18.6.2015 – Neljäs ja Villi Kortti-ilta. Kilpailu tiivistyy.

Cardiff ja Wales näyttivät kauniimmat kasvonsa meille maaseutukierroksen ja auringonpaisteen muodossa. Komea päivä joka huipentui illan viimeiseen konserttiin ennen sunnuntaina käytävää finaalia. Kilpailuerien viimeisen illan voittaja, sekä ns. villi kortti selviäisi illan päätteeksi. Vauhti tähän iltaan otettiin siis walesiläisistä pikkukylistä ja linnoista. Painakaa mieleen paikat Llanwit Major, Merthyr Mawr, Cowbridge ja Caerphilly. Ensi viikolla yritän iloksenne vierailla vähän vaikeammin lausuttavissa kylissä.
Olemme saaneet istua salissa lähes samoilla paikoilla kaikki illat ja se on hyvä asia, jos aikoo tehdä vertailuja kilpailijoiden kesken. Kuten minä taas kerran ajattelin tehdä. 15 kuultua ja 5 uutta ja kynä odottaa kirjoittajaa. Tänä iltana miesääniä oli kaksi, bassobaritoni ja baritoni, sekä sopraanoja peräti kolme.

Ensimmäinen kilpailija tuli Sveitsistä ja hän vastasi samalla myös illan ensimmäisestä komediallisesta osuudesta. Lepakon ”Mein Herr Marquis” on laulu jota ei naama totisena voi esittää. Tai voi, mutta se olisi virhe. Regula Mühlemann on 29-vuotias veikeä Adele, josta Strauss nuorempi olisi pitänyt. Paljon! Laulu kuulosti helpolta, nuorelta ja kirkkaalta ja sopi kuin kukka kämmenellä juuri tähän lauluun. Donizetti sujui myös hyvin. Don Pasqualen Norina luki ohjelmalehteä lavalla samalla kuin flirttaili soljuvasti yleisön kanssa. Mutta Mozart olis kyllä kääntynyt kauhistuksesta haudassa, sillä aaria ”Vorrei spiegarvi, oh Dio!” todisti juuri sen, miksi jotkut laulajat nimetään erityisesti nimenomaan Mozart-tulkitsijoiksi. Tämä 1800-luvun hittimaakari osasi todella tehdä biisejä!

Amerikkalainen bassobaritoni Ryan Speedo Green oli saanut jenkkityylisen ilmaisukoulutuksen. Pyöreä, hieman puuromainen ääni hieman hukkasi La Calunniasta sitä siihen kuuluvaa ironiaa. Silti uskon että tämä myös 29-vuotias laulaja on edukseen karaktäärirooleissa. Korva lepäsi myös Händelissä Messiaksen oratoriossa, vaikka englannin kielinen teksti hukkui enkä siksi olisi ymmärtänyt ketkä siellä pimeydessä oikein vaelsivatkaan. Floridassa opiskeleva laulaja ei ihan saanut osavaltionsa lämpöä jaettua yleisöön, sillä Puccinin ”Vecchia zimarra” Bohemesta ja Mozartin Osminin aaria Ryöstö Seraljista jäivät hieman etäisiksi.

Mutta ilta oli pelastettu, sillä illan ja uskoisin että myös koko kilpailun varsinainen valopilkku liihotti lavalle! Nadine Koutcher on 32-vuotias sopraano Minskistä Valko-Venäjältä kotoisin ja hän totisesti osaa laulaa. Onnettomien ompelijattarien sarjassa Charpentier on säveltänyt oman versionsa aarian ”Depuis le jour”. Aloituskappaleena tämä pysäytti heti kuuntelemaan. Varsinainen showstopperi olikin Hoffmannin seikkailujen mekaaninen nukke, eli ”Les oiseaux dans la charmille”. Harvoin olen kuullut tämän Offenbachin teknistä taituruutta ja äänen hallintaa vaativan aarian laulettuna ja ilmaistuna näin helposti ja vaivattomasti. Yleisö oli haltioissaan – ja syystäkin. Kts. video. Komediallinen ja veikeä osuus jatkui Bellinin Elviran morsian-aariassa. Odotin myös jonkinlaista ”venäläistä soundia” hänen Rachmaninovissaan, mutta ei sitä tullut. Välillä tuntui että voimat katosivat, mutta saattoi myös johtua siitä että en tuntenut kappaletta yhtään ja muut kappaleet olivat niin nappiin esitettyjä.

Väliajalla sitten kehuttiin kilpaa Nadinea ja mietittiin että tässäkö oli meidän koko kilpailun voittaja? Jos harrastaisin vedonlyöntiä, panostaisin häneen. Kertoimet olisivat kylläkin huonot. Väliäkö sillä! Minä valitsen hänet. Tosin vielä kaksi kilpailijaa jäljellä ja mikä tahansa on mahdollista.

Ei hätää, Etelä-Korean Insu Hwang esitti Nürnbergin Mestarilaulajista Hansin tilityksen ja äänessä oli kaunis sävy, mutta Wagner vaatii enemmän volyymiä ja voimaa. Tämä 32-vuotias baritonin äänessä oli rehellisyyttä ja suoruutta. Nautin myös siitä että artikulaatio oli loistavaa ja mietin miten ihmeessä nämä korealaiset oppivat niin upeasti esittämään eurooppalaista musiikkia. Alidoron aaria, Rossinin Tuhkimosta soi kauniisti, silti dramaattinen Fordin aaria Verdin Falstaffista huusi enemmän sielua ja voimaa.

Adjektiivit loppuvat kohta, mutta viimeinen laulaja ansaitsee vielä omansa. Kun ohjelmistossa on sekä Elsan aaria Lohengrinistä että Magdan aaria La Rondinesta odotin mielenkiinnolla että minkälainen ääni sieltä tulisi vastaan. Ehkä turhankin leveä vibrato ja tunkkainen sävy eivät vakuuttaneet. Lauluharrastajana en myöskään ymmärtänyt miten oli mahdollista laulaa Wagneria ja Rossinia lähes suu kiinni. Mitähän sieltä olisi tullut ulos, jos suu olisi auennut enemmän? Kanadan 27-vuotias sopraano Aviva Fortunata esitti myös Rossinin Maometto II oopperasta Annan aarian jota en ole aikaisemmin kuullut. Ajattelin että minulle riittää tämä yksi kerta, mutta ehkä joku toinen artisti esittäisi sen mielenkiintoisemmin.

Illan ja 4. finalistipaikan voitti odotetusti Valko-Venäjän Nadine Koutcher. Mutta sitten jännitettiin, kuka saisi viimeisen finaalipaikan, villi kortti on jaossa! Dame Kiri Te Kanawa onnistui sekoittamaan pakan sekä lavalla että muutenkin lopullisesti ilmoittamalla tuloksen. Tuomaristo valitsi kilpailun ensimmäisen laulajan, Etelä-Korean Jongmin Parkin, basson josta kirjoitin ensimmäisessä blogissani vain neljä riviä. Kertokoon se jotakin. Olen siis tuomariston kanssa tästä valinnasta TÄYSIN eri mieltä. Jos tämä herra voittaa koko kilpailun, lupaan lopettaa kilpailujen arvostelun ja bloggaamisen heti. Voihan olla pieni mahdollisuus että kadun tätä päätöstä myöhemmin, sillä voi olla että tuomaristo tietää jotain enemmän kuin minä.

Edessä on pari päivää ilman kilpailuja. Vietettäköön se ystävien ja mestariluokkien kanssa. Lisäksi täytynee ryhtyä metsästämään adjektiivejä, sillä nykyinen sanavarasto on loppumaisillaan ja finaali ansaitsee kuitenkin täydellisen panostuksen, vai mitä!

VIDEO: Nadine Koutcher laulaa ”Les Oiseaux dans la charmille” , Offenbachin Hoffmannin seikkailut

VIDEO: Greminin aaria Tsaikovskin oopperasta Eugen Onegin

BBC Cardiff Singer of the World 2015 FINALISTIT:
http://www.southwales-eveningpost.co.uk/BBC-Cardiff-Singer-World-2015-finalists-announced/story-26728084-detail/story.html

17.6.2015 – Kolmannen finalistin valinta

Puolivälissä kilpailuja huomasin että tuli ensimmäinen särö minun ja tuomareiden kesken. Kilpailun Fab Five eli David Pountney (Walesin kansallisoopperan johtaja), John Fiore (Norjan oopperan ja baletin johtaja), Dennis O’Neill (walesiläinen, myös Suomessa konsertoinut tenori), Soile Isokoski (aika paljon Suomessa ja maailmalla konsertoinut sopraano), Claron McFadden (amerikkalainen sopraano) ovat tietenkin oikeassa, kuten kaikki tuomaristot. Mutta saahan tuomareiden kanssa silti olla eri mieltä? Tietenkin saa, mutta mitä se hyödyttää. En voi takoa nyrkkiä pöytään sillä salissa ei katsomon puolella ole sellaista sopivaa. En voi myöskään osoittaa mieltäni verbaalisti, sillä täällä on sivistynyt kansa, joka hymyilee ja on kohtelias potenssiin 10. Jotain tästä on siis tarttunut meikäläiseenkin, koska ilmeisesti hyväksyn – hymyillen ja kohteliaasti – juryn päätöksen. Pienestä säröstä siis huolimatta.

Tänä iltana kilpailijoiden syntymäkaupungit ovat Istanbul, Mountauban, Sukhbataar, Lakewood ja Kisangani. Joukossa on kutakin lajia yksi; tenori, sopraano, baritoni, mezzosopraano ja basso. Ikähaitari 26-30 vuotta ja harrastuksiin kuuluu ruoanlaitto, matkailu, hevoskilpailut, salsa ja ruoanlaitto. Ei tämä joukko ainakaan nälkään kuole.

Lavalle asteli ensimmäisenä oikea Serenaadipoika, lainatakseni vierustoverin kommenttia. 30-vuotias tenori, Ilker Arcayürek, sulatti naispuoliset katsomon kohtalontoverit Mozartilla ja Puccinilla. ”Che gelida manina” uppoaa AINA, vaikka laulaja ei ihan ylä-ääniä hallitsisikaan. Onhan se silti hienoa, että kilpailuun on vihdoinkin saatu tenoreita, kunpa viellä altotkin löytäisivät Cardiffin!
Lempisäveltäjäni R. Strauss oli jälleen kerran unohtanut mitä tarkoittaa aarian säveltäminen. Morgen, op 27 nro 4 oli kuitenkin parasta Ilkeriltä, kun nuotit pysyivät sopivassa rekisterissä eikä korkeita ääniä tarvinnut painaa kurkusta ulos.

Sitten lavalle astui pieni sopraano, vaatimattomassa asussa – lue: ei paljetteja – kilpailun kuopus, 25 v. Ranskaa edustava Anaïs Constans olisi vienyt jalat altani, ellen olisi jo istunut tukevasti. ”Ach, ich fühl’s” on varsin vaativa ensimmäiseksi kilpailukappaleeksi, mutta Mozart soi erittäin komeasti. Kun listaan vielä lisätään yksi Massenet, Manonin hilpeä, tyttömäinen aaria ja yksi Verdin aaria ”Caro nome”, niin tämä kokki oli myyty. Olin aivan varma että Anaïs menisi finaaliin. Kohta adjektiivit loppuvat kesken sillä laulu oli puhdasta, kirkasta, kevyttä, täyteläistä, voimakasta ja niin tyylikästä. Kuin hyvä resepti konsanaan. Eikä kaikkeen hyvään kakkuun tarvita paljetteja ja korkeakorkokenkiä…

Niinhän sitä luulisi. Ennen lisäpaljetteja, lavalle tuli Mongolian poika, baritoniäänensä kanssa. Jykevä Amartuvshin Enkhbat seisoi lavalla kuin mongoolivaltias ja vaikka onkin vain 29-vuotias osasi hän olla todella vakuuttava Prinssi Igor. Kovin täyteläinen ja vakava oli tämäkin tapaus, mutta yleisön lämmin vastaanotto sulatti jopa pienen hymyn hänen kasvoilleen. Amartuvshinin ohjelmistoon kuului myös Giordanon oopperasta Andrea Chénier, Gérardin tunteikas aaria sekä Rigoletton aaria ”Cortigiani, vil razza dannata”. Äänessä oli lämpöä, sävyä ja hyvät ala-äänet. Olisin kuitenkin kaivannut hieman enemmän herkkyyttä sekä ilmaisua – muutakin kuin ruhtinaallista haara-asentoa. Mutta yleisökin rakasti sitä!
image
Tauolle mentiin sitten ihmettelemään että mistä näitä laulajia oikein tulee! Kuinka Mongoliassa koko ikänsä asustanut laulaja löydetään tällaiseen kilpailuun. Matkustavatko agentit Mongolian oopperaan etsimään kykyjä? Lahjakkuuksia löytyy milloin mistäkin. Todellakin.

Yhdysvalloista on peräti kolme laulajaa mukana kilpailussa. Tänään lavalle kanarianlinnun värisessä paljettipuvussa astui J’nai Bridges, 28-vuotias mezzosopraano, jonka ohjelmistossa oli jokaiselle jotakin. Bellini, Berg, Gounod ja Carter – loppupään aakkosia saadaan ehkä kuulla myöhemmin. Normasta kuultiin Adalgisan aaria, dramaattinen ja epätoivoinen anelu. Nyt hänellä oli kuitenkin pyöreä, tumma, omasta mielestäni ehkä liian puuromainen ääni, jonka esityksessä oli kuitenkin draamaa ja tarinaa. Sallikaa klishee, mutta amerikkalaiset kyllä osaavat tämän esittämisen! Alban Bergin Die Nachtigall on erikoinen pyrähdys, menkööt lintumaisen viserryksen piikkiin. Sapho-oopperasta ”O ma lyre immortelle” oli tasainen, ehkä hieman tylsä. Tempperamenttiä löytyi vasta viimeiseen Kantaattiin, John Carterin Toccata: Ride on King Jesus. Tämä 1964 sävelletty teos esitettiin musikaalimaisesti, innolla ja vauhdilla. Ongelmana oli vain se että sanoista ei saanut mitään muuta selvää kuin ”Jesus”. Jestas sentään.

Sillä seuraava ihme tuli Kongon demokraattisesta tasavallasta. Ja miten sitten tämä kongolainen basso Blaise Malaba oli löytänyt itsensä tähän kilpailuun olisikin varmaan ihan toinen tarina. 26-vuotias, Kulttuuria ja PR:ää Lvivissä opiskeleva luonnonlapsi lauloi kauniisti mutta on vasta uransa alkutaipaleella. Hän aloitti laulun opiskelun vasta 2012. Tällä hetkellä ääni oli niin tuore, ettei oikein tiennyt miten lauletaan korkealta ja kovaa. Bassoäänessä on kuitenkin potentiaalia ja tulee ne tunteetkin sitten joskus myöhemmin mukaan peliin. Glinkan Susanin aaria oli ehkä liian vaikea, sitävastoin Katalogiaaria oopperasta Don Giovanni toi ilmaisua mukaan ja vapautti äänen paremmaksi. Lopussa Bizet’n säveltämä aaria oopperasta La jolie fille de Perth antoi merkkejä siitä että töitä riittää.

Voittajan nimeämistä odoteltiin sitten innokkaana. Perusteluina oli: eeppinen ja voimakas. Ei tarvitse olla Einstein arvatakseen että Mongolian ihmehän se! Onnea hänelle!

Ja kaikille jotka luulevat että minulle maksetaan siitä että tulin tänne Cardiffiin, sanon vaan että Yle on täysin syytön. Olen totaalinen amatööri ja minulle on sallittua arvostella, tarvittaessa korkealta ja kovaa. Minä olen täällä lomamatkalla – niinkuin edelliset 11 kilpailuakin olen ollut. Lomamatka jatkuu siksi huomenna maaseutukiertueella. Nautitaan maaseudun rauhasta sekä maalauksellisesta maisemasta. Jotta jaksaisi huomennakin turista.
VIDEO: Amartuvshin Enkhbat, Mongolia. Giordano: Andrea Chénier ”Nemico della patria?”

BBC Cardiff Singer of the World nettisivut.

17.6.2015 – Toinen päivä toden sanoo

Toinen kilpailuilta Cardiffissa, taso sen kun kovenee. Laulussa kilpaileminen on kyllä raakaa peliä. Miten oikeastaan on mahdollista laittaa laulajia paremmuusjärjestykseen? Siinä missä toinen tykkää vaaleasta ja toinen tummasta, laulamisessa äänensävy, eläytyminen, äänen puhtaus, ulosanti ja jopa esiintymisasu aiheuttaa reaktioita meissä kaikissa. Sekä silloin kun ovat pielessä tai kun on nappisuoritus.
Edellisenä iltana voittajan ennustaminen oli suhteellisen helppoa. Toisen illan laulajat toivat mukanaan sekä yllätyksiä, pettymyksiä että huippuhetkiä.

Etelä-Afrikkalaisen laulajan Kelebogile Besongin esiintyminen oli tyylikäs ja yllätyksellinen. Hän aloitti illan Mozartilla – ”Come scoglio” soi komeasti ja varmasti. Verdin Amelian aaria Naamioihuveista sen sijaan oli vaisu. Tällä kertaa ensimmäistä kertaa Cardiffin kilpailuhistorian aikana kuulin myös teoksen joka laulettiin zulun kielellä. Jos joku on joskus aikaisemmin kuullut Mzili Khumaton teoksen Princess Magogo ja sieltä aarian nimeltä ”The heart is never satisfied”, niin ja vielä zulun kielellä laulettuna – sanokoon hep! Sanomattakin on selvää että en ymmärtänyt sanaakaan. Mutta 28-vuotiaan sopraanon eläytyminen oli liikuttumiseen asti käsinkosketeltava, joten teksti on varmasti ollut dramaattinen ja koskettava. Nyt olisin toivonut livetekstitystä paikan päällä! Gounod ja Jalokiviaaria eivät myöskään jätä yleensä ketään kylmäksi, tässä tapauksessa tosin rytmi oli hieman hakusessa. Esiintymisasu sitä vastoin ei! Kirkkaanpunainen unelma sekä kilpailun tähän asti korkeimmat korkokengät – valkoiset, arvio 15 cm korko…

Tällaisen eksoottisen tuulahduksen jälkeen kuka tahansa seuraava esiintyjä joutuu tiukan paikan eteen. Kuten Maltan tenori Nico Darmanin. 30-vuotias oli valinnut kaksi Verdiä, yhden Mozartin sekä yhden Rossinin aarian, kaikki italiaksi. Vahinko vaan että ulosanti ja äänen puhtaus ei ollut ihan sitä terävintä laatua. Ohuehko ääni vaatii itsevarmaa luottamusta lavalla ja sitä riitti tällä veneilyä ja snorklausta harrastavalla maltaisella. Ja tunnustan suoraan että tämä herra saisi mielellään kyllä laulaa minulle Verdin Falstaffista Fentonin aarian milloin vain aamunkoitteessa.

Walesiläiset ovat laulavaa kansaa ja kun oma tyttö tulee lavalle, tunnelma tiivistyy. Céline Forrest on kisan nuorin, 25 vuotta ja Swanseasta kotoisin. Ensimmäiset ”Dove sono” -sävelet tulivat ihanan pehmeästi ja puhtaasti. Siinä kohtaa sanoin vierustoverille – tässä on voittaja-ainesta. Mimin aarian mukana tuli kuitenkin aimo annos vibraattoa kehiin ja vaikka äänen puhtaudessa ei ole valittamista, saa se aina minut tuntemaan siltä kuin en olisi varma mitä ääntä laulaja oikein haluaa laulaa. Tuntuu julmalta sanoa että moinen vibraato voi olla vain vanhalla sopraanolla, mutta kuten on käynyt ilmi, tässä blogissa kirjoittavalla amatööriarvostelijalla ei ole rajoja! Ja se puku. Sen kommentoiminen jääköön toiseen kertaan. Weberin Taika-ampujan Ännchen oli elävä ja Gounodin (jälleen) Juliette tuskainen. Ja yleisö palkitsi mega-aplodeilla, kuten asiaan kuuluu.

Ingeborg

Ingeborg Gillebo, Norja, vapaa-ajalla


Väliajan jälkeen tulikin seuraava yllätys: tenori, Etelä-Korea, ikää 31-vuotta. Ihana ääni tällä Jaeyoon Jungilla! Jos aloittaa oman osuutensa ”Una furtiva lagrima” aarialla ja päättää toisella superhitillä ”Che gelida manina”, kyllähän siinä mikätahansa yleisö villiintyy. Näin hienoja tenori-pianissimoja en ole kuullut pitkään aikaan. Sääli että Donizetissa viimeinen kadenssi hurahti hieman ohi oikean sävelkorkeuden ja että ”suosikkisäveltäjäni” R. Straussin Ruusukavaljeeri ei vaan sopinut tälle herralle. Äänen sävy ja tulkinta oli kyllä muuten huippua.

Kuka tämän potin sitten vei kotiin? Lauren Michelle, sopraano, oli illan viimeinen ja vei ansaitusti voiton. Tässä oli suurin osa kohdallaan: puhtaus, eläytyminen, ulosanti ja se pukukin! Ja vaivattomuus ja varmuus. On ihanaa huomata että ei tarvitse jännittää laulajan puolesta. Ohjelmisto oli kattava – musikaalimainen Carlisle Floydin ”Ain’t it a pretty night” oopperasta Susannah. Minulle uusi tuttavuus, joka kuitenkin tulkinnassa ja äänessä toi mieleeni Kiri Te Kanawan. En tiedä miksi. Ehkä siksi että hän istui siinä viistosti takanani… Toisena teoksena kuultiin Peter Grimesistä Ellenin tuskainen hetki, Brittenin musiikkia upeasti tulkittuna. Amerikkalainen koulutus ilmeisesti panostaa myös paljon ilmaisuun ja esiintymiseen. Niin hiottua oli tämäkin suoritus. Kun vielä ”È strano” kuullaan upeasti laulettuna, tuli esitykseenkin lisää sitä sävyä ja ryhtiä. Ja saahaan esiintyjä olla myös kuvankaunis! Voittajasta lisää http://www.bbc.co.uk/programmes/profiles/1bSSJXB8y4DnSHvYZBXYsxx/lauren-michelle

Tämä oli juuri se ilta joka sai minut pohtimaan, mikä etuoikeus on myös olla paikalla ja kuulla teoksia joita ei ennen ole kuullut. Musiikkiesityksiä jotka herättävät tunteita, yllättävät ja antavat uusia elämyksiä sekä ihastumisia. Ja pidot sen kun paranevat. Seuraavaksi Turkki, Ranska, Mongolia, Yhdysvallat ja Kongon demokraattinen tasavalta esittäytyvät. C’est magnifique!

VIDEO: Lauren Michelle, USA ja Carlisle Floydin oopperasta Susannah, ”Ain’t it a pretty night”