16.6.2015 – Cardiff ja ensimmäinen ilta

Vihdoinkin kilpailun ensimmäinen ilta jossa kohtaavat Etelä-Korea, Norja, Saksa, Valkovenäjä ja Ukraina. Kyseessä on siis kansainvälinen laulukilpailu BBC Cardiff Singer of the World 2015, jonka järjestelyistä vasta BBC joka toinen vuosi Walesissa. Kilpailun järjestäjät ovat kiertäneet maailmaa, järjestäneet koelauluja valitakseen tälle maailmankuululle kilpailulle osanottajat. Eilen täällä esiintyivät 5 ensimmäistä laulajaa 20. kilpailuihin valitusta joukosta. Täällä nyt kilpailevat ovat jo omalta osaltaan voittajia sillä hakuprosessiin on osallistunut yli sata laulajaa.

Kun olin täällä ensimmäisen kerran vuonnna 1989, se olikin varsinainen ”crème de la crème” vuosi, sillä finaalissa olivat Dmitri Horostovsky, Bryn Terfel, Hillevi Martinpelto, Monica Groop ja Helen Adams. Sitä finaalia täällä vieläkin muistellaan. Siitä lähtien joka toinen vuosi on Juhannukseni ollut varattu laululle.
Laulumusiikin harrastajana olen ottanut oikeudekseni arvostella laulajia täysin omavaltaisesti, à la Kokki. Puolustukseni todettakoon että nämä ovat minulle 14. Cardiffin kilpailut, jotka itse näen ja koen paikan päältä, joten suotakoon se minulle. Onneksi en kuitenkaan ole tuomaristossa!

Tänä iltana siis mittaa ottivat keskenään basso Jongmin Park (Etelä-Korea), mezzosopraano Ingeborg Gillebo (Norja), basso Sebastian Pilgrim (Saksa), mezzosopraano Marina Pinchuk (Valkovenäjä) ja tenori Oleksiy Palchykov (Ukraina). Orkesterina oli BBC National Orchestra of Wales, jota johti Thomas Søndergård.

St. David's Hall, Cardiff

St. David’s Hall, Cardiff


Ensimmäisenä laulavan kilpailijan paikkaa tuskin kukaan kadehtii, eikä se ole helppoa, mutta Haydn soi hyvin Jongmin Parkin tulkitsemana, äänessä oli nuoreutta ja herkkyyttä, joka ilmeni erityisesti Greminin aariassa. Verdin ”Studia il passo” olisi kaivannut enemmän voimaa, mutta Etelä-Korealaisella 28-vuotiaalla on vielä kasvunvaraa. Kypsyyttä lisää kehiin, ja hyvää tulee.

Pohjoismainen tuulahdus lensi keltaisena šifonkipilvenä lavalle Gounodin sävelin. Ingeborg Gillebo on 32-vuotias mezzo-sopraano, joka oli säväyttänyt jo harjoituksissa. Tämä Lillehammerista Norjasta kotoisin ja ulkoilua sekä käsitöitä harrastava laulaja ilahdutti kilpailujen ainoalla Sibeliuksella. ”Flickan kom från en älsklings möte” aiheutti ensimmäisen tunnevyöryn. Sitävastoin Strauss ei niinkään. Syynä ei varmaankaan ollut laulajan tai orkesterin vaan yksinkertaiseksi siksi että en ole koskaan ymmärtänyt Straussin musiikkia. Se kuulostaa minusta aina siltä kuin hän olisi päättänyt yllättää kuulijan vaihtamalla sävellajia ja sävelkulkua aina noin kahden-neljän tahdin välein. Not my piece of cake – jos saan sanoa. Kaunis ja sopusuhtainen kakku.

Kolmantena lavalle astui jykevä basso Saksasta. Sebastian Pilgrim on 30-vuotias, joka 6 vuotta sitten debytoi Falstaffina. Nyt alku oli hieman takelteleva, Filipin aaria Verdin Don Carloksesta oli haalea ja vaikka äänessä oli ihailtavaa lämpöä, se ei oikein sytyttänyt. Varsinaiseen tuleen hän pääsi laulaessaan Wagneria (Lohengrin ja Jumalten tuho). Siinä oma kieli ja ilmeisestikin saksalaisuus tuli avuksi. Kuulimme myös, minä aikakin ensimmäistä kertaa, valssinomaisen aarian Ryöstö Seraljista. Yllättävä siksi että kuulosti tulkintana hyvin epä-Mozartimaiselta.

Tauon ja konserttisalin baarissa erittäin mielenkiintoisten puoleen ja toiseen kantaa ottavien mielipiteiden jälkeen oli vuorossa kilpailun toinen puoliaika. Valkovenäläinen 32-vuotias Marina Pinchuk oli niin slaavilainen mezzosopraano, kuin vaan olla voi. Musorgskin Marfan aaria sai parhaimman arvosanan, tältä täysin puolueelliselta yksinaisiselta raadiltani. Saint-Saënsin ranska ja Cilean italia kuulosti yhdeltä ja samalta puurolta. Todellisuudessa ääni oli kaunis ja siinä oli volyymiä, mutta lavalla esiintyi aikalailla pirteä ja iloinen laulaja, vaikka laulujen sanojen piti ilmentää tuskaa ja rakkauden nälkää. Ehkä pieni tekstiin ja fraseerauksiin perehtyminen olisi paikallaan.

Ja sitten. Illan voittaja. Joka ilta kilpailijoista valitaan illan paras ja viimeisenä iltana kerrotaan kuka on päässyt 21.6. pidettävään finaaliin. Illan paras pääsee suoraan finaaliin, mutta sen lisäksi tarvitaan ”yksi ylitse muiden -ilta” jonka taso on niin korkea että siitä voidaan valita finaalin ns. Villi Kortti, 5. finalisti. Tämä saattaa vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, koska illat eivät välttämättä ole tasoltaan aivan samanlaisia, mutta näin on päätetty tehdä tällä kertaa. Luotan siihen että tuomarit kyllä tietävät mitä tekevät.

Ei ole siis tarvetta arvata onko ukrainalainen 29-vuotias tenori Oleksiy Palchykov sunnuntai-illan finaalissa. Hyvin poika lauloi! Ohjelmisto oli hyvin valittu, toi varmalla tavalla esiin laulajan kyvyt sekä karaktäärinä että äänenä. Tuomaristo myös perusteli – nyt ensimmäistä kertaa – valintaansa nimenomaan hyvin laaditun ohjelmiston takia. Oleksiy lauloi Taminon aarian Mozartin Taikahuilusta, lyyrisesti ja lapsellisen kirkkaasti. Seuraavaksi minulle täysin tuntemattoman Gluckin Iphigénie en Tauride -oopperasta aarian ”Quel langage accablant… Unis dès la plus tendre enfance”, joka vaan kuulosti niin helpolta. Mutta ilmeisesti on supervaikea. Kaverilla on hengitystekniikka aivan huippua. Tällaisia fraaseja en ole kuullut yhteen laulettavan pitkään aikaan. Don Ottavion aaria Don Giovannista välittyi karusti ja kohtalokkaasti ja lopun kruunasi niin ihana Lenskin aaria. Tässä Olgalle tunnustettiin rakkautta niin komeasti ja tunteikkaasti että melkein vaivuin transsiin. Ehdottomasti mielestäni illan paras.

Seuraavassa erässä onkin sitten luvassa eksoottista zulun kieltä. Aina on mukava yllättyä. Myös Cardiffissa.

VIDEO: Oleksiy Palchukov, Ukraina, laulaa Gluckin oopperasta Iphigénie en Tauride aarian ”Quel langage accablant… Unis dès la plus tendre enfance”

15.6.2015 – Laulun siivellä

Illan odotukset ovat korkealla. Etelä-Korea, Norja, Saksa, Valkovenäjä ja Ukraina ottavat mittaa toisistaan. Ei, en ole Bakussa eikä kyse ole urheilusta. Parittoman vuoden kohokohta minulle on Cardiffin laulukilpailut (Cardiff Singer of the World 2015) jotka BBC järjestää Walesissa. Täällä esiintyvät neljänä iltana peräkkäin 5 nuorta laulajaa, jotka on valittu yli sadan laulajan joukosta, ympäri maailma. Siksi odotukset ovat korkealla.
Olen seurannut näitä kilpailuja vuodesta 1989 asti, joka toinen vuosi on Juhannus vietetty Walesissa. Niin myös tänä vuonna. Omalta osaltani matka meinasi päättyä jo Helsingin lentokentällä. Tällä kerralla opin sen, että lentoyhtiö voi sähköpostitse vahvistaa tilaamani matkan ja sen jälkeen näköjään peruuttaa varauksen ilman erillistä peruutusilmoitusta. Kaiken kukkuraksi kehtaa vielä pari viikkoa ennen matkaa

Kyllä hätä keinot keksii

Kyllä hätä keinot keksii

lähettää postia minulle lentokohteesta tyyliin ”Valmistele matkasi kohteeseen Cardiff”. Ihmettelin kyllä äänen aamulla taksissa että miksi en ollut saanut check-in ilmoitusta, mutta kuvittelin pahaa-aavistamattomana että sattuuhan sitä.
Check-inissä alkoi sitten sattumaan. Toisin sanoen, lentovarausta EI nimelläni löytynyt koska minulla EI ollut voimassa olevaa varausta. Ja kaikki lennot olivat täynnä ko. kohteeseen, joten päätin siirtää määränpääni Lontooseen, josta jatkaisin junalla tai bussilla lopulliseen kohteeseen, eli Cardiffiin. KLM ei kyennyt tekemään sitäkään varausta, joten marssin Finnairin (Hyvä Suomi!) tiskille, ostin halvimman mahdollisimman lipun, tietokoneen temppuiluista huolimatta – ja vot! – löysin itseni Lontoosta Heathrowin kentältä 4 tunnin kuluttua. KLM:lle tiedoksi: perästäpäin kuuluu.
Seuraavaksi tuli valita väline jatkoa varten. Lentokentältä bussilla Cardiffiin kuulosti houkuttelevalta vaikkakin arvokkaalta, rahallisessa mielessä. Niinpä. Kesken matkan kuljettaja ilmoitti että ajoneuvossa oli jokin vika ilmastoinnissa. Siitä sitten Bristolissa vaihdettiin ajoneuvoa. Kun lopulta ylitettiin Bristolin lahti oli vuorossa seuraava yllätys. Pojilta oli unohtunut maantietullin lupa siihen toiseen rikkinäiseen bussiin. Jäätiin hetkeksi tietulliin kun puhelimet kävivät kuumana bussifirman ja tullin välillä, saatiin lupa ja jatkettiin matkaa.
Jotenkin kävi mielessä että jokin voima tässä taistelee meikäläistä vastaan, nyt oikein koetellaan tämän mamman kestävyyttä. Majapaikka onneksi löytyi helposti ja vastaanotto oli iloinen kuten aina täällä.
Minulla on aina ollut vahva tunne siitä että olen ollut entisessä elämässäni englantilainen. Olen asunut maaseudulla, luultavasti jonkun suuren kartanon asukkina. Olen istunut puutarhassani ja ihastellut vehreää maisemaa sekä niityllä pureskelevia lampaita. Lausunut eri kukkien nimiä oxfordilaisittain nasaalisti. Todennäköisesti olen melko varmasti kuitenkin ollut apukokkina jossain pimeässä keittiössä kellaritasossa, mutta ihmisellä on hyvä olla kuvitelmia.
Seuraavat kaksi viikkoa antavatkin sitten lisämakua siihen ensimainittuun kuvitelmaan. Tänään kierrettiin Cardiffia, askelmittarin mukaan 18726 askelta. Mutta huomenna siirrytään jo keskustaa kauemmaksi ja toivon mukaan myöhemmin viikolla ihan maaseudulle asti. Joten tarina jatkukoon.