Tekniikka on ihmeellistä. Meillä on kolme hissiä: Masha, Olga ja Irina. Lyhyesti moi, (suom. moi, ven. minun). Sisarukset eivät millään aina usko että haluan mennä alas respaan. Kun painan nuolinappulaa alas, toinen paneelin merkkivalo kertoo että menen ylös ja toinen paneeli on sitä mieltä että en mene minnekään. Ja silti en vielä tiedä pääsenkö alas vai ylös menemättä lähtöruudun kautta. Vaikka hissit ovat saaneet femiinin kasteen, tämä ei ole sitä naisen logiikkaa, vaan jonkun muun. Miehen. Piste. Kertaakaan en ole kuitenkaan joutunut käyttämään portaita tänne 6. kerrokseen, kiitos siitä.

Meidän eilinen lähetyksemme oli ihan ok ja tämä mielipide on tietenkin lähetyksestä ilman selostusta. Selostusta en onneksi kuullut. Ottaen huomioon että paljon oli sellaista mitä ei ehditty harjoitella lainkaan, antaisin eilisestä tv-lähetyksestä arvosanan tyydyttävä. Sisältö on se mitä on, pakollinen protokolla vaatii sinne ne puheet, urheilijoiden sisäänmarssit ja valat. Tosiasia on se että eniten katsojalukuja kerää juuri se marssiosuus (hohhoijaa!). Suomessakin 1,48 miljoonaa oli sitä mieltä. Hyvä että en sössinyt siinä kohtaa.

Joskus menee asiat pieleen. Pahan kerran. Harjoitusten perusteella se mitä eilen nähtiin oli jo ihme sinänsä. Ne lentävät osiot olivat älyttömän suuria ja teknisesti vaativia. Televisio ei anna oikeutta niille mittasuhteissa. Avajaisten tekninen tiimi pääsi stadionille töihin 15 päivää myöhässä aikataulusta. Stadion ei ollut rakennuksena valmis määräaikaan mennessä. Yli kaksi viikkoa on pitkä matka kuroa kiinni kun päivät ovat muutenkin täynnä ja maassa maan tavalla meininki. Kokouksissa monesti keskusteltiin mitä tehdään jos tapahtuu joku haaveri. Kuunnellessani naapurikansan huolia tajusin pian että nuo herrat eivät usko itsekään että kaikki menee kuin Strömsössä. Eikä mennytkään! Varasuunnitelmia oli useampikin. Alusta asti oli selvää, että vaikka naapurimme kovasti asiaa kyseli ja vänkäsi, meidän kansainvälinen kuvasignaalimme ei peittele haavereita. Miten selittää kansainväliselle lehdistölle että he ovat nähneet väärin? Siinä se viimeinenkin uskottavuus televisiolta lähtisi kuin pieru Saha… – no sinne siis.

Toimittajilla on tapana värittää hieman tarinoita, niin kuin ehkä minullakin – no vähän. Ikävintä tässä kuitenkin on se että renkaat ovat näiden kisojen symboli ja nämä kisat muistetaan mm. vessojen lisäksi nyt myös puuttuvasta renkaasta. Voi, voi kun minun muistissani olisi niin paljon onnistuneita ja hyviä asioita! Ymmärrän hyvin vallan ja tiedon kahvassa olevia henkilöitä, jotka lehtiartikkeleita lukiessaan vääntelehtivät tuskissaan, koska he tietävät asiasta paljon enemmän, mutta eivät voi kertoa sitä. Kurkkua kuristi kun tajusin että jonkun syyksihän tuo rengasrikkokin laitetaan ja se joku miettii kuumeisesti koko show’n ajan että mitä hänelle tapahtuu sen jälkeen… Täältä on nimittäin lentänyt ihmisiä ulos paljon vähemmästäkin!

Meidän tv-tekniikka toimi lähes kommelluksitta. Kaikkea pientä nyt sattuu. Eräänä päivänä ohjaajamme JR meni ulkotuotantoauton ohjaamoon. Siellä istui pari ihmistä, joista toinen meikäläisen paikalla. JR jutteli siinä hetken ja sitten kysyi että miksi tämä ihminen istuu Heidin paikalla – Heidinhän siinä pitäisi olla. Hmm. Kävi ilmi että hän oli mennyt vahingossa back-up auton ohjaamoon. Meillä kun on kaksi ulkotuotantoyksikköä, täysin identtistä, jopa samoilla monitorisettauksilla varustettuna. Kaikenlaista pientä siis voi tapahtua, ihan kaikkeen mekään emme osaa varautua. Mutta se mitä te ette huomanneet, sitä ei tapahtunut.

Mitäs tässä. Eilisen juttuja. Istun parvekkeella, on iltapäivä, aurinko porottaa niin somasti ja olo on ihan kuin Ellun kanalla. Naapurikorttelin kukko ainakin tuntuu uskovan niin, sillä se kiekuu ihan kurkku suorana Netrebkomaisesti kunnon volyymillä. Taustakuoroa vetää vähän epävireisempi kukko, joka kuulostaa siltä kuin sillä olisi hirveä kankkunen. Onneksi minulla ei ole, sillä toimin eilen kuskina. Tällaisella kukonlaululla alkoi meikäläisen ensimmäinen oikea vapaapäivä. Tulihan tässä tehtyä jo 29 päivää putkeen. NO WORKING DAY TODAY! Свобода!