten asukkaiden mieltymyksiä. Vihannekset olleet hyviä, paikallisen kokin grillityöskentely nimittäin on herättänyt hilpeyttä. Kuvassani nimittäin tehdään juuri kollegalleni grillattuja vihanneksia. Huomioikaa valkoinen (vaimon?) hiustenkuivaaja. Sillä puhalletaan ei yhteen vaan useampaan hiileen. Kyllä kunnon kokki keinot keksii kun grilli on sytytettävä!

kuivain

Ainoa suuri ongelma ulkona syömisessä on käsittämättömän hidas palvelu. Etanatkin olisivat kateellisia kateellisia näille tarjoilijoille! Aika on kortilla ja tunti on ravintolassa pitkä aika. Toinen ongelma on jatkuva turvatarkastuksen läpi meneminen. Turvatarkastus on joka päivä erilainen. ’Alekseit’ vaihtuvat joka päivä. Koskaan ei tiedä mikä tänään heitä kiinnostaa, tai mihin riviin – tai no itse asiassa olemattomaan riviin – taas pistetään jonottamaan. Sanaakaan englantia eivät tunnu nämä ’Sergeit’ osaavan. Samapa tuo mitä heille vastaa. Ei se auta.

Espanjalaiset kameramiehemme Alberto ja Amando ovat keksineet oivan tavan kommunikoida. Jokaiseen venäjänkieliseen kysymykseen he vastaavat aina espanjaksi: ”olen tänään syönyt lihaa, mutta jätin jälkiruoan syömättä”. Siis espanjaksi. ’Vladimirit’ katselevat hetken ja toteavat pelin menetetyksi. Kokeilkaapa joskus! Ja toivokaa salaa että kyseinen ’Dimitri’ ei nuoruudessaan ole ollut vaihto-oppilaana Suomessa. Tai Espanjassa. Näin aloitetaan ”working day nr 15”.

Photo: Kokin sydäntähän lämmittää erityisesti ruoka ja ruokakulttuuri. Syöminen avartaa maailmaa! Paikalliset ruokalistat tarjoavat paljon vihannesvaihtoehtoja sillä kaukaasialainen keittiö on tunnettu hyvistä makuelämyksistä ja maukkaista vihannesruoista. Täällä suositaan paikallisia tuottajia. Mikä ruoan lopullinen valmistumisketju on, en tiedä, mutta tähän asti lopputulos on ollut herkullista murkinaa.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Muistettava on kuitenkin että jos ruokalistalla lukee että porsaanpihvi 100g ja hinta 300 rbl, se tarkoittaa juuri sitä. Eli lautaselle tulee porsaan pihvi. Ei mitään muuta. Ja jos pihvin koko on 150g, silloin maksukin on sen painon mukainen. Ja turha kuvitella että mitään lisukkeita tulisi. Ne on tilattava erikseen. Kuubalaista punaviiniä saa edullisesti. Miettikää kuitenkin kaksi kertaa ennenkuin tilaatte.  Paitsi jos satutte pitämään kuubalaisesta punaviinistä...<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Hintataso ravintoloissa vaihtelee kovasti. Hotelleissa ja turistipaikoilla päästään lähelle Suomen hintatasoa,  ja ylikin, mutta kansankuppiloissa saa hyvää ruokaa edullisesti. Kraanavettä en ole täällä juonut, muistan vielä liian hyvin Leningradin 1993 ameeban, jonka hävittämiseen maallisesta ruumiistani voisi kirjoittaa vaikka kirjan!<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Meidän kompoundin catering aloittaa vasta ensi viikolla, joten ravintoloissa on tullut käytyä. IBC:n Food Court on ankeudessaan niin ahdistava, että muita vaihtoehtoa on  kokeiltu mielellään. Hotellimme vieressä on pienen pieni hotelli jossa mainio ravintola. Ruokalista on sekoitus amerikkalaisten vieraitten ja paikallisten asukkaiden mieltymyksiä. Vihannekset olleet hyviä, paikallisen kokin grillityöskentely tosin on herättänyt hilpeyttä. Kuvassani nimittäin tehdään juuri kollegalleni grillattuja vihanneksia. Huomioikaa valkoinen (vaimon?) hiustenkuivaaja. Sillä puhalletaan ei yhteen vaan useampaan hiileen. Kyllä kunnon kokki keinot keksii kun grilli on sytytettävä!<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Ainoa suuri ongelma ulkona syömisessä on käsittämättömän hidas palvelu. Etanatkin olisivat kateellisia näille tarjoilijoille! Aika on kortilla ja tunti on ravintolassa pitka aika. Toinen ongelma on jatkuva  turvatarkastuksen läpi meneminen. Turvatarkastus on joka päivä erilainen. 'Alekseit' vaihtuvat joka päivä. Koskaan ei tiedä mikä tänään heitä kiinnostaa, tai mihin riviin - tai no itse asiassa olemattomaan riviin - taas pistetään jonottamaan. Sanaakaan englantia eivät tunnu nämä 'Sergeit' osaavan. Samapa tuo mitä heille vastaa. Ei se auta. Espanjalaiset kameramiehemme Alberto ja Amando ovat keksineet oivan tavan kommunikoida. Jokaiseen venäjänkieliseen kysymykseen he vastaavat aina espanjaksi: "olen tänään syönyt lihaa, mutta jätin jälkiruoan syömättä". Siis espanjaksi. 'Vladimirit' katselevat hetken ja toteavat pelin menetetyksi. Kokeilkaapa joskus! Ja toivokaa salaa että kyseinen 'Dimitri' ei nuoruudessaan ole ollut vaihto-oppilaana Suomessa. Tai Espanjassa. Näin aloitetaan "working day nr 15".

22.1.2014 – Maassa maan tavalla

Maassa maan tavalla. Tänään töihin klo 15.00 ja takaisin hotelliin joskus aamuyöstä. Eilen oli hyvä harjoituspäivä ja tästä päivästä toivotaan samaa, kunhan pysytään hereillä sinne aamuun asti. Skarppiutta saakin testata vähän väliä yön pikkutunneilla. Ohjaamossa istuminen on nimittäin varsinainen kielikoulu! Työkielenä on englanti, mutta kaikki puhuvat sitä omalla kielellään murtaen. Minun lisäksi ohjaamossa oikealla puolella istuu espanjalainen ohjaaja, mikseri on kanadalainen, toinen assistentti amerikkalainen. Kameramiehistö tällä hetkellä ranskan- ja englanninkielisestä Kanadasta, Espanjasta, USA:sta, Ukrainasta ja yksi Suomesta. On siis kreikkalaista, espanjalaista, ranskalaista, texasilaista, saksalaista, italialaista, australialaista, kanadalaista ja kanadanranskalaista englantia. Ja ensi viikolla porukka lisääntyy brittiläisillä. Puhumattakaan kaiken tämän ympäri vellovasta venäjän intensiivikurssista, joka on turvamiesten kanssa aika yksipuolista, mutta muiden kanssa sitäkin ilmeikkäämpää!

Työtavat ovat pääasiallisesti samanlaiset. Terminologia vähän vaihtelee, mutta onneksi tv-sanasto on suhteellisen kansainvälistä. Porukalla on hyvä huumorintaju ja suuremmilta väärinkäsityksiltä on vältytty, toistaiseksi. Temperamentti on tosin kovin erilaista. Espanjalainen komentokieli kuulostaa siltä kuin maailmanloppu olisi tulossa. Kerrottakoon tässä että steadicam-Juha on tehnyt jo lähtemättömän vaikutuksen tiimiin, jopa niin että ohjaamo hiljenee. Ja vaikka espanjalaiset kameramiehet ihmettelivät osaako suomalainen puhua lainkaan koska on kuulemma hiljaisin kameramies minkä he ovat tavanneet, se ei ole se perimmäinen syy. Juha vaan on niin hemmetin taitava steadi-segissä. Tästä voin sitten kertoa enemmän avajaisten jälkeen. On kiva olla suomalainen!
Siinä taukojen aikana juttua siis lentää kaikilla mahdollisilla kielillä, myöskin elekielellä. Välillä paperit lentelevät ja ovet paukkuvat. Desibelitaso on kovin erilaista kuin kotona. Huumorilla on suuri merkitys. Suosituin slogan on jonkun uuden asian tullessa esiin, väärinkäsityksen tai pienen mokan sattuessa: ”You’re fired! Or you can pay me 5000 rubles…” !

Erään illan ravintolareissun jälkeen amerikkalainen, kanadalainen, espanjalainen ja suomalainen kävelevät hotellille ja käy läpi erilaisia sananparsia ja sanontoja. Katuvaloissa oli vähän parantamisen varaa ja espanjalainen sanonta jollekin huonolle näkyvyydelle: ”mustaa kuin apinan kainalossa” sai kun saikin toisenlaisen merkityksen. Yhtäkkiä katson kadulle ja näen onnettoman pienen muovinauhan joka on vähän niin kuin liittimillä kasattu kolmioksi 20X20. Ja kas, mikäs sieltä ”kolmion” takaa paljastuukaan! Kolo. Keskellä katua. Ja näin ”mustaa kuin apinan kainalossa” sai ihan uuden merkityksen. Maassa maan tavalla ajatuksella mennään ja aloitetaan – working day nr 13.

Photo: Maassa maan tavalla. Tänään töihin klo 15.00 ja takaisin hotelliin joskus aamuyöstä. Eilen oli hyvä harjoituspäivä ja tästä päivästä toivotaan samaa, kunhan pysytään hereillä sinne aamuun asti. Skarppiutta saakin testata vähän väliä yön pikkutunneilla. Ohjaamossa istuminen on nimittäin varsinainen kielikoulu! Työkielenä on englanti, mutta kaikki puhuvat sitä omalla kielellä murtaen. Minun lisäksi ohjaamossa oikealla puolella istuu espanjalainen ohjaaja, mikseri on kanadalainen, toinen assistentti amerikkalainen. Kameramiehistö tällä hetkellä ranskan- ja englanninkielisestä Kanadasta, Espanjasta, USA:sta, Ukrainasta ja yksi Suomesta. On siis kreikkalaista, espanjalaista, ranskalaista, texasilaista, saksalaista, italialaista ja australialaista englantia. Ja ensi viikolla porukka lisääntyy brittiläisillä. Puhumattakaan kaiken tämän ympäri vellovasta venäjän intensiivikurssista, joka on turvamiesten kanssa aika yksipuolista, mutta muiden kanssa sitäkin ilmeikkäämpää!</p>
<p>Työtavat ovat pääasiallisesti samanlaiset. Terminologia vähän vaihtelee, mutta onneksi tv-sanasto on suhteellisen kansainvälistä. Porukalla on hyvä huumorintaju ja suuremmilta väärinkäsityksiltä on vältytty, toistaiseksi. Temperamentti on tosin kovin erilaista. Espanjalainen komentokieli kuulostaa siltä kuin maailmanloppu olisi tulossa. Kerrottakoon tässä että steadicam-Juha on tehnyt jo lähtemättömän vaikutuksen tiimiin jopa niin että ohjaamo hiljenee, ja vaikka espanjalaiset kameramiehet ihmettelivät osaako suomalainen puhua lainkaan koska on kuulemma hiljaisin kameramies minkä he ovat tavanneet, se ei ole se perimmäinen syy. Juha vaan on niin hemmetin taitava steadi-segissä. Tästä voin sitten kertoa enemmän avajaisten jälkeen. On kiva olla suomalainen!</p>
<p>Siinä taukojen aikana juttua siis lentää kaikilla mahdollisilla kielillä, myöskin elekielellä. Välillä paperit lentelevät ja ovet paukkuvat. Desibelitaso on kovin erilaista kuin kotona. Huumorilla on suuri merkitys. Suosituin slogan on jonkun uuden asian tullessa esiin, väärinkäsityksen tai pienen mokan sattuessa: ”You’re fired! Or you can pay me 5000 rubles…” !</p>
<p>Erään illan ravintolareissun jälkeen amerikkalainen, kanadalainen, espanjalainen ja suomalainen kävelevät hotellille ja käy läpi erilaisia sananparsia ja sanontoja. Katuvaloissa oli vähän parantamisen varaa ja espanjalainen sanonta jollekin huonolle näkyvyydelle: ”mustaa kuin apinan kainalossa” sai toisenlaisen merkityksen. Yhtäkkiä katson kadulle ja näen onnettoman pienen muovinauhan joka on vähän niin kuin liittimillä kasattu kolmioksi 20X20. Ja kas, mikäs sieltä "kolmion" takaa paljastuukaan! Kolo. Keskellä katua. Ja näin ”mustaa kuin apinan kainalossa” sai ihan uuden merkityksen. Maassa maan tavalla ajatuksella mennään ja aloitetaan - Working day nr 13.

Heidi Kokki's photo.

20.1.2014 – Päivän kuuma vinkki

Päivän kuuma vinkki: kumisaappaat! Koska työpäivä alkoi tänään klo 15.00, aamupäivällä heti matkaan vuorille! Adlerin lämpötila +13, sadetta, kun taas vuorilla Krasnaja Poljanassa +6, sadetta. Olen tämän ennenkin sanonut, joten anteeksi jos toistan itseäni, mutta viemäröinnin suunnittelijoilta EI ole vaadittu tässä maassa kovin korkea  älykkyysosamäärää. Jossain huurussa kuvittelimme että vuorilla voisi ehkä sataa lunta, mutta niin ei vaan ollut. Vettä tuli taas kuin – no sieltä jostain.

Matka vuorille sujui sutjakkaasti. Ensin Olympic Parkin juna-asemalle, jossa siis täydellinen turvatarkastus. Tässä maankolkassa kukaan ei matkusta junalla ennen kuin kassi ja takki on käynyt hihnalla ja muu keho mennyt metallinpaljastimen läpi. Liekö paljastin vain silmänlumetta, sillä sen jälkeen uhkea maatuska kopeloi kehoa. Meidän juna-asemalta pääse vuorille vain joka toinen tunti, joten päätimme käydä Adlerin asemalla siinä välissä. Turvatarkastus jälleen kerran.

Asemalla oli kunniallinen määrä poliiseja ja turvamiehiä – ehkä jopa enemmän kuin matkustajia. Turvallisuuteen on satsattu todella paljon. Koko junamatkan ajan radan vieressä kulki uuden uutukainen tie – vaikka ei siinä kukaan ajanut, ehkä se on vain harvoille ja valituille. Koko matkan 45,8 km pituudelta oli poliiseja, joka risteyksessä, joka sillalla – jopa siltojen alla! – lähestulkoon huutoetäisyydellä toisistaan. Junassa kulki kaksi univormumiestä edestakaisin, junalaitureilla päivysti parivaljakoita ja olo oli kuin herran kukkarossa. Täällä junalla matkustamisessa pätee samat säännöt kuten lentokoneen matkustamossa. Junaan ei saanut tuoda esim. veitsiä ja kylmiä aseita (?), matkalaukun koko oli rajattu, nesteitä korkeintaan 100ml, vain omat reseptilääkkeet; lista oli loputon. Kai tässä nyt tuntee itsensä turvalliseksi!

Junamatka vuorille kesti noin 60 min. Laakson pohjaa sukellettiin milloin joen pengertä hipoen, milloin vuorten läpi. Maisema vaihtui hauskasti erään pitkän tunnelin jälkeen yhtäkkiä lumiseksi. Upouudella Krasnaja Poljanan asemalla meitä tervehtikin ihan kasakkapoliisi! Vesisateisessa lumimaisemassa taaperettiin lähimpään taloon, jossa oli oikea suveniirimarketti. Pakolliset tuliaiset siis ostettu (nim. terveisiä vaan sinne Hämeenlinnaan). Kahvilakin löytyi, mutta siellä tarjottiin ainoastaan teetä. Oikeasti. Vain teetä. Ei sitten muuta kuin takaisin Adleriin.  Mainittakoon että akkreditoinnilla saa juna-asemalta 24h voimassa olevan matkalipun ja hymyn – siis erityiskohtelun.
Erityiskohtelua olisi toivonut myös turvatarkastuksessa stadionille töihin mentäessä. Kun
kymmenen bussilastillista matkustajia yrittää samaan aikaan kuin minä töihin, niin tunnustan että uusi oppiarvoni on kiilaamisen kuningatar! Venäläiset ovat mestareita siinä. Siitä vaan tungetaan häpeilemättä jonon ohi toisen ryhmän mukaan, ihan kuin kuuluttaisiin porukkaan. Tänään vaan se jono osoittautui lapsiesiintyjien jonoksi. Jostain syystä kulku päättyi siihen kun vartija ilmoitti että tämä on vain lapsille ja vaikka yritimme polvet koukussa läpi, matka tyssäsi siihen ja pakko oli siirtyä toiseen jonoon. No, päivän toinen makea hymy sieltä kuitenkin irtosi ja oli tämäkin päivä pelastettu. Ja nyt klo 1.15 aamulla päättyi ”working day nr 11”, baarin kautta huoneeseen. Hotellissa vihdoin ANNISKELUOIKEUDET!

Photo: Päivän kuuma vinkki: kumisaappaat! Koska työpäivä alkoi tänään klo 15.00, aamupäivällä heti matkaan vuorille! Adlerin lämpötila +13, sadetta, kun taas vuorilla Krasnaja Poljanassa +6, sadetta. Olen tämän ennenkin sanonut, joten anteeksi jos toistan itseäni, mutta viemäröinnin suunnittelijoilta EI ole vaadittu tässä maassa kovin korkea älykkyysosamäärää. Jossain huurussa kuvittelimme että vuorilla voisi ehkä sataa lunta, mutta niin ei vaan ollut. Vettä tuli taas kuin - no sieltä jostain.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Matka vuorille sujui sutjakkaasti. Ensin Olympic Parkin juna-asemalle, jossa siis täydellinen turvatarkastus. Tässä maankolkassa kukaan ei matkusta junalla ennenkuin kassi ja takki on käynyt hihnalla ja muu keho mennyt metallinpaljastimen läpi. Liekö paljastin vain silmänlumetta, sillä sen jälkeen uhkea maatuska kopeloi kehoa. Meidän juna-asemalta pääse vuorille vain joka toinen tunti, joten päätimme käydä Adlerin asemalla siinä välissä. Turvatarkastus jälleen kerran. Asemalla  oli kunniallinen määrä poliiseja ja turvamiehiä - ehkä jopa enemmän kuin matkustajia.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Turvallisuuteen on satsattu todella paljon. Koko junamatkan ajan radan vieressä kulki uuden uutukainen tie - vaikka ei siinä kukaan ajanut, ehkä se on vain harvoille ja valituille. Koko matkan 45,8 km pituudelta oli poliiseja, joka risteyksessä, joka sillalla - jopa siltojen alla! - lähestulkoon huutoetäisyydellä toisistaan. Junassa kulki kaksi uniformumiestä edestakaisin, junalaitureilla päivysti parivaljakoita ja olo oli kuin herran kukkarossa. Täällä junalla matkustamisessa pätee samat säännöt kuten lentokoneen matkustamossa. Junaan ei saanut tuoda esim. veitsiä ja kylmiä aseita (?), matkalaukun koko oli rajattu, nesteitä korkeintaan 100ml, vain omat reseptilääkkeet; lista oli loputon. Kai tässä nyt tuntee itsensä turvalliseksi!<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Junamatka vuorille kesti noin 60 min. Laakson pohjaa sukellettiin milloin joen pengertä hipoen, milloin vuorten läpi. Maisema vaihtui hauskasti erään pitkän tunnelin jälkeen yhtäkkiä lumiseksi. Upouudella Krasnaja Poljanan asemalla meitä tervehtikin ihan kasakkapoliisi! Vesisateisessa lumimaisemassa taaperettiin lähimpään taloon, jossa oli oikea suveniirimarketti. Pakolliset tuliaiset siis ostettu (nim. terveisiä vaan sinne Hämeenlinnaan). Kahvilakin löytyi, mutta siellä tarjottiin ainoastaan teetä. Oikeasti. Ei sitten muuta kuin takaisin Adleriin. Mainittakoon että akkreditoinnilla saa juna-asemalta 24h voimassa olevan matkalipun ja hymyn - siis erityiskohtelun.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />
Erityiskohtelua olisi toivonut myös turvatarkastauksessa stadionille töihin mentäessä. Kun kymmenen bussilastillista matkustajia yrittää samaan aikaan kuin minä töihin, niin tunnustan että uusi oppiarvoni on kiilaamisen kuningatar! Siitä vaan tungetaan häpeilemättä jonon ohi toisen ryhmän mukaan, ihan kuin kuuluttaisiin porukkaan. Tänään vaan se jono osoittautui lapsiesiintyjien jonoksi. Jostain syystä kulku päättyi siihen kun vartija ilmoitti että tämä on vain lapsille ja vaikka yritimme polvet koukussa läpi, matka tyssäsi siihen ja pakko oli siirtyä toiseen jonoon. No, päivän toinen makea hymy sieltä kuitenkin irtosi ja oli tämäkin päivä pelastettu. Ja nyt klo 1.15 päättyi  "working day nr 11", baarin kautta huoneeseen. Hotellissa ANNISKELUOIKEUDET!

18.1.2014 – Kolmas kerta toden sanoo

Kolmas kerta toden sanoo. Eli nyt loppui tämä surkuttelu. Pientenkin vastoinkäymisten jälkeen on hyvä muistaa että onhan täällä monet asiat hyvin! Asiat vaan menee ja toimitaan hieman toisessa järjestyksessä kuin mihin meikäläinen on tottunut. Maassa maan tavalla! Se tapa täällä nyt vaan on erilainen.

Aloitetaan vaikkapa (taas) hotellista. Esimerkiksi aamiaiselle tultaessa ei enää tarvitse sanoa huoneen numeroa. Muistavat sen jo pärstän mukaan. Taitaa olla parempi tunnistustapa kuin huoneen numero, sillä pariinkin otteeseen minulle kerrottiin että olin jo listan mukaan syönyt aamiaiseni sinä päivänä. Hyvä keino saada naamansa tunnetuksi on perinteisesti ryhtyä v-mäiseksi heti toisena tai kolmantena aamuna. Kuten minä. KUKAAN ei nimittäin tarjoile minulle keitettyä teevettä termoksesta jossa on ollut kahvia. En sitten halua tietää mitä muuta minun teeveteeni on mahdollisesti laitettu, sillä se mikä ei maistu pahalta, ei voi olla pahaa! Mutta jos haluaa tehdä itsestään tunnetun – se toimii!
Ja kylpyhuone. Kuvitelkaa että suihkun ja/tai kylvyn jälkeen kylppärin peili ei ole sumuinen vaan pelottavan kirkas! Ilmastointi siis toimii. Hotelli ei ole valmis, kaikki huoneetkaan eivät ole vielä valmiita. Henkilökunta opettelee koko ajan samaa aikaa työtä tehdessään. Ei ole helppoa vastata asukkaiden kyselyihin kun ei tiedä itsekään miten asiat toimii. Silti KAIKKI hymyilevät ja tervehtivät ja ovat ymmärtäväisiä. Väärinymmärryksiä tapahtuu, mutta missä niitä nyt sitten ei tapahtuisi.

Positiivista on myös huomata miten tehokkaat turvatoimet täällä on. Hotellin aulassa on useasti enemmän turvamiehiä kuin baarissa asiakkaita. Johtuu ehkä osin alkoholilisenssin puuttumisesta (vieläkin!) mutta silti. Pihalla kävelee aina parivaljakko turvamiehiä, tuulessa ja tuiskussa, hevosella ja ilman.

Ohjeena on että turvamiesten kanssa ei pidä ryhtyä väittelemään, joten jos päivityksissäni on pitkä tauko, se saattaa johtua siitä että olen jossa hellässä huomassa. Sain kuitenkin eilen vakuutettua olympiapuiston turvamiehen, että omena on lounas. Sattumalta olin saanut vihjeen että edellisenä iltana että ohjeessa kohdassa XX sanotaan että ”työntekijä saa tuoda lounaansa” ja minun lounaani oli tuo omena. Ja minä olen työntekijä. Inttelyssä meni noin 5 minuuttia, mutta lopulta molemmat hymyilimme eron hetkellä. Ja ettei voi kuvitella miten venäläisen turvamiehen hymy lämmittää mieltä! Ja näihin iloisiin tunnelmaan päättyi tämä päivitys ja alkaa ”working day nr 9”.

Photo: Kolmas kerta toden sanoo. Eli nyt loppui tämä surkuttelu. Pientenkin vastoinkäymisten jälkeen on hyvä muistaa että onhan täällä monet asiat hyvin! Asiat vaan menee ja toimitaan hieman toisessa järjestyksessä kuin mihin meikäläinen on tottunut. Maassa maan tavalla! Se tapa täällä nyt vaan on erilainen.<br />
Aloitetaan vaikkapa (taas) hotellista. Esimerkiksi aamiaiselle tultaessa ei enää tarvitse sanoa huoneen numeroa. Muistavat sen jo pärstän mukaan. Taitaa olla parempi tunnistustapa kuin huoneen numero, sillä pariinkin otteeseen minulle kerrottiin että olin jo listan mukaan syönyt aamiaiseni sinä päivänä. Hyvä keino saada naamansa tunnetuksi on perinteisesti ryhtyä v-mäiseksi heti toisena tai kolmantena aamuna. Kuten minä. KUKAAN ei nimittäin tarjoile minulle keitettyä teevettä termoksesta jossa on ollut kahvia. En sitten halua tietää mitä muuta minun teeveteeni on mahdollisesti laitettu, sillä se mikä ei maistu pahalta, ei voi olla pahaa! Mutta jos haluaa tehdä itsestään tunnetun - se toimii!<br />
Ja kylpyhuone. Kuvitelkaa että suihkun ja/tai kylvyn jälkeen kylppärin peili ei ole sumuinen vaan pelottavan kirkas! Ilmastointi siis toimii. Hotelli ei ole valmis, kaikki huoneetkaan eivät ole vielä valmiita. Henkilökunta opettelee koko ajan samaa aikaa työtä tehdessään. Ei ole helppoa vastata asukkaiden kyselyihin kun ei tiedä itsekään miten asiat toimii. Silti KAIKKI hymyilevät ja tervehtivät ja ovat ymmärtäväisiä. Väärinymmärryksiä tapahtuu, mutta missä niitä nyt sitten ei tapahtuisi.<br />
Positiivista on myös huomata miten tehokkaat turvatoimet täällä on. Hotellin aulassa on useasti enemmän turvamiehiä kuin baarissa asiakkaita. Johtuu ehkä osin alkoholilisenssin puuttumisesta (vieläkin!) mutta silti. Pihalla kävelee aina parivaljakko turvamiehiä, tuulessa ja tuiskussa, hevosella ja ilman.<br />
Ohjeena on että turvamiesten kanssa ei pidä ryhtyä väittelemään, joten jos päivityksissäni on pitkä tauko, se saattaa johtua siitä että olen jossa hellässä huomassa. Sain kuitenkin eilen vakuutettua olympiapuiston turvamiehen, että omena on lounas. Sattumalta olin saanut vihjeen että edellisenä iltana että ohjeessa kohdassa XX sanotaan että "työntekijä saa tuoda lounaansa" ja minun lounaani oli tuo omena. Ja minä olen työntekijä. Inttelyssä meni noin 5 minuuttia, mutta lopulta molemmat hymyilimme eron hetkellä. Ja ettei voi kuvitella miten venäläisen turvamiehen hymy lämmittää mieltä!<br />
Ja näihin iloisiin tunnelmaan päättyi tämä päivitys ja alkaa "working day nr 9".

15.1.2014 – Sähköä ilmassa

Sähköä ilmassa ja muutakin kuten kuvasta näkyy. Sleepless in Sochi tarinaa pukkaa. Edellisenä yönä klo 01.30 heräsin oven koputukseen. Kolmannella koputuksella oli jo pakko mennä avaamaan. Siellä neitokainen yritti tarjota minulle vichypulloa, jonka olin muka tilannut. Olisi nyt ollut edes alkoholia, mutta ei! (hotelli vieläkin ilman lisenssiä). Vähän harmistuneena takaisin pehkuihin. Ainoa hyvä puoli oven avaamisessa oli että huoneessani pörissyt kärpänen livahti samalla käytävään. Taisi olla juuri se kärpänen joka oli tilannut oven avauksen (lue: vichyn) jotta pääsisi ulos! Unen saaminen sen jälkeen olikin sitten toinen juttu. Juuri kun olin saada unenpäästä kiinni, pärähti hirmuinen valoilmiö, jota ensin ukkoseksi luulin, mutta joka osoittautui ilotulitteeksi. Just.

Huoneessani sähköt ovat kutakuinkin kunnossa. Tosin valoa ei tule kämppään ellei pamauta nyrkillä sitä toosaa minne se avainkortti tungetaan. No pamautellaan vaan, ilmoitin kyllä respaan että jos se hajoaa, en korvaa sitä. Kylppärin toinen lamppu on hajalla samoin toinen sänkylamppu puuttuu. Hotellin kolmesta hissistä keskimmäinen on tervein. Muiden kanssa on seurusteltava, vaikkakin se on vähän nihkeää. Ovi avautuu joko hitaasti, tai ei ollenkaan. Ja sitten hissi päättää käydä kolmannessa kerroksessa. Jossa minä siis en asu!

Voisi asiat olla pahemminkin, kuten tiimillämme Omega-nimisessä asuinkompleksissa! Monet hotellit ilmoittavat että huoneessa on televisio. Niin on heilläkin. Televisio. Tosin siihen ei ole kaapelia, eikä seinässä ole sitä paikkaa minne sen mahdollisen kaapelin tunkisi. Mutta huoneessa siis on televisio!

Eipä meikäläinen kyllä ole kertaakaan avannut oman huoneen toosaa. Ei hätää – testattu on että sitä mitä Areena ei aluerajauksen takia näytä suorana, sen tekee Booxtv! Mutta mitä niillä telkkareilla ja sähköllä tekisikään. Tänään työpäivä alkoi klo 9.00 ja klo 22.00 tultiin kämpille. Näin tässä on mennyt melkein kaikki päivät. Normikeikka. Odotan sitä vapaapäivää joka tulee avajaisten jälkeen, että pääsen testaamaan enemmän sähkölaitteita.

Ihan väärinkäsitysten välttämiseksi toimiihan täällä monet asiat hyvin… Toisin sanoen… No, jätetään jotain seuraavaan kertaan, vai mitä!

— at Azimut Hotel

Photo: Sähköä ilmassa ja muutakin kuten kuvasta näkyy. Sleepless in Sochi tarinaa pukkaa. Edellisenä yönä klo 01.30 heräsin oven koputukseen. Kolmannella koputuksella oli jo pakko mennä avaamaan. Siellä neitokainen yritti tarjota minulle vichypulloa, jonka olin muka tilannut. Olisi nyt ollut edes alkoholia, mutta ei! (hotelli vieläkin ilman lisenssiä). Vähän harmistuneena takaisin pehkuihin. Ainoa hyvä puoli oven avaamisessa oli että huoneessani pörissyt kärpänen livahti samalla käytävään. Taisi olla juuri se kärpänen joka oli tilannut oven avauksen (lue: vichyn) jotta pääsisi ulos! Unen saaminen sen jälkeen olikin sitten toinen juttu. Juuri kun olin saada unenpäästä kiinni, pärähti hirmuinen valoilmiö, jota ensin ukkoseksi luulin, mutta joka osoittautui ilotulitteeksi. Just.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Huoneessani sähköt ovat kutakuinkin kunnossa. Tosin valoa ei tule kämppään ellei pamauta nyrkillä sitä toosaa minne se avainkortti tungetaan. No pamautellaan vaan, ilmoitin kyllä respaan että jos se hajoaa, en korvaa sitä.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Kylppärin toinen lamppu on hajalla samoin toinen sänkylamppu puuttuu. Hotellin kolmesta hissistä keskimmäinen on tervein. Muiden kanssa on seurusteltava, vaikkakin on vähän nihkeää. Ovi avautuu joko hitaasti, tai ei ollenkaan. Ja sitten hissi päättää käydä kolmannessa kerroksessa. Jossa minä siis en asu!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Voisi asiat olla pahemminkin, kuten tiimillämme Omega-nimisessä asuinkompleksissa. Monet hotellit ilmoittavat että huoneessa on televisio. Niin on heilläkin. Televisio. Tosin siihen ei ole kaapelia, eikä seinässä ole sitä paikkaa minne sen mahdollisen kaapelin tunkisi. Mutta televisio on!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Eipä meikäläinen kylläkään ole kertaakaan avannut oman huoneen toosaa. Ei hätää - testattu on että sitä mitä Areena ei aluerajauksen takia näytä suorana, sen tekee Booxtv!<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Mutta mitä niillä telkkareilla ja sähköllä tekisikään. Tänään työpäivä alkoi klo 9.00 ja klo 22.00 tultiin kämpille. Näin tässä on mennyt melkein kaikki päivät. Normikeikka. Odotan sitä vapaapäivää joka tulee avajaisten jälkeen, että pääsen testaamaan enemmän sähkölaitteita.<br /><br /><br /><br /><br /><br />
Ihan väärinkäsitysten välttämiseksi toimiihan täällä monet asiat hyvin... Toisin sanoen... No, jätetään jotain seuraavaan kertaan, vai mitä!

13.1.2014 – Working day 4

Working day 4. Sää täällä subtrooppisessa rantalomakohteessa nimeltä Adler on vähintäänkin vaihtelevaa. Aamulla tarvitsi kumisaappaita, taivaalta tuli vettä kuin saavista kaatamalla. Päivällä aurinko paistoi kuin Hangon keksi ja taivas hymyili. Iltapäivällä piti ottaa suojakypärä päähän sillä taivaalta tuli miljoona herneenkokoisia rakeita. Totuus on että viemärit ovat paikallisen insinööritaiteen heikoin kohta. Pieniä Lake Adlereita ilmestyi yhtäkkiä aika moneen paikkaan. Ja ironista kyllä vesisateen jälkeen tv-kompoundin ainoa vessa – ainoa neljästä joka toimi – lopetti toimintansa. Ei tullut enää vettä viemäristä.

Kun nyt pysytään tällä vesilinjalla niin hotellissamme ei vieläkään ole alkoholitarjoilua. Anniskeluoikeuksia ei ole saatu. Pinkki taskumatti siis vielä tyhjä. Uutukaisen hotellihuoneeni suihku taisi olla myös ensimmäistä kertaa käytössä eilen illalla, piti nimittäin ruuvata pari kohtaa ennen kuin suihkunappula saatiin oikeaan asentoon. Ei tullut pakattua ruuvimeisseli turhaan mukaan!

Tänään saatiin kuitenkin vesipulloja toimistoon. Oli myös mielenkiintoista nähdä miten Olympiapuiston turvatarkastuksessa hotellista tuomaani vesipulloa mitattiin jollain laitteella. Ei harmainta aavistustakaan mitä mitattiin, mutta siinä se turvamies sojotti jollain mittauslaitteella pulloa. En uskalla ajatella enempää mitä sieltä olisi voinut löytyä. Turvamiehet haluavat myös nähdä että puhelimeni ja tietokoneeni ovat toimivia, joten ei kannata ottaa virtaa pois laitteista. Ei.

Tekniikka on ihmeellistä. Oletteko kuulleet 8K kuvaresoluutiosta? Japanilaiset ovat. Ja täällä stadionilla meillä on 4 tällaista kameraa, muiden seassa. Mutta palataan tuohon kameralukumäärään sitten myöhemmin. Kyllä tämä tästä!

Photo: Working day 4. Sää täällä subtrooppisessa rantalomakohteessa nimeltä Adler on vähintäänkin vaihtelevaa. Aamulla tarvitsi kumisaappaita, taivaalta tuli vettä kuin saavista  kaatamalla. Päivällä aurinko paistoi kuin Hangon keksi ja taivas hymyili. Iltapäivällä piti ottaa suojakypärä päähän sillä taivaalta tuli miljoona herneenkokoisia rakeita. Totuus on että viemärit ovat paikallisen insinööritaiteen heikoin kohta. Pieniä Lake Adlereita ilmeistyi yhtäkkiä aika moneen paikkaan. Ja ironista kyllä vesisateen jälkeen kompoundin ainoa vessa - ainoa neljästä joka toimi - lopetti toimintansa. Ei tullut enää vettä viemäristä.<br /><br /><br /><br /><br />
Kun nyt pysytään tällä vesilinjalla niin hotellissamme ei vieläkään ole alkoholitarjoilua. Anniskeluoikeuksia ei ole saatu. Pinkki taskumatti siis vielä tyhjä.<br /><br /><br /><br /><br />
Uutukaisen hotellihuoneeni suihku taisi olla myös ensimmäistä kertaa käytössä eilen illalla, piti nimittäin ruuvata pari kohtaa ennenkuin suihkunappula saatiin oikeaan asentoon. Ei tullut pakattua ruuvimeisseli turhaan mukaan!<br /><br /><br /><br /><br />
Tänään saatiin kuitenkin vesipulloja toimistoon. Oli myös mielenkiintoista nähdä miten Olympiapuiston turvatarkastuksessa hotellista tuomaani vesipulloa mitattiin jollain laitteella. Ei harmainta aavistustakaan mitä mitattiin, mutta siinä se turvamies sojotti jollain mittauslaitteella pulloa. En uskalla ajatella enempää mitä sieltä olisi voinut löytyä. Turvamiehet haluavat myös nähdä että puhelimeni ja tietokoneeni ovat toimivia, joten ei kannata ottaa virtaa pois laitteista. Ei.<br /><br /><br /><br /><br />
Tekniikka on ihmeellistä. Oletteko kuulleet 8K kuvaresoluutiosta? Japanilaiset ovat. Ja täällä stadionilla meillä on 4 tällaista kameraa, muiden seassa. Mutta palataan tuohon kameralukumäärään sitten myöhemmin. Kyllä tämä tästä!