21.6.2015 – Muistoja ja nykyisyyttä – Soile Isokoski Cardiffin laulukilpailujen tuomaristossa

Soile Isokoskella on tärkeä rooli Cardiffin laulukilpailuissa, sillä hän on sekä laulukilpailujen varsinaisen Main Prize-, että laulukilpailun Song Prize -tuomariston jäsen. Main Prize on oopperalaulukilpailu ja Song Prize on taas lied-laulukilpailu.

Hän on itse osallistunut kilpailuun vuonna 1987, joten voi hyvällä omalla tunnolla sanoa että tässä istuu tuomari joka voi samaistua niihin tunteisiin ja kokemuksiin mitä kilpailijat käyvät läpi osallistuessaan tähän kilpailuun.

– Onneksi ei tällä kertaa tarvitse itse laulaa! hän toteaa.

– Muistan hyvin miten helposti St. David’s Hallin sokkeloisiin käytäviin olisi voinut eksyä. Aikataulu oli silloinkin tiukka, kuljetettiin paikasta toiseen, oli haastatteluja lehdistölle, radiolle ja televisiolle.
Aloitin oman kilpailuosuuteni laulamalla Franz Schubertin Nacht und Träume. Silloin Cardiffissa ei vielä ollut erillistä Lied-laulukilpailua, vaan orkesterin keskelle työnnettiin aina tarvittaessa flyygeli sitä osuutta varten.

Soile paljastaa että itse asiassa erillinen laulukilpailu, nykyinen Song Prize, päätettiin muun muassa perustaa juuri siksi, koska hän toi kilpailuihin mukaan niin paljon liedejä.

Tuomarina muistot nousevat pintaan
Miltä tuntuu istua nyt tuomarina?
– Muistot tulevat takaisin. Sitä muistelee juttuja, joita on itse käynyt läpi kilpailijana. Voin vaan hämmästellä tätä uutta sukupolvea, ja miten taitavia he ovat. Monista näkee, että heillä on tarkka visio siitä mitä he ovat tekemässä, rooli on heille ennestään tuttu. Monet ovat jo kiinnitettyinä oopperataloihin.

Soile Isokoski toteaakin, että perjantai-illan Song Prize -kilpailussa kuultiin paljon taidokasta laulua. Ja vaikka pianosäestyksellinen laulu on erilaista ja eroaa jonkun verran orkesteriaarian esittämisessä, molemmissa on silti mahdollista reagoida nopeasti ja käyttää eri sävyjä.

Tuomaristossa on aikaisemminkin istunut arvovaltaisia suomalaisia laulajia kuten Kim Borg vuosina 1983-1987, Tom Krause vuosina 1995 ja 2001 ja nyt vuonna 2015 Soile Isokoski.

Soile Isokoski Cardiffin Royal Welsh College of Music and Drama mestariluokan jälkeen. Kuva: Tiina Siniketo

Soile Isokoski Cardiffin Royal Welsh College of Music and Drama mestariluokan jälkeen. Kuva: Tiina Siniketo

Entäpä suomalaiset kilpailijat…?
Suomalaiset laulajat ovat aiemmin menestyneet hyvin Cardiffin kilpailuissa. Mutta missä he nyt ovat?
– Tämä on vaikea kysymys. Koelauluihin ympäri maailmaa osallistui lähes 300 laulajaa, joista 20 valittiin. Suomessa järjestettiin myös koelaulu johon osallistui monia suomalaisia laulajia.

Tarjonta on ehkä nykyään suurempaa ja musiikkia on käytettävissä paljon enemmän, Soile pohtii ja jatkaa: – Täällä on laulajia Kongosta ja Mongoliasta asti. On pantava myös merkille, että Etelä-Korean laulajat, ”Aasian latinot”, ovat oppineet näyttämään tunteensa ja ylläpitämään vuorovaikutuksen yllä yleisön kanssa.
Soile Isokoski ei moiti suomalaista laulunopetusta.
– Ei voi sanoa etteikö Suomessa olisi hyvää laulunopetusta. Opetan itse Oulun ammattikorkeakoulussa ja voin vilpittömästi sanoa että kyllä Suomessa yritetään saada nimenomaan ääni palvelemaan musiikkia.

Syksystä alkaen Soile Isokoski toimii vierailevana professorina Sibelius-Akatemiassa. – On hienoa saada sellainen näköalapaikka, jossa voi tutustua nuoriin laulun opiskelijoihin Suomessa.

Kiinnostavinta on päästä vaikuttamaan kokemattomaan ääneen
Tapasimme Soile Isokosken Royal Welsh College of Music & Drama -koulun tiloissa, jossa hän oli juuri pitänyt mestariluokan kolmelle koulun opiskelijalle. Miksi valitsit juuri opiskelijoita kurssillesi?

– Kilpailuun osallistuvat laulajathan ovat melkein kuin kollegoita! Tuntui paljon mielekkäämmältä ohjata nuoria laulajia, joilla ei ole jo valmiiksi opittua tyyliä miten laulaa. He ovat vastaanottavaisia, heitä on ilo ohjata ja huomata jo pienessä ajassa tapahtuva kehitys. Kyseessä on kuitenkin luottamuksellinen tapahtuma, yleensä opettajan kanssa tehdään vuosikausia yhdessä töitä.

Soile Isokosken mestariluokka 2015, Dora Stoutzker Hall, Royal Welsh College of Music and Drama, Cardiff

Soile Isokosken mestariluokka 2015, Dora Stoutzker Hall, Royal Welsh College of Music and Drama, Cardiff

Laulajaksi opiskelu ei ole helppoa.
Mitä kaikkea oppiminen vaatii?
– Opiskeleminen vaatii paljon työtä ja nöyryyttä, sivistyneisyyttä eri tyyleistä. Tarvitaan sekä luonnetta että tilannetajua, eikä laulaja voi närkästyä heti kun joku arvostelee tai antaa ohjeita. Lisäksi on osattava kieliä, hallittava itsensä sekä myönnyttävä siihen että sinua ohjataan ja kritisoidaan, Soile tiivistää.

Suomesta Cardiffin laulukilpailuihin osallistuneet kilpailijat
1983, Karita Mattila, finalisti ja Cardiffin-laulukilpailun voittaja
1985, Petteri Salomaa
1987, Soile Isokoski, finalisti
1989, Monica Groop, finalisti
1991, Antti Suhonen
1993, Jaana Mäntynen
1995, Kirsti Tiihonen, finalisti ja Lied-kilpailun voittaja
1997, Camilla Nylund
2003, Tommi Hakala, finalisti ja Cardiffin-laulukilpailun voittaja
2007, Helena Juntunen

Royal Welsh College of Music and Drama, Cardiff

Tämä kyseinen blogiteksti on yle.fi/klassinen -sivulle kirjoittamani Soilen haastattelu ja tekstin editoinnista vastaa Sandra Saulo/Yle. Soilen kuvat: Tiina Siniketo/Yle

17.6.2015 – Toinen päivä toden sanoo

Toinen kilpailuilta Cardiffissa, taso sen kun kovenee. Laulussa kilpaileminen on kyllä raakaa peliä. Miten oikeastaan on mahdollista laittaa laulajia paremmuusjärjestykseen? Siinä missä toinen tykkää vaaleasta ja toinen tummasta, laulamisessa äänensävy, eläytyminen, äänen puhtaus, ulosanti ja jopa esiintymisasu aiheuttaa reaktioita meissä kaikissa. Sekä silloin kun ovat pielessä tai kun on nappisuoritus.
Edellisenä iltana voittajan ennustaminen oli suhteellisen helppoa. Toisen illan laulajat toivat mukanaan sekä yllätyksiä, pettymyksiä että huippuhetkiä.

Etelä-Afrikkalaisen laulajan Kelebogile Besongin esiintyminen oli tyylikäs ja yllätyksellinen. Hän aloitti illan Mozartilla – ”Come scoglio” soi komeasti ja varmasti. Verdin Amelian aaria Naamioihuveista sen sijaan oli vaisu. Tällä kertaa ensimmäistä kertaa Cardiffin kilpailuhistorian aikana kuulin myös teoksen joka laulettiin zulun kielellä. Jos joku on joskus aikaisemmin kuullut Mzili Khumaton teoksen Princess Magogo ja sieltä aarian nimeltä ”The heart is never satisfied”, niin ja vielä zulun kielellä laulettuna – sanokoon hep! Sanomattakin on selvää että en ymmärtänyt sanaakaan. Mutta 28-vuotiaan sopraanon eläytyminen oli liikuttumiseen asti käsinkosketeltava, joten teksti on varmasti ollut dramaattinen ja koskettava. Nyt olisin toivonut livetekstitystä paikan päällä! Gounod ja Jalokiviaaria eivät myöskään jätä yleensä ketään kylmäksi, tässä tapauksessa tosin rytmi oli hieman hakusessa. Esiintymisasu sitä vastoin ei! Kirkkaanpunainen unelma sekä kilpailun tähän asti korkeimmat korkokengät – valkoiset, arvio 15 cm korko…

Tällaisen eksoottisen tuulahduksen jälkeen kuka tahansa seuraava esiintyjä joutuu tiukan paikan eteen. Kuten Maltan tenori Nico Darmanin. 30-vuotias oli valinnut kaksi Verdiä, yhden Mozartin sekä yhden Rossinin aarian, kaikki italiaksi. Vahinko vaan että ulosanti ja äänen puhtaus ei ollut ihan sitä terävintä laatua. Ohuehko ääni vaatii itsevarmaa luottamusta lavalla ja sitä riitti tällä veneilyä ja snorklausta harrastavalla maltaisella. Ja tunnustan suoraan että tämä herra saisi mielellään kyllä laulaa minulle Verdin Falstaffista Fentonin aarian milloin vain aamunkoitteessa.

Walesiläiset ovat laulavaa kansaa ja kun oma tyttö tulee lavalle, tunnelma tiivistyy. Céline Forrest on kisan nuorin, 25 vuotta ja Swanseasta kotoisin. Ensimmäiset ”Dove sono” -sävelet tulivat ihanan pehmeästi ja puhtaasti. Siinä kohtaa sanoin vierustoverille – tässä on voittaja-ainesta. Mimin aarian mukana tuli kuitenkin aimo annos vibraattoa kehiin ja vaikka äänen puhtaudessa ei ole valittamista, saa se aina minut tuntemaan siltä kuin en olisi varma mitä ääntä laulaja oikein haluaa laulaa. Tuntuu julmalta sanoa että moinen vibraato voi olla vain vanhalla sopraanolla, mutta kuten on käynyt ilmi, tässä blogissa kirjoittavalla amatööriarvostelijalla ei ole rajoja! Ja se puku. Sen kommentoiminen jääköön toiseen kertaan. Weberin Taika-ampujan Ännchen oli elävä ja Gounodin (jälleen) Juliette tuskainen. Ja yleisö palkitsi mega-aplodeilla, kuten asiaan kuuluu.

Ingeborg

Ingeborg Gillebo, Norja, vapaa-ajalla


Väliajan jälkeen tulikin seuraava yllätys: tenori, Etelä-Korea, ikää 31-vuotta. Ihana ääni tällä Jaeyoon Jungilla! Jos aloittaa oman osuutensa ”Una furtiva lagrima” aarialla ja päättää toisella superhitillä ”Che gelida manina”, kyllähän siinä mikätahansa yleisö villiintyy. Näin hienoja tenori-pianissimoja en ole kuullut pitkään aikaan. Sääli että Donizetissa viimeinen kadenssi hurahti hieman ohi oikean sävelkorkeuden ja että ”suosikkisäveltäjäni” R. Straussin Ruusukavaljeeri ei vaan sopinut tälle herralle. Äänen sävy ja tulkinta oli kyllä muuten huippua.

Kuka tämän potin sitten vei kotiin? Lauren Michelle, sopraano, oli illan viimeinen ja vei ansaitusti voiton. Tässä oli suurin osa kohdallaan: puhtaus, eläytyminen, ulosanti ja se pukukin! Ja vaivattomuus ja varmuus. On ihanaa huomata että ei tarvitse jännittää laulajan puolesta. Ohjelmisto oli kattava – musikaalimainen Carlisle Floydin ”Ain’t it a pretty night” oopperasta Susannah. Minulle uusi tuttavuus, joka kuitenkin tulkinnassa ja äänessä toi mieleeni Kiri Te Kanawan. En tiedä miksi. Ehkä siksi että hän istui siinä viistosti takanani… Toisena teoksena kuultiin Peter Grimesistä Ellenin tuskainen hetki, Brittenin musiikkia upeasti tulkittuna. Amerikkalainen koulutus ilmeisesti panostaa myös paljon ilmaisuun ja esiintymiseen. Niin hiottua oli tämäkin suoritus. Kun vielä ”È strano” kuullaan upeasti laulettuna, tuli esitykseenkin lisää sitä sävyä ja ryhtiä. Ja saahaan esiintyjä olla myös kuvankaunis! Voittajasta lisää http://www.bbc.co.uk/programmes/profiles/1bSSJXB8y4DnSHvYZBXYsxx/lauren-michelle

Tämä oli juuri se ilta joka sai minut pohtimaan, mikä etuoikeus on myös olla paikalla ja kuulla teoksia joita ei ennen ole kuullut. Musiikkiesityksiä jotka herättävät tunteita, yllättävät ja antavat uusia elämyksiä sekä ihastumisia. Ja pidot sen kun paranevat. Seuraavaksi Turkki, Ranska, Mongolia, Yhdysvallat ja Kongon demokraattinen tasavalta esittäytyvät. C’est magnifique!

VIDEO: Lauren Michelle, USA ja Carlisle Floydin oopperasta Susannah, ”Ain’t it a pretty night”